Tekstit

Näytetään tunnisteella perhesurma merkityt tekstit.

Emmanuel Carrère: Valhe

Kuva
"Kun teille tullaan sanomaan, että paras ystävänne, tyttärenne kummisetä, vilpittömin ihminen jonka olette tuntenut, on tappanut vaimonsa, lapsensa ja vanhempansa ja että hän kaiken lisäksi on valehdellut teille kaiken jo vuosikaudet, eikö ole normaalia että luotatte häneen edelleen raskauttavista todisteista huolimatta?" Emmanuel Carrèren Valhe perustuu tositapahtumiin.  Vuonna 1993 ranskalainen Jean-Claude Romand surmasi vaimonsa ja kaksi tytärtään sekä vanhempansa. Valhe on kirjailija Carrèren tapa yrittää saada selkoa, miksi näin tapahtui. Carrèren motiiveissa olin aistivinani jotakin samaa kuin Tiina Raevaraan tavassa käsitellä perhesurmia hänen pienoisromaanissaan Laukaisu . Ehkä kirjoittamalla on mahdollista ymmärtää asioita, joiden ymmärtäminen tuntuu mahdottomalta tai ainakin järjestää omia päänsisäisiä ajatuksiaan käsittelyn kohteena olevasta aihepiiristä. Ennen surmatekoja Romand oli 18 vuoden ajan teeskennellyt olevansa jotakin ihan muuta kuin mitä hän ...

Tiina Raevaara: Laukaisu

Kuva
Olen odottanut kovasti Tiina Raevaaran uusinta teosta, koska hänen novellikokoelmansa 'En tunne sinua vierelläni' (2010) oli aivan huikaisevan hyvä. Yksi parhaimmista lukemistani suomalaisista novellikokoelmista pitkään aikaan, vaikkakin jotkut kirjallisuuskriitikot olivat muistaakseni vähän toista mieltä.  Kokoelman lukemisesta on jo aikaa, mutta novelleista syntyneet mielensisäiset kuvat ja tunnelmat elävät edelleen vahvoina mielessäni. 'Laukaisu' on kaikin tavoin pitkälle mietitty kertomus erään perhesurman anatomiasta. Sen kieli on täydellisyyttä hipovan huolellista. Ei yhtäkään ylimääräistä tai turhaa sanaa. Raevaara on tappanut kaikki "darlingsit" kirjoittamisprosessin aikana, niin että lukija voi nauttia kielestä, joka on juuri sopivan kypsää kuin mehukas luumu. Tekstin hioutuneisuus tuo mieleeni Thomas Mannin ja kumppaneiden kaltaiset kirjailijat, joiden kielen sujuvuus kantaa mestarillisuuden leimaa . Raevaaran pienoisromaanin alku on miele...