Reader, why did I marry him?

Heinäkuu on jumalattoman tylsä kirja ja se on sen ehdoton vahvuus. Kirjoitin edellisen lauseen tämän tekstini alkuun, koka Hanna Rentolan esikoisromaanin Heinäkuu alkupuolella vaikutti juuri siltä, että teoksen vaikuttavuus muodostuu nimenomaan sen tylsyyden kautta. Olin väärässä. Heinäkuu kertoo Juulista, joka jää yksin lastensa Simban (3v.) ja Kosmon (6 v.) kanssa, kun perheen isä lähtee kuukaudeksi työmatkalle Brasiliaan. Siinä missä miehet - tai ainakin heistä eräät - kirjoittavat filosofisiksi kohoavia fiktiivisiä tutkielmia uunien rakentamisesta, kirjoittaa Rentola kotiäidin elämästä. Lopputuloksena on Hyryn Finlandia-voittajan tavoin teos, joka sisältää yksinkertaisuudessaan suuria ulottuvuuksia. Parhaimmillaan Rentolan teksti hypnotisoi ja saa näkemään tavalliseen sisältyvää magiaa. Kotiäidin arjen monotonisuudesta ja sen asettamista haasteista ei ole liiemmin kirjoitettu pelkästään niihin keskittymällä ja kun Rentola nyt on lähtenyt näin tekemään olisi toivonut, ett...

P.I. Jääskeläisen lukemisessa riemastuttavinta on se, että hänen kirjojensa parissa on älykkäästi hauskaa. Etukäteen ei tiedä, mille matkalle lähtee, kun tarttuu P.I:n kirjaan. Yllätyksiä sattuu ja tapahtuu ja todellisuuden rajat venyvät ja paukahtelevat. Ihan kaikkein parasta on se, että P.I.:llä on minuun inspiroiva vaikutus. Siihen ei pysty edes monet niistä, joiden teoksia raahataan mukana vuosikymmenestä, jopa vuosisadasta toiseen. Arvostan kovasti tällaista lukijan aivojen stimulointia. En ole suuri suomalaisen realistisen kirjallisuuden ystävä. Se on tietysti pelkästään minun häpeäni, ei kyseistä tyyliä kirjoittavien kirjailijoiden. Ehkä tätä ei edes pitäisi sanoa ääneen, mutta olen aivan liian kuriton valehdellakseni. Ennen tämän blogin aloittamista olin varsin pihalla viime aikaisen suomalaisen kirjallisuuden suhteen noin ylipäätään. P.I:kin oli minulle tuttu ainoastaan nimenä ja luin noin vuosi sitten Harjukaupungin salakäytävät autuaan tietämättömässä neitseellisyyd...

Aki Ollikaisen 'Nälkävuosi' on naturalistis-realistinen kertomus, joka kuvaa nimensä mukaisesti 1860-luvun lopun nälkävuosia. Aikaa, jolloin noin 8 prosenttia Suomen väestöstä kuoli nälkään ja kulkutauteihin. Ollikaisen romaani liikkuu kahdella tasolla. Aluksi esitellään Juhani, Marja sekä heidän lapsensa Mataleena ja Juho. Toisella tasolla Ollikainen kuvaa tapahtumia Helsingissä, senaattoria ja Renqvistin veljeksiä Teoa ja Larsia. Rikkaampaa kansanosaa nälkä ei kosketa samalla tavalla kuin köyhempiä, mutta nälkävuosien vaikutus ulottuu monin tavoin myös heidän elämäänsä. Ollikainen selkeästi haluaa välttää kansan ja herrasväen vastakkainasettelua ja kuvata nälkävuodet koko kansakuntaa ravistelevana katastrofina. Lukukokemuksena 'Nälkävuosi' oli loisteliaisuudestaan huolimatta raskas ja ahdistava, joka tosin lienee kirjailijan tarkoituskin. Ollikainen osoittaa, miten raadollinen ihminen on. Kun nälkää jäytää sisuksia, ei leipäpalaa jaeta kaverin kanssa, vaan se...