Reader, why did I marry him?

Riitta Jalosen romaani Kirkkaus on teos, joka on kuin tehty lukijoiden rakastettavaksi ja mikäli kirjablogeja on uskominen on se otettu vastaan melko lailla yksimielisesti ihastuksesta huokaillen. Todellisen historiallisen henkilön/tapahtumien kuvaaminen kaunokirjallisesti on laji, johon suhtaudun jossain määrin epäillen. Tuoreessa muistissani on vielä se katastrofaalinen lukukokemus, jonka tarjosi Jayne-Anne Phillipsin Murhenäytelmä . Päinvastaista eli kerrassaan loistavaa todellisten tapahtumien fiktionaalistamista taas on viime aikoina lukemieni teostan joukossa edustanut Ryan Gattisin Vihan kadut , jonka hurjuus on aivan omaa luokkaansa. Kirkkaus puolestaan kertoo uusi-seelantilaisesta kirjailijasta nimeltä Janet Frame (1924-2004).  Hulluus kuvun alla Janet Frame oli kirjailijan oikea nimi, mutta hän alkoi myöhemmin käyttää salanimeä Nene Janet Patherson Clutha, jolloin Janet Framestä tuli hänen kirjailijanimensä. Janet Frame halusi paeta uuden nimen taakse, pitää...

Voidakseni kirjoittaa tämän kirjoituksen minun oli noustava aamulla hyvin aikaisin, kun maailma oli vielä heräämisestä tuore. Kun aurinko vielä mietti, mihin asentoon se itsensä nostaisi ja ympärilläni oli nukkuvien kevyt hiljaisuus. Vaikka on kesä, tuntuu kuin kulkisin jäällä, josta tiedän, että se ei kestä. Toiselle rannalle on siitä huolimatta yritettävä. On uskottava ihmeisiin, on kannettava Sylvia Plathia reppuselässä ja huokaistava pitkä huokaus. * The Bell Jar (1963, Lasikellon alla) on ainoa amerikkalaisen runoilijan Sylvia Plathin (1932-1963) kirjoittama romaani ja se julkaistiin vain muutamaa viikkoa ennen Plathin itsemurhaa. Teos on vahvasti omaelämäkerrallinen ja se julkaistiinkin aluksi pseudonyymillä Victoria Lucas, koska Plath ei halunnut että teoksen päähenkilöä Esther Greenwoodia luettaisiin hänen omakuvanaan. En lukiessani yleensä pohdi kirjailijan läsnäoloa teoksessaan, vaan päinvastoin pyrin välttämään kaikenlaisten yhtäläisyysmerkkien vetämistä kirj...

Vien leluni leikistä pois. Minä vieraannun. Tähän tapaan kirjoittaa Pentti Saarikoski eräässä runossaan. Hänen sanansa sopivat kuvaamaan lähes täydellisesti niitä tunteita, joita Sara Stridsbergin romaani Niin raskas on rakkaus minussa herätti. Se on romaani, johon on sisäänkirjoitettu, että sitä kuuluu rakastaa. Vaatimus, jonka pohjalta kiertyy esiin seuraavia havaintoja: 1) rakastamaan ei voi vaatia 2) kun niin kuitenkin tehdään, koen ahdistusta 3) pettymyksen Chanel 5 leijuu vahvana ympärilläni, sillä Stridsbergin romaani oli minulle kevään 2016 odotetuimpia 4) Niin raskas on rakkaus on sitä lajia kirjallisuutta, jota tullaan hehkuttamaan* useissa kirjablogeissa. 5) en olisi kirjoittanut tästä romaanista mitään, ellen olisi pyytänyt arvostelukappaletta (pyhä periaatteeni kun on, että jos pyydän, niin myös kirjoitan) 6) minulla on hirveä ikävä sitä Sara Stridsbergiä, joka kirjoitti romaanin Drömfakulteten Kauneuden yliannostus Stridsberg tuottaa kauniin maailman. Koskett...