Reader, why did I marry him?

Kolme desperadoa italalialaisen syrjäseudun yössä pohtimassa, miten parhaiten ottaa ilo irti elämästä. Laulaisin vahvan romaanialoituksen kunniaksi Kolmen iloisen rosvon sävelellä, jos heidän nimensä sopisivat rytmiin. Eivät sovi. Kokeile itse. Nimet ovat Sebastiano, Luca ja Andrea. Kuvioihin mukaan tulee Marina Bellezza, vilkas, vaarantuoksuinen nuori nainen, joka antaisi ilomielin jonkun ruumiinosansa, jos hänen isällään vaan olisi hänelle enemmän aikaan. Hyvät ainekset ja uimarantaromaani Silvia Avallonen esikoisteos  Teräs on niin kova romaani, että se on mielessäni usein vieläkin, vaikka sen lukemisesta on kulunut reilut puolitoista vuotta. Viimeksi sen maailmaa järjesteli mielessäni Elena Ferrante Loistavalla ystävällään , eikä tämä kohtaaminen päättynyt Ferranten eduksi. Lupaavan alun jälkeen Avallonen toinen romaani 'Marina Bellezza' kääntyi lähes täydelliseksi pettymykseksi. Se sisältää kyllä kaikki hyvän kertomuksen ainekset, mutta lopputuloksena on ui...

Kuulkaas August-palkinnon valitsijat, arvon rakkaat länsinaapurit, mikä teitä vaivaa. Miksi ette enää valitse voittajaksi teoksia, joita lukisin tiloissa. Vuonna 2006 Susanna Alakosken Sikalat. Loistavaa. Vuonna xxxx Sara Stridsbergin Drömfakultetet [Väärin. Voittikin Pohjoismaisen kirjallisuuspalkinnon]. Vuonna 2013 Lena Andersson Estereineen. Kuinka väsynyttä. Onnettomasti rakastunut nainen hah-hah-haa jää kurkkuun nytkimään. Ja nyt sitten tämä Khemiri. Edellä olevan kappaleen kirjoitin luettuani Jonas Hassen Khemirin romaania 'Kaikki se mitä en muista' noin sata sivua. Khemirin teos aukeni sekavana. Hänen kerrontansa on moniäänistä ja paikoin on melko työlästä hahmottaa, kuka milloinkin on minä-kerronnan puhujana. No, ainakaan Khemiriä ei voi syyttää suureen yleisön kosiskelusta, sillä juonivetoisuutta arvostava lukija saattaa joutua  melkomoiseen kurimukseen tämän teoksen kanssa. Khemirin romaanissa etsitään vastausta kysymykseen, kuka oli Samuel ja miten hän ...

Useimmilla meistä lienee muistin kätköissä niin sanottuja arkkikuvia. Tarkoitan kuvia, joihin tiivistyy jokin elämämme aikakausi, tapahtuma tai suhde jonkun ihmisen kanssa. Kun palaamme ajassa taaksepäin juuri tuo kuva nousee ensimmäisenä esiin. Se kantaa mukanaan paitsi tiettyä hetkeä, jolloin tuo kuva muodostui, myös laajempaa historiallista kontekstia ja kokemuskenttää, joiden tiivistymä se on. Bernhard Schlinkin Lukijassa tällainen arkkikuva on kuva naisesta riisumassa sukkaa. Se on sensuelli ja eroottinen kuva, joka saa lukijan näkemään, miten sukka (huom! aina sukka,  sukkahousut olisi tässä yhteydessä mahdottomuus) liukuu yli nilkan, jalkapöydän ja varpaiden. Teoksen lukija voi tuntea itsessään sekä sukan kosketuksen että ne tunteet, joita sukan riisuminen teoksen päähenkilössä Michaelissa herättää. Bernhard Schlinkin Lukijasta on puhuttu paljon. Jostakin syystä en kuitenkaan ole sitä tullut lukeneeksi ennen kuin nyt, kun törmäsin tähän englanninkieliseen versioon, jo...

Klassikko jo syntyessään. Näin voitaneen todeta Andrés Neumanin romaanista Vuosisadan matkustaja. Neuman huikaisee älyllisellä taitonäytöksellä ja luottaa siihen, että lukijalle ei tarvitse todistella ja alleviivata. Klassikkomaista tässä teoksessa on sekin, että paikoin lukeminen oli vähän työlästä samaan tapaan kuin mitä minulle on vaikkapa Thomas Mannin lukeminen. Ensimmäiset 200 sivua olin kiikun kaakun. Mietin, jatkanko lukemista vai jätänkö kesken. Jatkamiseen vaikutti suuresti se, että teoksen takakannessa mainitaan, että Neuman oli Roberto Bolanon suosikki ja minä kun taas Bolanosta, kuten tiedätte, hyvin ja erittäin paljon. En kyllä missään vaiheessa epäillyt tämän teoksen ansioita, vaan lähinnä henkilökohtaista suhdettani Vuosisadan matkustajaan. Tarina lähtee käyntiin kun matkamies Hans saapuu Wandernburgin kaupunkiin. Eletään 1800-luvun alkuvuosikymmeniä. Silmiin pistää heti portti ja ajatus, että jos portista kulkee sisään, ei siitä kenties pysty enää kulkemaan ulos...