Reader, why did I marry him?

Kun kirjan kannessa lukee, että kyseessä on "The International betseller and Winner of the Prix Concourt" minua alkaa hermostuttaa. Selvästikin kyseessä on kirja, josta suunnilleen kaikki pitävät, josta taas seuraa, että todennäköisyys sille, että kyseessä olisi "minun kirjani" pienenee eksponentiaalista tahtia. Onnistun kuitenkin pitämään ennakkoaavisteluni kasassa ja lähden lukemaan tabula rasaa. Se kauhea käy ilmi heti alussa. Itse asiassa romaanin kahdessa ensimmäisessä lauseessa.  "The baby is dead. It took only a few seconds." Lullaby alkaa lopusta ja alkaa keriä sitä edeltäviä tapahtumia auki. Kirjaa lukiessani pohdin vaihtoehtoisia juonikuvioita, jotka selittäisivät, miksi lapsi on kuollut.  Asian mietiskelystä muodostuu osa kirjan jännitettä. En voi tietää, mikä on johtanut traagiseen tapahtumaan ja nautin epätietoisuudestani. Lullaby (Chanson Douce, 2016) on ranskalais-marokkolaisen Leila Slimanin kolmas teos.   Jostakin luin, että...

Jokunen vuosi sitten luin brittiläisen Linda Grantin romaanin The Clothes on their back (2008) ja se jätti minuun kaipuun lukea lisää Grantia. Akateemisen kirjakaupan 80 %:n kirja-ale tarjosi ilokseni pilkkahintaan Grantin romaania We had it so good (WHISG). Arvatkaapa, montako minuuttia mietin, ostanko vai en. Oikein, lukema on täysin pyöreä. Joskus sitä tulee syöneeksi jotain oikein hyvää. Ensin maistuu lupaus ja siitä kehittyy houkutus, joka saa haluamaan lisää ja sitten sitä onkin jo ihan koukussa. Tähän tapaan minulle kävi WHISG:n kanssa. Teoksen alku on komea. Pikkupoika Stephen vaeltelee isänsä turkisvarastossa ja tarttuu säilytyksessä olevaan Marilyn Monroen turkkiin, joka on sekä kevyt, että painava ja tuoksuu "kuumilta helmiltä." Hän ei voi vastustaa kiusausta pukea turkki ylleen ja hetken hän on Marilyn. Sitten isän käsi läjähtää poskeen. Sopimaton käytös. Stephenin perhe on siirtolaisia. Isä alunperin Puolasta, äiti Kuubasta. Kovan työn avulla he ov...

Saksalaisen Anna Katharina Hahnin romaani ’Lyhyehköjä päiviä’ (Kuerzere Tage, 2010) omaa kaikki nykyelämänmenoa viiltävän osuvasti tarkastelevan romaanin ainekset. Valitettavasti Hahnin käsittelyssä aineksista ei kuitenkaan synny onnistunutta lopputulosta, mutta kylläkin vahva aavistus, että muutamilla toisin valituilla kirjallisilla mausteilla kattauksesta olisi tullut hyvinkin maukas. Arvovaltaiset tahot tosin lienevät kanssani eri mieltä, sillä teoksen takakannessa mainitaan, että Hahnin teos oli vuonna 2009 Saksan kirjallisuuspalkintoehdokkaana ja sen lisäksi se on saanut sekä Roswitha von Gandersheim- että Dorerer-palkinnon.   Teoksen henkilögalleria on lupaava. Hahn kuvaa muutamia Stuttgartin Constantinstrassella asuvia ihmisiä, joista useimmat eivät varsinaisesti tunne toisiaan. On pienten lasten äidit Judith ja Leonore miehineen, yksinhuoltajaäiti Hanna ja hänen poikansa Mattis, teinipoika Marco sekä jo vanhempi Posseltin pariskunta. Henk...