Reader, why did I marry him?

 "Tämä on tarina, jonka olen itselleni kertonut. Se on muovannut koko identiteettini ja sen, millaiseksi elämäni on muodostunut. Tarina on kannatellut minua ja hohtanut ylläni kuin sädekehä."   Vappu Kannas debytoi romaanilla afrosuomalaisesta Rosa Claystä, jossa korostuivat Rosan elämäntapahtumien lisäksi kertomiseen liittyvät kysymykset. Vaikka Kannaksen Kirjeitä Japaniin käsittelee ystävyyttä ja sen merkitystä myös sen luuliima on kerrontaan liittyvissä tekijöissä keitetty. Ystävyys määrittyy teoksessa eräänlaiseksi katvealueeksi ydinperheideaalin ympärillä pyörivässä yhteiskunnassa. Vaikka ystävyyssuhteet ovat alkaneet korvata sukulaisuuteen perustuvia suhteita on niiden asema edelleen jollakin tapaa epävirallinen ja kulttuurisesti määrittelemätön.  Teoksen päähenkilö on menettänyt ystävänsä ja tämä menetys on tehnyt häneen aukon, jota hän kerronnan avulla tarkastelee ja tilkitsee. Kannas tuo hienosti esiin, miten kerronta on jatkuvasti vaarassa muuttua tarinaksi ja ...

Vietän helteistä kesäpäivää kahden ystäväni kanssa lahtelaisen omakotitalon puutarhassa. Muistelemme opiskeluaikojamme 1990-luvulla. Yksi muistaa yhden tapahtuman, toinen toisen ja kolmas palasia edellisistä. Äkkiä joku meistä sanoo ääneen nimen ja tuon nimen kautta me alamme keriä auki muistoja, jotka jo luulimme unohtaneemme. Kirjoitan tämän kesäisen päivän muistiin, sillä jos en niin tekisi, ehkä kukaan meistä ei tätä päivää enää vuosia myöhemmin muistaisi. * Kun Patrick Modiano voitti Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 2014 hänen teoksistaan kertovia kirjoituksia ilmestyi blogistaniassa tiuhaan. Nyt näyttää siltä, että Modiano-huuma on mennyt ohi ja hänen romaaneistaan kirjoitettuihin bloggauksiin törmää enää harvakseltaan. Innostuin lukemaan Modianoa vasta Nobel-palkinnon myötä ja tämä nyt lukemani Jotta et eksyisi näillä kulmilla on kolmas Modianoni. Kehäbulevardeista olen kirjoittanut tässä ja Villa Tristestä tässä . Näiden kolmen teoksen myötä olen vakuuttunut, ett...

Aika paljon tulee luettua anglo-amerikkalaista kirjallisuutta ja niinpä päätin ihan tietoisesti lähteä etsimään feminististä kirjallisuutta muista kulttuuripiireistä. Niin löysin Rosa Monteron, joka kotimaassaan Espanjassa on hyvinkin tunnettu, mutta joka Suomessa on jäänyt tuntemattomaksi pitkälti sen vuoksi, että häneltä ei ole suomennettu ainuttakaan kirjaa. Vaikka minun oli ihan "pakko" tilata Monteron The Delta Function juuri sillä siunaamalla hetkellä, kun siitä ensimmäisen kerran kuulin, ei se kuitenkaan päätynyt luettavakseni. Tämän vuoksi poimin sen mukaan Sivumennen-podcastissa julkaistuun hyllynlämmittäjähaasteeseen. Ensimmäinen tähän haasteeseen lukemanni kirja oli Linn Ullmannin Siunattu lapsi, joka meni pettymyksen puolelle ja ehdin jo pelätä, että The Delta Functionille kävisi samoin, kun lupaavan alun jälkeen tuli  mojova lässähdys. Kirjan loppupuoli kuitenkin oli suorastaan huikaiseva. The Delta Function on tosiaan laadultaan epätasainen. On kohtia, joi...

Riita-asioiden käsittelystä tutulla oikeusjargonilla voitaisiin todeta, että on kiistatonta , että Marisha Rasi-Koskisen uutuusromaani Eksymisen ja unohtamisen kirja (EJUK) on kiinnostava ja mielikuvitusta herkullisesti ruokkiva teos. Vähemmän kiistatonta sen sijaan on se, mistä tässä romaanissa on varsinaisesti kysymys ja mitä Rasi-Koskinen kirjallaan haluaa sanoa. Miten EJUKia tulisi lukea? Helpointa on tietysti lukea vaan sen enempiä pohtimatta ja nauttia kielestä ja tapahtumien käänteistä. Tämänkaltainen lähestymismetodi ei kuitenkaan sovi minulle kovin hyvin, koska haluan tietää tarkemmin, mistä on kyse  ja tämän vuoksi huomasin lukiessani esittäväni itselleni miten lukea -kysymyksen useampaan kertaan. EJUKin aikakäsitys ja sen korostunut paikattomuus lähentävät sitä kokeilevan fiktion suuntaan, mutta tämäkin määrittely haraa vastaan. Tuntuu kuin itse teoskin olisi nimensä mukaisesti eksynyt lajityyppien metsään. Kenties myös lukijan on tarkoitus menettää tutut koordinaat...

Kuolemattoman sielun kuoleminen on maailman hirvein asia. Kun pari Pirkko Saision lausetta laittaa seisomaan talon eteen, ne pyöräyttävät itseensä paitsi talon ihmisten surut ja ilot, maailman nykytilan ja vallitsevan henkisen ilmapiirin myös pöydälle unohtuneen puoliksi syödyn viilipurkin. Hyvin vähällä ja pienillä, vaivattoman tuntuisilla sanoilla Saisio saa lauseensa kantamaan valtavia ilman että ne ollenkaan pullistelevat tai muuttuvat ylipainoisiksi. Pirkko Saision uutuusromaani Mies, ja hänen asiansa (Siltala 2016) kertoo 60-kymppisen miesasianajajan elämän yhdestä viikosta ja siitä, miten hänen elämänsä suistuu kaaokseen. Romaanin alussa Miehen menneisyys tarttuu häntä kurkusta, kun hän saa tietää ystävänsä Pablon kuolemasta. Mitä pitemmälle viikko kuluu, sitä heikompaa on Miehen hengittämä happi ja siihen alkaa sekoittua kaikenlaisia kummia kaasuja, jotka tekevät arkielämästä vääristynyttä ja painajaismaista. * Lähtötilanteessa Miehen elämä on vakaassa kuosissa. H...

Lue hyvä ihminen Replika! Jos et lue, et ole tänä vuonna lukenut mitään. Voihan meren aalloista esiin kuohuava Afrodite! Olen luvannut itselleni, että en enää kirjoita naurettavia yli-innostuksen täyttämiä hehkutusripulia pursuavia bloggauksia. Nyt on siis todella tsempattava, sillä Sinikka Vuolan Replika on sitä lajia, josta tekee mieli vuodattaa nektariinia ja viiniä vuoron perään. Se on sitä lajia, joka saa tanssimaan tulessa ja veren kiehumaan kirjahurmaa. Se on seikkailu ja tutkimusretki, joka jää sinuun. Replikan takakannessa on kuvaus siitä, mistä Replikassa on kysymys. Ehkä on niin kuin takakansi väittää, mutta kun kerrankin joku kirjoittaa romaanin, jossa tulkintavaihtoehtoja on lähes loputtomiin, tunnen vastustamatonta kiusausta olla hyvin epämääräinen ja todeta pelkästään, että kyseessä on eräänlainen kasvukertomus. Uskon, että mitä vähemmän Replikasta tietää etukäteen, sitä nautinnollisempaa sen lukeminen on ja haluan omalta osaltani pitää yllä tämän teoksen sisältämä...

When you are old and grey and full of sleep, And nodding by the fire, take down this book, And slowly read, and dream of the soft look Your eyes had once, and of their shadows deep W.B. Yeats Emma Healeyn romaanin 80-kymppinen Maud sai pääässäni soimaan ylle lainaamani W.B. Yeatsin sanat. Olla vanha. Olla harmaa. Olla unta täynnä. Maudin muisti on haurasta paperia. Kuin juusto, jonka reiät vaihtelevat paikkaa. Kaikenlaista on tullut elämän aikana luettua, mutta ei mitään vastaavaa kuin Elizabeth is missing. Se on ainutlaatuinen, riemukas ja pakahduttava.  Emma Healey on luonut tarinan, joka toimii kuin simulaattori, jonka avulla lukija voi kokea, miltä tuntuu olla muistisairas. Kun oma tytärkin muuttuu vieraaksi ja tunnistamattomaksi. Kun ei muista, mikä on se paikka, jossa on ja miten sinne on päätynyt. Kun ei muista sitäkään, kuinka monta kertaa on käynyt poliisiasemalla tekemässä katoamisilmoituksen ystävästään ja tämän vuoksi käy tekemässä sen yhä uud...

Katsoin uudestaan Jonia, ja silloin hän oli jo kumartunut eteenpäin, ja toisella kädellään hän repi [linnun]pesän irti oksanhangasta, piteli sitä edessään suoran käden varassa ja rusensi sen tomuksi sormiensa välissä vain muutaman sentin päässä silmistäni. * Hevosvarkaat on melkeinpä käsittämättömän raskas kirja. Tämä ei johdu siitä, että Pettersonin kirjoitustapa olisi erityisen raskas, eikä oikeastaan edes siitä, että teoksessa käsitellyt asiat ovat raskaanpuoleisia. Pikemminkin kyse on siitä, että teos on niin täynnä pinnanalaisia jännitteitä, vuosikausia kerääntynyttä pahaa oloa, luopumista ja pettymyksiä, jotka on pantu ämpäriin ja kansi päälle. Lukiessani olen tuossa ämpärissä ja ponnistelen saadakseni kannen liikkumaan. Se, että Hevosvarkaat on raskas, ei tarkoita, etteikö se olisi hyvä teos. Asia on juuri päinvastoin. Vaatii suurta lahjakkuutta kuvata elämän raskautta kuvaamatta varsinaisesti  juurikaan itse asioita, jotka tuon raskauden ovat aiheuttaneet. ...

"Survival is insufficient." Olipa kerran maailma. Se paikka, jossa me elämme. Maailma, jonka tuhosi erittäin nopeasti leviävä pandemia-virus, joka tappoi 99 % maailmamme asukkaista. Sen jälkeen alkoi toisenlainen maailma. "Time had been reset by catastrophe." * Emily St. John Mandelin romaani Station Eleven liikkuu kahdella eri aikatasolla. On aika ennen katastrofia ja aika sen jälkeen. Teoksessa sukkuloidaan taitavasti näiden kahden maailman välillä pandemia-viruksen toimiessa maailmoiden välisenä porttina. Station Eleven on vahvaa kerrontaa. Pitkin teosta Emily St. John Mandel tarjoilee lukijalle irrallisen tuntuisia vihjeitä kuin ne olisivat eri värisiä ja paksuisia langanpätkiä, joista lukija ei tiedä, mihin villapaitaan ne kuuluvat. Mikä on esimerkiksi ennen katasrofia -maailman Luli-nimisen koiran ja katastrofin jälkeisen Luli-koiran välinen yhteys? Onko niillä edes mitään yhteyttä? Onko vain sattumaa, että kaksi eri ihmistä olisivat antaneet k...

Elena Ferranten romaani Amalian rakkaus palautti mieleeni englantilaisen kirjailijan Kingsley Amisin (1922-1995) toteamuksen, että kaiken suuren taiteen takana on seksi. En ehkä lähtisi ihan noin vahvan väittämän kannalle, mutta ei Amisin toteamus täysin perätönkään ole. Tosin riippuu tietysti myös siitä, miten seksin määrittelee. Itse puhuisin ehkä mieluummin seksuaalisuudesta, joka on jo ilmiönä huomattavasti laajempi. Miten tahansa, Amalian rakkaus on kuppikakku, joka on rakennettu seksuaalisuudesta, vallasta, fetisismistä ja mustasukkaisuudesta. Elena Ferrante on italialainen kirjailija, jonka henkilöllisyyttä ei tunneta. Varmuutta ei ole edes siitä, onko hän nainen vai mies. On myös epäilty, että kynänimen taakse saattaisi kätkeytyä useampikin kirjoittaja. Amalian rakkaus on joka tapauksessa tekijän (tai mahdollisesti tekijöiden) esikoisteos. Huikaiseva psykologinen jännitysnäytelmä, jossa Amalian arvoitusta tutkitaan kuin hän olisi patologin pöydällä oleva ruumis. Ja ruumi...

Peter Sandströmin Valkea kuulas on voimakasta kirjallisuutta. Se repii hämähäkinverkot silmistä. Hellästi ujuttaen. Kivulla riuhtaisten. Se tuudittaa ja iskee keihäällä. Se painaa selän taipumaan kumaraan ja pakottaa suun vääntymään Munchin huutoon. Se on kirosanan hyvä romaani.  Kirjailija Peter Sandström (s. 1963) on kotoisin Uusikaarlepyystä. Myöhemmin hänen ja hänen perheensä asuinpaikaksi vakiintui Turku. Sama pitää paikkansa romaanihenkilö Sandströmin suhteen. Yhtäläisyyksiä näiden kahden välillä on huomattavasti enemmänkin ja omasta elämästä ja elämänkokemuksista on vuosien myötä tullut kirjailija Sandströmille materiaalia, josta hän kirjoissaan ammentaa. On kuvaavaa, että päähenkilön nimi on hänen kaikissa teoksissaan Sandström. Vuonna 2012 kirjailija totesi oman elämänsä sekoittamisesta osaksi teoksiaan seuraavasti: "Aluksi se oli leikkiä ja tapa päästä lähemmäs luomiani henkilöhahmoja. Nyt siitä on tullut kirjoitustekniikkaa  ja jonkinlainen keino lyödä kipi...

Tutustuin Aminatta Fornaan ensimmäistä kertaa vuonna 2008, kun sattumoisin panin kirjakaupassa merkille hänen romaaninsa Ancestor Stones. Noihin aikoihin olin aloittamassa tutustumista afrikkalaiseen kirjallisuuteen laajemmassa mielessä ja Fornan tarina, jossa kuvataan eri ikäisiä afrikkalaisia naisia ja heidän historiaansa, muistoja ja muistamista teki minuun suuren vaikutuksen. Innostuksestani huolimatta koin, että Fornan romaani ikään kuin hylki lukemisyritystäni. En päässyt siihen niin sisälle kuin olisin halunnut. Fornan seuraavan romaanin suhteen odotukseni olivat varovaisen tunnustelevia. The Memory of Love (2010, suom. Muisto rakkaudesta) osoittautui kirjalliseksi jättipotiksi. Huikean hieno teos, joka kertoo Sierra Leonen sisällissodasta. The Memory of Love hilasi odotusriman korkealle Fornan seuraavan romaanin, The Hired Man (2014, jatkossa HM), suhteen. Sen kanssa kävi kuitenkin vähän samalla tapaa kuin Ancestor Stonesin kanssa. Hieno romaani, mutta jollakin tapaa lui...

" Aina kysytään: Kuinka kauan rakkaus kestää? Minä kysyn: kuinka paljon se kestää? " 'Orpojen' alkulehdellä todetaan: "Tämä teos on fiktiivinen, mutta sen henkilöiden yhteydet todellisiin henkilöihin, eivät ole satunnaisia. Tämä koskee myös siinä kuvattua sisarusparia, joka on yhdistettävissä tekijään ja tämän sisareen, kirjailija Raija Siekkiseen (1953-2004). Lyön faktat pöytään heti kättelyssä. Halusin lukea Ritva Hellstenin 'Orvot', koska kirjoittaja on Raija Siekkisen sisar. Lähtöasetelmasta seurasi, että etsin Raijaa ympäri kirjaa. Raijaa, joka on minulle suorastaan myyttinen hahmo. Terveisiä vaan Joel Haahtelalle. Hän ainakin tietää, mitä tarkoitan. Kiitos myös Saralle , joka vinkkasi minulle Ritvan kirjan. Lukemiseni odotushorisontista seurasi, että minun oli lukiessani hyvin vaikea suhtautua Ritvan kokemuksiin. Minä kun halusin vaikkapa vaan kuinka pienen palasen Raijaa. Ritva kuvaa kyllä ihan kelvosti lapsuuttaan ja suhdettaan va...