Reader, why did I marry him?

Varaudu pimeään! Nyt matkataan yöhön, jota kaasulamppu heikosti vielä hetken valaisee. On romaaneja, joiden vaikutus syntyy juonesta, tarinasta tai henkilöhahmoista. Harvinaisempia sen sijaan ovat romaanit, joissa oleellisinta on tunnelma. Djuna Barnesin klassikkoteos Yömetsä  (Nightwood, 1936) kuuluu kuitenkin juuri näihin. Tunnelmana tämä romaani on elänyt mielessäni siitä lähtien, kun sen ensimmäisen kerran luin. Tätä tunnelmaa, joka kantaa rakkauden rautaista pantaa, ovat vuodet sekoittaneet ja kerrostaneet, mutta sen ydin on pysynynyt muuttumattomana.  Yömetsän alussa on T.S. Eliotin esipuhe, jossa hän kertoo kuvanneensa Barnesin romaania toteamalla, että "se vetoaa lähinnä runojen lukijoihin". Tällä kuvauksella Eliot sanoo tarkoittaneensa, että Yömetsä "on niin hyvä romaani, että vain runouden herkistämät voivat arvostaa sen kaikkia puolia." Jos Yömetsä olisi kynttilä, sen sydän olisi Robin. Arvoituksellinen, alati karkaava nainen, jolla on hyvin voima...

Olin törmännyt kehuviin ilmaisuihin Karen Joy Fowlerin uusimmasta teoksesta ympäri internettiä. Awesome. Unforgettable. Gripping. Se valittiin myös Man Booker -palkinnon vuoden 2014 lyhytlistalle. Lisäksi kirjan nimi, We are all completely beside ourselves, on varsin houkutteleva. Itse tarinasta en kuitenkaan tiennyt ennakolta yhtään mitään ja sain siksi lukea tämän todella ns. puhtaalta pöydältä. Se on asia, jota arvostan kovasti. On aina hienoa, kun voi aloittaa lukemisen ilmaan mitään ennakkoajatuksia tai -odotuksia. Ne, jotka tätä teosta ovat suurilla sanoilla mainostaneet, eivät todellakaan ole olleet väärässä. Kysymys on perheestä (isä, äiti, 2 tytärtä ja 1 poika), tutkimusetiikasta ja muistoista. Aivan erityinen tapaus on perheen toinen tytär Fern. Heti tämän sanottuani tuleekin vastaan kirjoituksellinen ongelma. Fern on nimittäin erittäin erityinen - niin erityinen, että kirjoitukseni suhteen on suuri merkitys sillä paljastanko hänen erityisyytensä vai jätänkö sen sala...