Tekstit

Näytetään tunnisteella matkailu merkityt tekstit.

Bloggari Prahassa

Kuva
Tänä vuonna hiihtolomamatka suuntautui Prahaan, jossa kävin tapaamassa ystäviäni. Olen monesti sanonut, että jos minun pitäisi muuttaa pois Helsingistä jonnekin ulkomaille, olisi Praha vahva ehdokas. Olen käynyt Prahassa kolmasti ja joka kerta olen tuntenut siellä vahvaa kotona olemisen tunnetta. On paikkoja ja kaupunkeja, joissa asiat ovat vaikeita ja niiden logiikka itselle vierasta. Prahassa en ole onnistunut edes kunnolla eksymään, vaan tunnun suorastaan mystisesti löytäväni tieni sinne, minne olen menossakin. Tällä matkalla kiinnitin huomiota hieman erilaisiin asioihin kuin aiemmin ja alla olevista kuvista ja niiden pohjalta osin dramatisoimastani tekstistä toivottavasti saatte edes hieman kiinni niistä tunnelmista, joita matkallani koin. Käytössäni oli vain kännykkäkamera, joten kuvien laatu on, mitä on. Pimeyden myötä Praha näyttää toisenlaiset kasvot. Taivaalle kohoavien tornien myötä astun goottilaiseen romaaniin. On peilejä ja salakäytäviä. Ovet narisevat ja oven alt...

Terveisiä Lontoosta eli kirjaperheen uudet jäsenet

Kuva
London Eye (kuva: Omppu) Hiihtolomalla tuli vietettyä muutama päivä Lontoossa. Kävin katsomassa Thriller Live -musikaalin, joka oli totaalisen hieno. Kävi vielä mahtava tuuri, kun Leicester Squaren lippukioskilta sain puoleen hintaan liput katsomon riville 5. Parempaa istumapaikkaa ei olisi voinut toivoa. Odotin Lontoon matkaa jännityksellä, koska Lontoo ei ole aiemmin kuulunut kaupunkeihin, joka saa minut haltioitumaan. Erityisen kiinnostavaksi tilanteen teki se, että viime kesänä kävin ensimmäistä kertaa Pariisissa ja Pariisi meni niin sydämestä läpi kuin vaan mahdollista on. En muista kokeneeni yhtä vahvoja tunteita missään muussa kaupungissa (en edes Roomassa). Kuinkas sitten kävikään? Lontoo oli tällä kertaa mainio kokemus. Koin jopa jonkinlaista museohurmaa Tower of Londonissa, Luonnontieteellisessä museossa ja British Museumissa. Myös Tate Modernissa olin innoissani. Maailma avautui mukavasti London Eyen korkeuksista. Jotta olisin estänyt totaalisen hullaantu...