Reader, why did I marry him?

En ole liiemmin törmännyt teksteihin tai arvioihin Otto Lehtisen romaanista Nämä kallisarvoiset asiat . Ihmettelen tätä, sillä Lehtisen romaanissa on paljon juttuja, joiden vuoksi tätä teosta pitäisi nostaa esiin. Nämä kallisarvoiset asiat sisältää kaksi eri tarinajuonta. Toisessa niistä seurataan Judya ja hänen muistisairaudesta kärsivää miestään Heikkiä. Toisessa taas tarkastelun kohteena on Jon sekä aikuisena että lapsena ja tähän tarinalankaan liittyvät lisäksi kuvaukset Jonin kumppanin Samuelin näkökulmasta. Lehtisen kuvaamat tarinalangat liittyvät löyhästi toisiinsa, sillä Jon työskentelee ateriapalvelussa ja Judy on yksi hänen asiakkaistaan. Syvempiäkin yhteyksiä löytyy. Jonin ja Samuelin sekä Judyn ja Heikin tarinoiden limittäminen toisiinsa luo kiinnostavaa liikehdintää näiden kahden narratiivin välille, jonka voisi tiivistää muotoon miesten välinen rakkaus meets vanhusten välinen heterorakkaus. Nämä kallisarvoiset asiat nostaa etualalle väkivallan ja sen uhkan. Judylla on per...

Jotain voi päätellä siitä, että heti kun kirja on luettu loppuun sen haluaa aloittaa alusta. Minulle kävi juuri näin Eveliina Talvitien Kovakuorisen kanssa. Sen sijaan, että olisin nätisti ja sisäsiististi laittanut Kovakuorisen luettujen ja bloggausta odottavien kirjojen pinoon aloinkin lukea sitä heti uudestaan. Eveliina Talvitie tunnetaan ennen muuta feministisistä tietokirjoista Keitäs tyttö kahvia: Naisia politiikan portailla (WSOY 2013), Hieno vai huono?: Nainen jolla on maine (WSOY 2015) sekä Miten helvetissä minusta tuli feministi (WSOY 2017). Itse olen lukenut Talvitieltä aiemmin hänen yhdessä Maryam Abdylkarimin kanssa kirjoittamansa teoksen Noin 10 myyttiä feminismistä (SKS 2018).  Kovakuorinen on Talvitien ensimmäinen fiktiivinen teos, joka luojan kiitos ei sekään ole vapaa feminismistä. Kovakuorisen tarina on pilkottu eri aikatasoille, mutta kyse ei ole kerronnallisesta kikkailusta, vaan aikatasojen käyttö on tässä romaanissa sekä perusteltua että itse tarin...

Muriel Spark ei petä. Kun some-tilit pullistelevat kirjallisista uutuuksista on nautinnollista jättää ne rauhaan ja hypätä 50 vuotta ajassa taakse päin. Vaikuttaakin siltä, että Sparkista on kovaa vauhtia tulossa yksi niistä kirjailijoista, jotka auttavat minua torjumaan sitä ahdistusta, jota uutuusteoksista lähtevä mekkala herättää. The Public Image (1968) on viiltävän satiirinen kertomus siitä, miten ihmiselle on tärkeintä pitää yllä oikeanlaista julkisuuskuvaa. Samalla esiin nousee aviopuolisojen välinen kauna, kun toinen menestyy ja toinen ei. Tässä tapauksessa se menestyvä osapuoli on vieläpä nainen eli rouva Frederick Christopher, jonka elokuvamaailma tuntee English Lady-Tigerina. Herra Christopher on näyttelijä hänkin, mutta hänen hommansa tyssäävät melko lailla alkuunsa ja hän alkaa kirjoitella elokuvakäsikirjoituksia. Sillä välin hänen vaimonsa Annabel saa yhä isompia rooleja ja hänen maineensa ja tunnettavuutensa kasvaa ja sitä myötä oikean imagon ylläpito käy entistä...

Nyt on Katarina Wennstamilla feministinen turbovaihde päällä. Kun haluan lukea hyvää, feminististä ja vetävää kirjallisuutta niin Katarina Wennstam on luottovalintani. Olen häneltä aiemmin lukenut muistaakseni neljä kirjaa ja tämän nyt lukemani Varjot  asetan kultakorokkeelle mitä tulee hänen teostensa pageturner-ominaisuuksiin, sillä Varjot  vie mukanaan ihan heti alusta alkaen. Jysäyttävämmin kuin moni muu Wennstam käyttää dekkarigenreä hyväksi tarttuakseen yhteiskunnallisiin epäkohtiin. Varjoissa  ollaan tilanteessa, jossa naiset ovat saaneet tarpeekseen siitä, että naisia kohtaan tehtyä väkivaltaa ei oteta vakavasti ja että naisrauhaa rikkoneet saavat naurettavan pieniä tuomioita. Viimeinen pisara on tullut vastaan ja neljä naista on päättänyt antaa miehille takaisin Hammurabin lain mukaisesti. Jos naista on lyöty mahaan nyrkillä, he lyövät tekijää mahaan nyrkillä. Jos naiselta on viilletty kasvot veitsellä, he viiltävät tekijän kasvot veitsellä. Viesti on selvä...

Ruotsalaisen Emma Holmin (s. 1988) esikoisromaani Skäl ei ole suurta maailmankirjallisuutta, mutta se on niin hyvin kirjoitettu, että Holmin sanat tuntuvat sormenpäissä asti. Olipa siis kerran Iris ja Vera, jotka olivat erottamattomia ystävyksiä. Jotakin kuitenkin tapahtui ja he eivät tavanneet toisiaan seitsemään vuoteen, kunnes törmäsivät toisiinsa juhlissa sattumalta. Näin sai alkunsa suunnitelma kostaa teko, joka heidät vuosia sitten erotti. Skäl ei ole varsinaisesti YA-kirjallisuutta, vaikka se kahdesta juuri täysi-ikäisyyden saavuttaneesta nuoresta naisesta kertookin. Polttopisteessä on ystävyys, jonka pieniä mutkia ja vivahteita Holm kuvaa erinomaisen tarkasti ja osuvasti. Iris on ystävyyssuhteen dominoiva osapuoli. Peili, josta heijastuvaan kuvaan Vera itseään vertaa ja joka kerta toisensa jälkeen vastaa, että Iris on ylivoimainen. Holm onnistuu tavoittamaan hyvin tunnistettavasti ystävää kohtaan tunnetun mustasukkaisuuden hetteikön. Teini-iässä Iriksen fyysinen kehitys...

Jos kaunokirjallinen teos voisi olla vaaliehdokas, äänestäisin Jari Järvelän Tyttöä ja pommia eduskuntaan. Se on jännityskertomus, joka ampaisee käyntiin kuin suihkukone. Tuskin ehdin sivua kääntää, kun ollaan jo ilmassa. En nyt ihan heti kohta muista, milloin romaani olisi koukuttanut yhtä äkkityrmäyksellä kuin tämä Järvelän teos. Kovapanosammuntaa alusta loppuun.  Nyt alkaa kasaantua blogattavia teoksia siihen malliin, että spreijaan muutaman sanamerkin tästä Jari Järvelän vimmaisesta romaanista siinä järjestyksessä, kun ajatuksia päähän tulee. Jos on sekavaa, ei huolta, kaupungin puhtaanapitolaitos maalaa kyllä blogipiissini äkkiä piiloon. Sillä. Edes purjehdus ei ole niin tärkeää kuin se, että graffitit maalataan peittoon. Harmaa on seinän hyvä olla ja harmaana sen tulee pysymän.  * Hänen nimensä on Metro. Hän on 19-vuotias kotkalaistyttö ja julmetun rakastunut Rust-nimiseen poikaan. Metro on tummaihoinen, eikä hänen isästään muuta ole jäljelläkään kuin pa...

Tyrmäävän jäätävä vai jäätävän tyrmäävä? Kumpi tahansa tai molempia yhtäaikaa. Joyce Carol Oatesin Kosto: rakkaustarina on ravisteleva kuvaus raiskauksesta kaikilla mausteilla. Tuntuupas hullulta ja oikeastaan aika pahalta kirjoittaa "kaikilla mausteilla" - kuitenkin juuri samalta kuin tuon kirjoittaminen tuntuu Oatesin lukeminen. Lukijassa tapahtuvat epämiellyttävät muljahdukset kohtaavat Oatesin taitavan ja säästeliään kirjoitustavan sekä tarinan, joka vaatii lukijaa ottamaan kantaan. Eräänä myöhäisenä iltana Teena Maguire palaa juhlista 12-vuotiaan tyttärensä Bethien kanssa. Hän päättää oikaista huonosti valaistun puiston poikki sillä seurauksella, että joukko nuoria miehiä hyökkää hänen kimppuunsa ja joukkoraiskaa ja pahoinpitelee hänet. Tämä ei ole juonipaljastus, vaan Oatesin pienoisromaanin lähtötilanne. Itse teos kertoo siitä, minkälaisia vaikutuksia raiskauksella on, miten naapurusto asiasta puhuu ja miten lehdet siitä kirjoittelevat. Kosto: rakkausromaani...