Tekstit

Näytetään tunnisteella pakomatkat merkityt tekstit.

Jari Järvelä: Romeo ja Julia (BAR Finland 5)

Kuva
Viimeaikaiset surulliset uutiset maailmalta saivat minut kaipaamaan naurua ja kreisikomediaa ja niinpä otin uudelleenlukuun Jari Järvelän romaanin Romeo ja Julian, jonka viime keväänä pelastin kirjaston poistomyynnistä. Kiinnostava lähtökohta oli myös se, että tämän romaanin samannimiset päähenkilöt tekevät uuden tulemisen Järvelän uusimmassa teoksessa Tyttö ja seinä . Romeo ja Julia on rakkaustarina ja kertomus pakomatkasta. Romeo - arkinimeltään Vantte - on 19-vuotias nuorukainen ja Julia puolestaan 13-vuotias, ei siis kovin aikuinen vielä ollenkaan. Kumpikaan heistä ei ole kotoisin Italiasta, mutta Julia ehti siellä kerran käymään ennen kuin isäpuoli osti matkailuauton ja siirtyi kotimaan matkailuun. Kummallakaan nuorista ei mene kovin hyvin, mutta sen jälkeen kun he rakastuvat menee sentään vähän paremmin. Romeo kuitenkin tekee pahan teon ja nuoret lähtevät yhteiselle pakomatkalle. HULLUTHEVOSET Erityisesti teoksen alkupuoli on hillittömän hauska. Kielellinen ilotul...