Reader, why did I marry him?

Antti Rönkä jatkaa romaanissaan Nocturno 21:07 aiemmista teoksistaan ( Jalat ilmassa ja yhdessä Petri Tammisen kanssa kirjoitetun Silloin tällöin onnellinen ) tuttua tunnustuksellista linjaa. Armo ei tunneta, eikä säälipisteitä jaeta. Röngän uutukaisessa itseen kohdistuva nihilismi viedään entistä pidemmälle. Nocturno 21:07:n elämänmullistava tapahtuma on 13-vuotiaan Antin runkkaushetki, joka saa hänet tuntemaan loputonta syyllisyyttä ja likaisuutta. Tästä tulee myös teoksen nimi, joka manifestoi Antin "onnettomuuden" kellonajan. Nocturno puolestaan viittaa Chopinin samannimiseen teokseen, jota Antti pianolla soittaa ja joka sisältää jumalaista kauneutta. Muut ihmiset näyttäytyvät Antille puhtaina ja viattomina. Vain hän itse on viallinen ja siemennesteensä tahraama. Teoksessa Antti on jakautunut kahtia. On kertoja eli ei-Antti sekä Antti, joka ei jätä edellistä rauhaan. Kertoja ei jaksaisi Anttia, vaan usein mieluummin tappaisi hänet. Rakenteellisesti teos etenee eri aikata...

Riikka Pelo on Suomen Donna Tartt. Tämä ei ole sinänsä olennaista, mutta Pelon vertaamisella Tarttiin on monia perusteltuja syitä. Sekä Pelo että Tartt julkaisevat harvoin. He kuuluvat niihin nykymaailmassa harvinaisiin kirjailijoihin, jotka malttavat antaa aikaa teostensa valmistumiselle. Jotka hiovat lauseitaan yhä uudestaan ja uudestaan välittämättä siitä, että teokseen kirjoittamiseen kuluu vuosia. Jotka puhaltavat hengen romaaneihinsa henkäys hengäyksellä. Kiireellähän, kuten tiedämme, ei synny kuin kusipäisiä kakaroita, jos niitäkään. Yksi harvan julkaisutahdin seurauksista on, että odotan kieli pitkällä kuin kuuta nousevaa milloin Pelolta tai Tarttilta tulee uusi romaani. Lisäväreitä asiaan tuo se, että kumpikin näistä kirjailijoista kirjoittaa tiiliskiviä, jotka lähtökohtaisesti eivät ole juttuni ollenkaan. Tarttin ja Pelon kohdalla teosten pituus ei kuitenkaan haittaa minua ollenkaan, vaan pikemminkin päinvastoin. Kun se onnenpäivä koittaa, jolloin kädessäni on uusi Pelo...

Jos tämä kirja ei synnytä lukijassaan mitään reaktioita kannattaa olla huolissaan. Siis todella todella huolissaan. Kuhina Elizabeth Acevedon säeromaanin Runoilija X ympärillä on käynyt kovana ja se on saanut lisävauhtia kirjallisuuspalkinnoista ja -ehdokkuuksista: New York Times -bestseller National Book Award - voittaja 2018 The Boston Globe-Horn Book Award - voittaja 2018 Kirkus Prize - ehdokas 2018 Voitot ja ehdokkuudet eivät tietenkään ole ennuste sille, että romaani iskisi juuri minuun. Acevedon kohdalla voidaan kuitenkin todeta heti alkuunsa, että kaikki tämän romaanin saamat kehut ovat enemmän kuin ansaittuja. Runoilija X vie mukanaan kuin kulman takaa yllättäen esiin astunut rakkaus, jonka jälkeen koko elinpiiri nytkähtää uusiksi. Runoilija X on Tapaus. Se kertoo teini-ikäisestä Xiomarasta, jonka vanhemmat ovat kirjailijan omien vanhempien tapaan muuttaneet Dominikaanisesta tasavallasta Yhdysvaltoihin. Erityisesti perheen äiti on harras uskovainen ja omien arvoje...

Ruotsalaisen Emma Holmin (s. 1988) esikoisromaani Skäl ei ole suurta maailmankirjallisuutta, mutta se on niin hyvin kirjoitettu, että Holmin sanat tuntuvat sormenpäissä asti. Olipa siis kerran Iris ja Vera, jotka olivat erottamattomia ystävyksiä. Jotakin kuitenkin tapahtui ja he eivät tavanneet toisiaan seitsemään vuoteen, kunnes törmäsivät toisiinsa juhlissa sattumalta. Näin sai alkunsa suunnitelma kostaa teko, joka heidät vuosia sitten erotti. Skäl ei ole varsinaisesti YA-kirjallisuutta, vaikka se kahdesta juuri täysi-ikäisyyden saavuttaneesta nuoresta naisesta kertookin. Polttopisteessä on ystävyys, jonka pieniä mutkia ja vivahteita Holm kuvaa erinomaisen tarkasti ja osuvasti. Iris on ystävyyssuhteen dominoiva osapuoli. Peili, josta heijastuvaan kuvaan Vera itseään vertaa ja joka kerta toisensa jälkeen vastaa, että Iris on ylivoimainen. Holm onnistuu tavoittamaan hyvin tunnistettavasti ystävää kohtaan tunnetun mustasukkaisuuden hetteikön. Teini-iässä Iriksen fyysinen kehitys...

Sisälläni asuu pieni anarkisti. Angie Thomasin romaania lukiessa se taputtaa pieniä anarkistinkäsiään ja huutaa pienellä anarkistinäänellään niin että sen talosta kaatuvat seinät. Se huutaa Thomasin kirjoittamaa huutoa oikeudenmukaisemman maailman puolesta. Välillä se itkee vähän, koska maailma on niin paska. Välillä se itkee vähän, koska Thomasin kuvaama ihmisten välinen yhteisöllisyys herkistää sen tunteet. Välillä se itkee vähän ihan vaan siksi, että tällaista kirjallisuutta on. Sen sydän hakkaa kuin sata pelokasta linnunsydäntä, mutta se tietää, että rohkeus ei ole sitä, että uskaltaa tehdä mitä tahansa, vaan sitä, että tekee siitä huolimatta sen mitä pitää tehdä, vaikka kuinka pelottaa. Sen se oppi Thomasin romaanin päähenkilön, 16-vuotiaan Starrin, äidiltä. Nyt se pistää Niket jalkaan, koska se ei omista Jordaneita (joo, tää on nyt vähän sisäpiiriä, mutta selviää, kun luet kirjan). * Kun on suunnilleen tuhat ajatusta päällekkäin, on lineaarinen kirjoittaminen melko mahd...

On taas se aika kuukaudesta, jolloin BAR Finland saa uuden vieraan.  Tällä kerralla minulla on suuri ilo ja kunnia toivottaa tervetulleeksi the one and only Pirkko Saisio sekä hänen romaaninsa Betoniyö. Laitetaas vähän läpyttimiä yhteen. Betoniyö on nimensä mukainen - kova maailma Itäväylän katveessa, jossa varovainen hellyys kohoaa sementin läpi rikkaruohon sitkeydellä. Se on kuuman kesäyön nopeasti ohimenevä hetki ja niin äkkiä on ilta kuten Quasimodon runossa. Pirjo Honkalo ohjasi Betoniyöstä kuudella Jussilla palkitun elokuvan vuonna 2013. Kävin katsomassa sen Kluuvikadun Maximissa, jonne se hyvin sopikin, sillä Maxim ei ole palatsi, vaan elokuvateatteri. Honkasalon luoma mustavalkoinen sukellus oli visuaalisesti karun tinkimätöntä ilmaisujuhlaa ja muistan ajatelleeni, että nyt on elokuva siinä tehtävässä kuin mihin se on tarkoitettu. En tiedä, miten hyvin tämä elokuva toimii kotikatsomossa, mutta jos saat tilaisuuden sen katsoa suosittelen vahvasti niin tekemään. * B...

Tytöt Sipilän fläppitaulussa Emma Clinen romaani Tytöt rantautui Suomeen vahvan anglo-amerikkalaisen hypen saattelemana. Alunperin kiinnostuin Clinen teoksesta, koska olin kuullut sen käsittelevän tyttöjä ja heidän asemaansa kulttiyhteisössä. Tästä kuitenkin seurasi, että lähdin lukemaan sitä aivan väärästä ennakkoasetelmasta, mikä johti siihen, että ensimmäisten kymmenien sivujen jälkeen lähinnä nieleskelin pettymystäni. Joskus on hyvä, että antaa kulua hieman aikaa lukemisen ja bloggaamisen välillä, sillä tarina saattaa tekeytyä yllättävillä tavoilla. Myös Tytöistä löytyi muutamia varsin oivallisia kohtia, joskin ne ovat itse tarinnan kannalta enemmän sivupolkuja kuin highwaytä. Tosielämästä fiktioksi Tytöt edustaa sitä varsin muodikasta kirjallisuuden lajia, jossa fiktiivisen teoksen pohjana on tositapahtumat. Tässä tapauksessa kyseessä on yhdysvaltalaisen Charles Mansonin masinoimat veriteot vuonna 1969. Cline kertoo tytöstä nimeltä Evie, joka ajautuu mystiselle ranc...

Viimeaikaiset surulliset uutiset maailmalta saivat minut kaipaamaan naurua ja kreisikomediaa ja niinpä otin uudelleenlukuun Jari Järvelän romaanin Romeo ja Julian, jonka viime keväänä pelastin kirjaston poistomyynnistä. Kiinnostava lähtökohta oli myös se, että tämän romaanin samannimiset päähenkilöt tekevät uuden tulemisen Järvelän uusimmassa teoksessa Tyttö ja seinä . Romeo ja Julia on rakkaustarina ja kertomus pakomatkasta. Romeo - arkinimeltään Vantte - on 19-vuotias nuorukainen ja Julia puolestaan 13-vuotias, ei siis kovin aikuinen vielä ollenkaan. Kumpikaan heistä ei ole kotoisin Italiasta, mutta Julia ehti siellä kerran käymään ennen kuin isäpuoli osti matkailuauton ja siirtyi kotimaan matkailuun. Kummallakaan nuorista ei mene kovin hyvin, mutta sen jälkeen kun he rakastuvat menee sentään vähän paremmin. Romeo kuitenkin tekee pahan teon ja nuoret lähtevät yhteiselle pakomatkalle. HULLUTHEVOSET Erityisesti teoksen alkupuoli on hillittömän hauska. Kielellinen ilotul...

Olen pettynyt. Etukäteen odotin, että Lisa McInerneyn The Glorious Heresies olisi tyyppiä Hubert Selby Jr.:n Unelmien sielunmessu kohtaa Irvine Welshin Trainspottingin, joka kohtaa Jenni Faganin Panopticonin . Ei ollut. Vaikkakin: vimmaiset nuoret - check alkoholi - check huumeet - check väkivaltaisuus - check prostituutio - check elämä ilman tulevaisuutta - check Olen erityisen pettynyt, koska The Glorious Heresies voitti tämän vuoden Baileys-kirjallisuuspalkinnon ja koskaan ennen ei ole käynyt niin, että olisin ollut pettynyt Baileys-voittajaan. McInerneyn teoksen epäkiitollisena osana on siten olla ensimmäinen Baileys-voittaja, joka ei sytytä minua oikein suuntaan jos ei toiseenkaan. Tämän teoksen piti alunperin olla Irlannin matkani matkakirja, mutta malttamattomuuksissani tulin aloittaneeksi McInerneyn romaanin heti samana iltana, kun Baileys-palkinnon voittaja julistettiin. Tiedä sitten, olisinko Irlannin maaperällä onnistunut saamaan tästä irti jotakin sellaista, ...

Haloo Suomi! Haloo haloo haloo! Miksi me emme puhu Emma Puikkosen kirjasta Eurooppalaiset unet? Onneksi huomasin taannoin WSOY:n katalogissa Puikkosen kohdalla sanan 'episodiromaani,' josta päättelin, että tämä kirja on minulle. Niin se olikin ja se oli sitä hyvin paljon. Kirjailija JP Koskinen kirjoittaa blogissaan , että isommat kustantajat jakavat kirjailijat kolmeen eri koriin, jotka kantavat nimiä A, B ja C.  En tiedä asiasta mitään, joten etenen tässä Koskisen ajatuskulkujen perusteella. A-tyypit ovat niitä, joita mainostetaan joka paikassa. Esimerkkinä mainitsisin Tommi Kinnusen, jonka Lopotista oli hillittömän kokoinen lakana Akateemisessa kirjakaupassa. B-tyypit on niitä, joita kustantaja tuo esiin vähemmän, mutta jonkun verran kuitenkin. C-tyypit on niitä, joiden markkinointiin rahat eivät riitä ja jotka sen vuoksi saavat pärjätä enimmäkseen omillaan. Emma Puikkonen taitaa ikävä kyllä olla sijoitettu C-koriin, sillä Eurooppalaisten  unien mainontaa ei silmiini...

En taida ketään muuta ystävää olla tänä vuonna odottanut niin kiihkeästi kuin Loistavaa ystävääni. Pidän lukemistani kirjoista excel-taulukkoa, johon merkitsen kirjailijan nimen ja teoksen lisäksi mm. julkaisuvuoden, sivumäärän, ja kirjailijan sukupuolen. Elena Ferranten kohdalla joudun jättämään viimeksi mainitun kategorian tyhjäksi. Ferrante on salaperäinen henkilö, jonka oikea identiteetti on onnistuttu pitämään visusti salassa. Ferrante itse on sanonut, että kirjailija ei ole tärkeä, vaan hänen teoksensa. Kuulostaa Hemingwayltä. Tutustuin Ferranteen ensimmäistä kertaa helmikuussa 2015, jolloin luin hänen esikoisteoksensa Amalian rakkaus . Tämä teos valikoitui luettavakseni, koska maailmalta oli kuulunut suorastaan hurmoksellista puhetta Ferrantesta ja hänen Napoli-sarjastaan. Nyt lukemani Loistava ystäväni on tämän tetralogian aloitusosa. Loistava ystäväni kertoo ystävyksistä nimeltä Raffaella Cerullo, jota kutsutaan nimellä Lina ja josta kirjan toinen päähenkilö Ele...

Susan Nussbaumin romaani Good kings bad kings (GKBK) on tyrmäävä puheenvuoro vammaisten oikeuksista ja heihin kohdistuvista väärinkäytöksistä. Se on lajityypiltään sosiaalisesti kantaaottavaa kirjallisuutta, mutta tämän lisäksi myös koukuttava romaani. Varoituksena mainittakoon, että teos sisältää aineistoa, joka voi järkyttää lukijaa. GKBK kertoo vammaisista (disabled) nuorista,  jotka asuvat chicagolaisessa hoitokodissa nimeltä ILLC (Illinois Learning and Life Skills Center). Useimmat nuorista ovat liikuntarajoitteisia, mutta mukaan mahtuu myös mm. mielenterveysongelmista ja erityyppisistä kehityksellistä ongelmista kärsiviä nuoria. Ylipäätään kyse on nuorista ja nuorista aikuisista, joilla on jokin sellainen vamma, että heidän elämänsä normiyhteiskunnassa on tavanomaista haasteelllisempaa ja heidät on sen vuoksi sijoitettu laitokseen. Heti perään voidaan tosin todeta, että monen nuoren kohdalla vammaisuus on enemmänkin leimakirves, jota käytetään oikeuttamaan päätös nuore...

Onko mitään järkeä julkaista bloggausta tällaisena päivänä, kun suru täyttää maailman Pariisin terroristi-iskujen vuoksi? Tarkemmin mietittynä sitähän terroristit juuri haluavat. Että täytymme pelosta, tulemme toimintakyvyttömiksi ja kykenemättömiksi jatkamaan elämäämme. Että turvattomuus halvaannuttaa meidät. Mutta: emme saa antaa pelolle valtaa. Koskaan. Ikinä. Lainaan Martin Luther King jr:n sanoja: Pimeyttä ei voi karkottaa pimeydellä, vain valo pystyy siihen. Viha ei lopu vihalla, siihen tarvitaan rakkautta. Solidaarisuus olkoon tiemme. * 41-vuotias Niq Mhlongo on uuden etelä-afrikkalaisen kirjailijasukupolven puhutuimpia tekijöitä. Hänet toi tietoisuuteni Helsingin sanomien toimittaja Sami Sillanpää, jonka artikkeli uusista etelä-afrikkalaisista kirjailijoista julkaistiin syyskuun alussa. Heti sen luettuani tartuin puhelimeeni ja varasin kirjastosta Mhlongon romaanin Dog eat dog. Itse asiassa vähän pelkäsin, että Mhlongon tuotantoa ei kirjastosta ehkä olisi saatavi...

Löysin Niccolò Ammanitin kuutisen vuotta sitten. Luettuani hänen romaaninsa Taivaan ja maan väliltä (Come Dio comanda, 2006) olin niin vaikuttunut, että halusin saman tien lukea kaiken, mitä hän on kirjoittanut. Ei kulunut pitkääkään aikaa, kun tartuin teokseen I'm not scared (Io non ho paura, suom. Minä en pelkää) ja tätä lukukokemusta seurasi hillittömyydessään huikea Juhla alkakoon (Che la festa cominci, 2009). Kun nyt aloin tarkastella wikipediasta Ammanitin tuotantoa, huomaan, että minulta on jäänyt lukematta Ti prendo et ti porto via (1999), joka on käännetty englanniksi nimellä Steal you away, mutta jota ei tietääkseni ole suomennettu. Tieto lukematta olevasta Ammanitin teoksesta ilahduttaa minua suuresti, sillä juuri lukemani nuortenkirja Me and You (Io e te, 2010) jätti minuun palon lukea lisää Ammanitia. Mieluummin heti tai ainakin mahdollisimman pian. Me and You kertoo teini-ikäisestä Lorenzosta, jolla on vaikeuksia löytää paikkaansa ikäistensä porukassa. Hän ...

Yö oli kuulas, aavistuksen pakkasella, ja Franzin hengitys höyrysi. Hän tunnusteli asetta taskussaan, siveli sormillaan rungon pintaa samalla kun käveli kohti huoltoasemaa. Hän tunsi olonsa turvalliseksi ja kokonaiseksi, tunsi pelon ja vihan kaikkoavan kun vain puristi pistoolia. Se täytti tyhjyyden hänen kädessään. Keskusteluissa Elina Hirvosen romaanista 'Kun aika loppuu' olen pannut merkille, että lukijat ovat kaivanneet Hirvoselta selitystä sille, miksi romaanin päähenkilö Aslak päätyi ampumaan ihmisiä. Miksi nuoresta miehestä tulee tappaja? Tähän kysymykseen vastaa Pärttyli Rinne romaanillaan 'Viimeinen sana' ja komeasti vastaakin. *  'Viimeisen sanan' Franz on lukion viimeisellä luokalla oleva poika, josta on tuleva suuri ajattelija, joka luo uuden filosofian. Näin hän ainakin itse uskoo. Muissa ihmisissä hänen suuret puheensa eivät herätä kovin suurta innostusta, vaan pikemminkin tekevät hänestä oudon ja ulkopuolisen. Jouk...

Ring ring! Herätys ja huomio!  Jos mielesi on tehnyt lukea dystopiaa, mutta se on jäänyt pohdiskelun asteelle, tässä on nyt teos, jonka myötä on helppo uida tämän genren liiveihin. Ihon alaisissa muokataan. Kaikkia niitä osia, joita ihmisessä on. Lisätään, poistetaan ja työstetään. Toisinaan leikataan luutakin. Kauneusklinikoilla syntyy täydellisennäköisiä muovi-ihmisiä, jotka vastaantullessaan julistavat koko olemuksellaan, että on vanhanaikaista olla luomu eli muokkaamaton. Pois tieltä köyhät ja rupsahtaneet, maailma on muokattujen. Tämä on tulevaisuutemme, vaikka joku vielä yrittääkin puhua siitä, miten rypyt ja arvet ovat kauniita, koska ne kertovat eletystä elämästä. Anu Holopainen iskee neulansa ulkonäkövaatimusten valtimoon ja runttaa ihan kunnolla. Eletään maailmassa, jossa iirismuokkauksia, labioplastioita, kiristyksiä ja pursotuksia ostetaan klinikoilta kuin Ruispaloja lähi-Siwasta. Ruumiista on tullut teatteri. Näyttämö, jonka kautta julistetaan olemassaoloa...