Tekstit

Näytetään tunnisteella ryhmädynamiikka merkityt tekstit.

Jenny Erpenbeck: Vanhan lapsen tarina

Kuva
Haaleaa tiskivettä, kulahtanutta tapettia ja keskiruskeat paksuhkot sukkahousut. Jossakin edellä mainittujen luomassa kolmiossa tyttö, joka on Jenny Erpenbeckin romaanin päähenkilö. Voi hyvänen aika. miten värittömäksi Erpenbeck teoksensa päähenkilön kirjoittaa. Tytön rinnalla Murakamin Värittömän miehen vaellusvuosien mies on suoranainen ilotulitus. * Erpenbeckin pienoisromaani päätyi luettavakseni Berliini-innostukseni kautta. Kirjailija on teoksen etuliepeen mukaan itä-berliiniläisen kulttuurikodin kasvatti ja kaikki itä-Berliiniin liittyvä on minusta syystä tai toisesta varsin kiinnostavaa. Oli kyse sitten niistä eräistä kuuluisista suolakurkuista tai kirjallisuudesta. Vanhan lapsen tarina on Erpenbeckin vuonna 1999 ilmestynyt esikoisteos. Teos kertoo tytöstä, jolla ei ole nimeä. Hänet löydetään kadulta seisomasta ämpäri kädessään. Hän ei tiedä, mitä hänelle on tapahtunut, eikä edes sitä, kuka hän on. Ainoa asia, jonka hän tietää on hänen ikänsä. Hän on 14 vuotias. E...

Laline Paull: The Bees

Kuva
Taistelua vallasta. Tarkkaan mietittyjä iskuja vihollisen selustaan. Uhkakuvia niin yhteisön sisällä kuin sen ulkopuolellakin. Lakia ja järjestystä. Kuuliaisuusvaatimuksia ja kapinaa. Kirjoittaessani edellisen kappaleen minusta alkoi tuntua kuin olisin kirjoittanut jostakin poliittisesta puolueesta keskellä vaalitohinaa. Tosiasiassa kuvasin kuitenkin elämää mehiläisyhdyskunnassa Laline Paullin romaanissa The Bees, joka löysi tiensä luettavakseni tämän vuotisen Baileys-palkintoehdokkuuden kautta. Aloittaessani Paullin teoksen minulla oli kutina, että kyseessä olisi feministinen allegoria. Mitä pidemmälle teosta luin, sitä toimimattommalta hypoteesini alkoi tuntua. Tulkinnallisen korjausliikkeen jälkeen totean, että yleisellä tasolla Paullin teos käsittelee ryhmiä ja yhteisöjä sekä niissä vallitsevia ryhmädynamiikan lakeja ranking-järjestyksineen ja valtamekanismeineen. Deformity is evil. Deformity is not permitted. Kuningatar on ylin vallan käyttäjä ja vain hänellä...