Reader, why did I marry him?

Köyhä on nykyisin kirosana. Sen vuoksi uhallakin kirjoitan köyhä köyhä köyhä köyhä köyhä köyhä. Rikkaan mukaan köyhyys on omaa syytä ja merkki siitä, että ihminen on sillä tapaa surkea ja kyvytön, että ei ole pystynyt itseään köyhyydestä pois nostamaan. Sinä rikas, jospa luottokorttiesi valkoisessa kohinassa tarttuisit Minna Canthin Köyhään kansaan . Ei se köyhä sieltä kirjan sivuilta pääse sinun elämääsi tuhoamaan. Minna Canthin pienoisromaani Köyhää kansaa julkaistiin vuonna 1886. Se on naturalistisuudessaan järkyttävä ja koskettava kertomus Holpaisen perheestä, jolla ei ole mitään ja jolta loputkin viedään, kuten  sänky vuokranmaksuksi. Isä-Holpainen on työtön. Äiti Mari valvoo yöt Anni-vauvan vieressä, joka on kovasti kipeänä. Lisäksi perheeseen kuuluu silmävikainen ja muutoinkin sairaalloinen Hellu-tyttö, joka tekee parhaansa äitiä auttaakseen sekä pojat Petu ja Ville. Ruoasta on jatkuvasti pulaa ja syömäpuuhiin päästään yleensä vasta silloin, kun Hellu palaa takaisin k...

Luin Raija Siekkistä (1953-2004) ensimmäistä kertaa hänen kuolemansa jälkeen. Kun muistelen helmikuuta vuonna 2004 mieleeni tulee väistämättä Siekkisen viimeiseksi jääneen romaanin nimi: Se tapahtui täällä (1999). Nimi tuntuu enteelliseltä ja kolkolta, siinä on mantelinkarvas sivumaku. Tässä kirjoituksessa puhun kuitenkin Siekkisen ensimmäisestä romaanista Saari, koska sitä en ole aiemmin lukenut.  Noin ylipäätäänhän Siekkinen tunnetaan parhaiten novelleistaan, jotka löytyvät yksistä kansista Otavan vuonna 2007 julkaisemasta kokoelmasta, jonka nimi on yksinkertaisesti Novellit. Langenneena loveen Huhtikuussa 2014 kirjoitin Ritva Hellstenin teoksesta Orvot . Tunnustin silloin, että lukemiseni syy oli ensisijaisesti se, että Ritva Hellsten on Raija Siekkisen sisar. Ei kovin hyvä lähtökohta ja niinhän siinä kävi, että etsin Orvoista sivu sivun jälkeen Raijaa. Kuulostakoon epäjumalanpalvonnalta ja jalustalle nostamiselta, mutta niin se vaan on, että Raija Siekkisen kirjat ovat...

Elämässäni oli aika, jolloin viimeisinkin pohja oli pudonnut. Oli vain epävarmuus ja pelko, että eksymys on lopullista. Silloin lähdin Pyhän Henrikin katedraaliin, istuin kenties samaan penkkiin kuin Syyspurjehduksen Elin. Katsoin samoja alttaritauluja, tunsin saman pyhyyden kosketuksen. Bargumin romaanin myötä palaan tuohon hetkeen, syvään pyörrytykseen ja katedraalin tuomaan ylimaalliseen rauhaan. Kiinnostuin Syyspurjehduksesta, kun luin Lena Lumin bloggauksen saman kirjailijan Syyskesästä, jossa Leena mainitsi myös Syyspurjehduksen. Päätin lähteä purjehtimaan ja retkeni Bargumin seurassa oli kyllä huikea. Syyspurjehdus on hetki sillä maankamaralla, jossa ihminen on riisuttu alasti ja ilta tulee liian pian. Se on pitkä henkäys, huokaus kohti elämänlankoja, joita kuolema näppäilee. Bargum preparoi ihmisen sielun varmoin ottein, hänen viiltonsa ovat tarkkareunaisia.  Hän näyttää ihmisten motiivien järjelle vieraan luonteen, muistin tahallisen ja tahattoman sattumanvaraisuu...

Olen odottanut kovasti Tiina Raevaaran uusinta teosta, koska hänen novellikokoelmansa 'En tunne sinua vierelläni' (2010) oli aivan huikaisevan hyvä. Yksi parhaimmista lukemistani suomalaisista novellikokoelmista pitkään aikaan, vaikkakin jotkut kirjallisuuskriitikot olivat muistaakseni vähän toista mieltä.  Kokoelman lukemisesta on jo aikaa, mutta novelleista syntyneet mielensisäiset kuvat ja tunnelmat elävät edelleen vahvoina mielessäni. 'Laukaisu' on kaikin tavoin pitkälle mietitty kertomus erään perhesurman anatomiasta. Sen kieli on täydellisyyttä hipovan huolellista. Ei yhtäkään ylimääräistä tai turhaa sanaa. Raevaara on tappanut kaikki "darlingsit" kirjoittamisprosessin aikana, niin että lukija voi nauttia kielestä, joka on juuri sopivan kypsää kuin mehukas luumu. Tekstin hioutuneisuus tuo mieleeni Thomas Mannin ja kumppaneiden kaltaiset kirjailijat, joiden kielen sujuvuus kantaa mestarillisuuden leimaa . Raevaaran pienoisromaanin alku on miele...

Irène Némirovskyn 'David Golder' (1929) on viiltävä kamaridraama, jossa teoksen päähenkilöiden ilkeys vihloo kuin haarukka vasten metallia. Jokin aika sitten luin Némirovskyn Tanssiaiset ja ihailin kirjailijan kristallinkirkasta kykyä kuvata ihmisten, erityisesti äidin ja tyttären, välisiä suhteita sekä ihmisen turhamaisuutta ja pyrkimyksiä säilyttää sosiaalinen julkisivu hinnalla millä hyvänsä. Siinä missä 'Tanssiaisten' henkilöt olivat moniulotteisia, ovat he 'David Golderissa' (1929) nimihenkilöä lukuunottamatta yksioikoisesti rahan riivaamia - ihmisen kuoria, jotka haluavat kyltymättömästi lisää rikkauksia itselleen. Teoksen päähenkilö David Golder on vastenmielinen ihminen ja niin ovat myös hänen vaimonsa Gloria ja tyttärensä Joyce. Golder on liike-elämän keinottelija ja uhkapeluri, joka heti teoksen alussa kieltäytyy auttamasta tuttavaansa ja tämän seurauksen samainen tuttava ampuu itsensä hengiltä. Golderille tuttavan itsemurha vaikuttaa olevan läh...

Irène Némirovsky (1903-1942) oli venäläisjuutalainen kirjailija. Hän syntyi Ukrainassa, asui myöhemmin Moskovassa, pakeni Venäjän vallankumousta Suomeen, jossa asui vuoden verran ja muutti tämän jälkeen Pariisiin ja kuoli lavantautiin Auschwitzin keskitysleirillä Puolassa.  Némirovskyn läpimurtoteos oli vuonna 1929 julkaistu 'David Golder'. 'Tanssiaiset' (Le Bal) julkaistiin vuotta myöhemmin. Vuonna 2004 julkaistiin postuumisti Némirovskyn pidemmäksi sarjaksi aikoma ' Suite Francaise' (suom. Ranskalainen sarja, 2005), josta hän kuitenkin  ehti saada valmiiksi vain kaksi ensimmäistä osaa. Tanssiaiset on kristallinkirkas pienoisromaani. Niin hyvä, että lukiessa huomaa tämän tästä huokailevansa ihastuksesta. Se on kertomus uusrikkaasta Kampfin perheestä, joka on hankkinut rikkautensa perheen isän pörssikeinotteluilla. Rouva Kampfille tärkeintä on antaa muille ihmiselle sivistynyt ja varakas vaikutelma. Tämän rinnalla kaikki muu on toisarvoista, myös hänen tyt...