Tekstit

Näytetään tunnisteella naiskirjailijat merkityt tekstit.

Saara Turunen & Petra Maisonen (toim.): Suurteoksia II

Kuva
Suurteoksia on mainio konsepti, jolle toivon runsaasti lisää jatko-osia. Suurteosten ideana on, että naiskirjailijat esittelevät itselleen tärkeitä naiskirjailijoiden teoksia. Näin syntyy kolmoishyöty. Esille pääsevät sekä suosikkiteoksiaan esittelevät naiskirjailijat että heidän suosikkejaan kirjoittaneet naiskirjailijat että jälkimmäisten teokset. Parasta on, jos esitelty kirja edustaa vähemmän tunnettua ja/tai jo uohduksiin painunutta kirjallisuutta, joka esittelyn myötä voi kokea uuden tulemisen.  Unohduksesta nousi esiin Suurteoksia I -teoksen kohdalla erityisesti Marlen Haushoferin romaani Seinä ( 1 )  , jota Malin Kivelä käsitteli tekstissään. En itsekään ollut kuullut Seinästä aiemmin, mutta Kivelän esittelyn jälkeen se kiinnosti minua niin paljon, että jouduin lukemaan sen ruotsiksi, kun Kivelän kirjoituksen myötä suomenkieliseen laitokseen oli hurja määrä kirjastovarauksia. Suurteoksia II -teoksen kohdalla Seinän kaltaiseen suosioon saattaisi hyvinkin nousta E. L Kar...

Sara Ehnholm Hielm: Ja sydän oli minun

Kuva
Sara Ehnholm Hielmin esseekokoelmassa Ja sydän oli minun saan todistaa esseeminän syntyä. Kerron siitä tämän tekstini aluksi ja siirryn sen jälkeen tarkastelemaan näiden esseiden kaikkein kiinnostavimpia puolia ja siinä ohessa ajauduin pohdiskelemaan autofiktiota ja seksistä kirjoittamisen suhdetta kaupallisuuteen. Ehnholm Hielm on ammatiltaan kustantaja ja elokuvakriitikko, jota polttaa halu kirjoittaa. Kirjoittaminen on kuitenkin hänelle, kuten useimmille muillekin, kaikkea muuta kuin helppoa ja hän päättää hakea draivia kirjoittamiseen muuttamalla perheensä kanssa väliaikaisesti Roomaan. Esseekokoelman alkuosan teksteissä Ehnholm Hielm vielä haeskelee esseeminäänsä ja monet teksteistä ovatkin enempi henkilökohtaisia muistelmia kuin varsinaisia esseitä. Samalla käy havainnollisesti ilmi, että essee ei synny vielä siitä, että kirjoittaja viittaa muiden kirjailijoiden teoksiin ja ottaa heiltä omaan tekstiinsä sitaatteja. Syntyy kyllä lamppu, mutta sen henki puuttuu. En tiedä, ...

Carol Shields: Ellei

Kuva
On tahattoman surkuhupaisaa, että Ellein takakanteen on lainattu Pirkko Toivosen Keskisuomalaiseen kirjoittama lause: "Ellei on pieni suuri tarina menetyksestä ja onnellisuuden löytymisestä uudelleen." Sellaisiahan ne naisten kirjoittamat tarinat ovat. Parhaimmillaan "pieniä suuria tarinoita," kun taas miesten kirjoittamat tarinat ovat jättimäisiä koko maailmaa koskevia syväluotauksia. Surkuhupaisaksi Toivosen kuvauksen tekee se, että Elleissä on kyse juuri siitä, että naiskirjailijoita ei arvosteta, vaan heidät dissataan  milloin minkäkinlaisilla perusteilla tai ihan vaan huomaamatta, koska usein naiskirjailijoiden olemassaolo ei nyt vaan kerta kaikkiaan tule edes mieleen. Voin mielessäni nähdä, miten Ellein päähenkilö, kirjailija Reta Winters - omaa sukua Summers, kyllä vaan juuri niin, Reta on vuodenaikojen nainen  -  istuu puhisten kirjoittamaan vastinetta Pirkko Toivoselle.  On yhdenlaista puukotusta, että mieskriitikko tyrmää naiskirjailijan. Vielä syve...