Reader, why did I marry him?

Ota minut syliin puhu minut aamuun / itke minut aamuun / naura minut aamuun / viethän minut aamuun No niin Mikko Alatalo, selväksi tuli. Eiköhän sun olisi aika jo lähteä tästä bloggauksesta omiin puuhiisi. * Syli on tragikomedia ihmissuhteista ja ihmisten kohtaamattomudesta. Se käynnistyy räväkästi Ritva-papin panofantasioilla, kun hän on hierojansa Jorman normikäsittelyssä, mutta haluaisi Jormalta niin paljon enemmän ja just sitä munaa erityisesti. Ritva, joka Jormalle on ilmoittanut nimekseen Mimosa, on 17-vuotiaan Pietun yksinhuoltaja, jolle hänen poikansa on vieras ja asiantila on vastavuoroinen. Ryti tavoittaa romaanissaan oivallisesti äidin ja pojan välisen vierauden ja sen mitä kumpikin luulee toisen itsestään ajattelevan ja miten kumpikin on omalla yksinäisellä tavallaan väärässä. Toki joskus olisi kiehtovaa lukea myös romaani, jossa vanhemmalla ja teinillä on hyvät ja lämpimät suhteet. Kepeän tyylin kautta Ryti kattaa pöytään painavia asioita. Ritvalla on taipumus...

Olen mykistynyt. Charles Chaplinin elokuvasatiirissa Diktaattori (1940) Chaplin esittää Hynkeliä, joka pitelee maapallolta näyttävää ilmapalloa käsissään. Kuva on pysähdyttävä. Yksi kaikkien aikojen hienoimpia elokuvakohtauksia. 'Daniel Steinin' vaikutus on samaa huonetta ja sukua. Sanon suoraan, että 'Daniel Stein' on Ljudmila Ulitskajan tähanastisen tuotannon loistokkain teos. Sanon tämän hieman nikotellen, sillä Vihreän teltan alla teki minuun erittäin suuren vaikutuksen. 'Daniel Stein' on kuitenkin vielä parempi. Minulle se oli myös varsinainen page turner, joka vei mukanaan heti ensi kappaleesta alkaen. Se kuuluu näin: Minua palelelee aina. Kesälläkin, polttavan auringon alla uimarannalla, vilunväreet kulkevat pitkin selkäpiitä. Se johtuu varmaan siitä, että synnyin talvella metsässä ja vietin ensimmäiset elinkuukaudet äidin turkista irti ratkotussa hihassa. Jos tämä teos ei ole vuoden 2016 lopussa henkilökohtaisen käännöskirjallisuuden...

Kevätaurinko, joka paljastaa pölyn. Osuu räsynukkeen, jonka tiedät olevan pienen tytön ainoa lelu. Nuken kuluneet kasvot, rasvaisten sormenjälkien täplittämät posket ja puuttuva silmä. Niin rakas ja kaunein maan päällä. Iso käsi tarttuu nukkeen ja vie sen mukanaan jonnekin kauas pois, eikä se tulee enää takaisin.  Kun ikkunasta katsoo ulos, taivas on huikaisevan sininen. Näistä tunnelmista on tehty Marilynne Robinsonin uutuusromaani Lila. Lila on kolmas teos Robinsonin ns. Gilead-sarjassa, joka alkoi teoksesta Gilead (2004) ja jatkui teoksella Home (2008). Kaikki nämä kolme teosta ovat huikeita näytteitä Robinsonin lahjakkuudesta kutoa lukija tarinan verkkoon. Colm Toibinin Nora Websterin kohdalla kerroin, että pelkäsin paikoin Toibinin menevän minimalistisuudessa jo liian pitkälle. Robinson menee kuitenkin vielä pidemmälle. Hän kirjoittaa kuin sivelisi höyhenellä lukijan selkää. Hän kirjoittaa kuin näkymättömällä musteella, jonka lukija varovasti sililtysraudalla painaa es...