Reader, why did I marry him?

Runokokoelmat jäävät mieleeni omalla logiikallaan jonkun tietyn aspektin kautta Se ei välttämättä aina ole edes kyseisen kokoelman olennaisin juttu, mutta sellainen juttu, joka puhuttelee juuri minua ihan erityisellä tavalla. Virpi Vairisen kokoelmasta Kaikki tapahtuu niin paljon minulle jää pitkäksi aikaa b) Don DeLillon Esittäjän merkitysmaailma sekä a) Vairisen havainnot siitä, miten tietotekniikka käytäntöineen on vaikuttanut/vaikuttaa ihmisen tapaan havainnoida maailmaa. Miten nämä vaikutukset tulevat välillä esiin aivan yllättävissäkin yhteyksissä. ”joskus etsin katseellani maisemasta jotakin ja ajattelen ctrl+F, mutta en tiedä hakusanaa ...” Kuina käteviä tällaiset haut olisivatkaan. Kuinka kauhistuttavia. Eilen viimeksi ollessani kävelyllä joen rannassa ajattelin, että pitäisi ottaa upeasta syysmaisemasta kuvakaappaus. Valokuva ei tarjoutunut minulle mahdollisuutena, vaan nimenomaan kuvakappaus. Toisinaan  kieltämättä olisi helpottavaa,...

Nyt on se tilanne, että superlatiiviadjektiivit pyörivät repeat-nauhalla päässäni.  Tekee mieli vaan kehua Judith Kirosin O:ta kaikin mahdollisin tavoin. Tekee mieli kirjoittaa, että jos pitäisi valita 10 parasta elämäni aikana lukemaani runokokoelmaa olisi O ehdottomasti yksi niistä.  Edellinen lause on kuitenkin sellainen löperölause, joita inhoan ja kirjoitin sen vain siksi, että jokaiselle tekstini lukijalle kävisi ihan tuhatprosenttisen absoluuttisen selväksi, että O on järisyttävän hieno runokokoelma.  Kuultakoon pauhua, joka lähtee siitä, kun temppelien esiriput repeävät. Ruotsissa Kirosin kokoelma on herättänyt paljon suitsutusta, jossa tietenkään ei ole mitään ihmeteltävää kenellekään, joka O:n on lukenut. O viittaa Othelloon, joka kulkee läpi tämän teoksen ja transformoituu miehestä naiseksi. Pitkään Othelloa esittivät valkoiset näyttelijät black facessä. Ihonväri onkin keskeinen teema Kirosin runoissa. Sitä paitsi maalataan myös pestään niin, että se helottaa p...

Banana Splitin "perusvirityksenä" on "paasaus, jankutus, jaarittelu ja höpötys." Edellä oleva luonnehdinta ei ole minun näppäimistöltäni, vaan se on lainaus Kaarina Valoaallon teoksen sisäkannesta, jossa on leikkisästi todettu, että kyseisillä ilmaisuilla Valoaallon kokoelmaa on luonnehdittu lehdessä nimeltä Daily Express. Tämä on totta tai sitten ei. Paasausta, jankutusta, jaarittelua ja höpötystä kutsutaan "kirjoittajan perisynneiksi", joista hän "kutoo karnevaaliasuisen, huppuunsa viritetyn tekstitykityksen." Kuuluuko olla huppuunsa vai pitäisikö olla huippuunsa? En tiedä. Jos kyse on painovirheestä, on se oivallinen.  Kuten sisännesta löytyvä kuvaus jo vihjaa tuleman pitää riemukasta menoa. Tämä ei tarkoita ollenkaan sitä, etteikö teoksesta löytyisi myös räsymaton synkempiä raitoja. Erityisesti näin on silloin, kun matonkude on peräisin vanhenemisen vaatekappaleista.   Runon puhuja vertaa päänsisäistä kaaosta viisisuuntaiseen mielialahäiriöön...