Tekstit

Näytetään tunnisteella sisaruus merkityt tekstit.

Antigone astuu nykypäivään - Kamila Shamsie: Joka veljeään vihaa

Kuva
Johan oli jo aikakin! Kamila Shamsie on kirjailija, jonka kirjoista haluaisin pitää ja suorastaan innostua, sillä hänen teoksensa ovat hyviä, kenties jopa loistokkaita. Silti olen joutunut jo useamman kerran toteamaan, että en vaan pääse niihin sisään. Viimeisin pettymykseni oli Jumala joka kivessä , jonka kanssa kompastuin sen runsaisiin historiallisten tapahtumien kuvaukseen.  Tunnistin toki taidokkuuden ja siksi aloin jo epäillä, että minulta puuttuu Shamsien teoksista hurmaantumisen geeni. Mutta sitten tuli Shamsien uutuusromaani: Joka veljeään vihaa. Suomennoksen nimi on osin - ja tavallaan nerokkaastikin - harhaanjohtava ja kaukana teoksen alkuperäisestä nimestä Home Fire, jonka suora kääntäminen toki olisi ollut kankeaa ellei mahdotonta. Jotta suomennoksen nimi toimisi se on ymärrettävä laajemman veljeyden konseptin kautta. Home Fire taas viittaa paitsi romaanin henkilöiden kotiin esittää myös kysymyksen siitä, mikä on koti ja ja missä se on. Joka tapauksessa. Vihdoi...

Han Kang: The Vegetarian (Vegetaristi)

Kuva
Jos tykkäät hyvistä kirjoista, niin minulla on sinulle hyviä uutisia. Ensi vuonna nimittäin saadaan Gummeruksen kustantamana suomeksi Han Kangin romaani The Vegetarian (Vegetaristi), josta tuonnempana käytän helppouden vuoksi myös nimeä Vege. Olin ehtinyt laittaa Vegen kirjastovaraukseen ennen kuin sain tietää tulevasta suomennoksesta. Kun ilmoitus tuli, että kirja odottaa minua varaushyllyssä en malttanut jäädä odottamaan suomennoksen ilmestymistä, sillä ilmassa oli vahvasti sellainen kutina, että Vege saattaisi olla isomman puoleinen kokemus. Kangin romaanin kanteen on painettu Guardianista poimittu ilmaus "An extraordinary experience" ja se summaa hyvin sen, mitä itsekin koin Vegeä lukiessani. Kun olin lukenut Vegeä ensimmäiset 50 sivua, tilasin myös jo toisen hänen kirjoittamansa romaanin Human Acts.* Siitä voinee päätellä aika paljon. On samea viini unien The Vegetarian maistuu oudolta unelta, josta ei oikein tiedä, onko se unta ollenkaan vai onko todellisuu...

Iida Rauma: Seksistä ja matematiikasta

Kuva
Iida Rauman Seksistä ja matematiikasta oli minulle yksi suomalaisen kirjasyksyn odotetuimpia teoksia. Jonottelin sitä sinnikkäästi kirjastosta ja niin kävi, että vuosi ehti vaihtua ennen kuin pääsin tätä teosta lukemaan. Odottavan aika oli pitkä, mutta odotus palkittiin ruhtinaallisesti. Seksistä ja matematiikasta kertoo paitsi teoksen otsikossa mainituista asioista myös mm. lajien synnystä ja kuolemasta, ympäristökatastrofeista, kehitysvammaisuudesta, ei-binäärisestä sukupuolisuudesta, romanttisten tarinoiden olemuksesta sekä ihmis- ja sisaruussuhteista. Kaiken kaikkiaan teoksen hyllyt notkuvat tavaraa - kapitalismi porskuttaa ja ihminen jos toinenkin voi siinä määrin kehnosti, että oman elämän päättäminen alkaa näyttää houkuttavalta vaihtoehdolta. Rauma osoittaa, miten itsensä muun luomakunnan herraksi ja rouvaksi nostava ihminen voi säilyttää harhakuvitelmansa omasta suuruudestaan vain peittämällä tyhjyytensä kiireeseen ja alati yhä kiihkeämmäksi käyvään kuluttamiseen. .....

Elina Hirvonen: Kun aika loppuu

Kuva
Kuule, istuta vielä se omenapuu vaikka tuli jo tukkaasi nuolee (Juice Leskinen: Myrkytyksen oireet) Elina Hirvosen Kun aika loppuu on puheenvuoro keskusteluun, jossa pohditaan niitä syitä, mikä tekee nuoresta ihmisestä joukkomurhaajan. Tiedämme nämä  nuoret miehet, joilla pienestä pitäen ei ole ollut yhtään kaveria. Nämä nuoret miehet, joille ei ole tarjolla muuta apua kuin lääkkeet, jotka vain pahentavat heidän tilannettaan. Nämä nuoret miehet, jotka etsivät lohtua Nietzschestä ja internetin syövereistä. Nämä nuoret miehet, jotka ovat tulleet siihen tulokseen, että ihmisten tappaminen on palvelus ihmiskunnalle. Hirvosen romaanin Aslak on yksi heistä. Kun aika loppuu -romaanin ovelin veto on se, että se sijoittuu ajassa noin kaksikymmentä vuotta tästä hetkestä eteenpäin. Elämme siis juuri nyt, tällä nimenomaisella hetkellä, niitä aikoja, jolloin jotakin pitäisi tehdä, jotta ei kävisi niin kuin Hirvosen romaanissa käy. Ongelmana vaan on, että kukaan ei tiedä, mitä se jo...

Jenni Linturi: Malmi, 1917

Kuva
Kuva: Omppu Jenni Linturin 'Malmi, 1917' joutui lukemiseni lähtöviivoilla kovaan tilanteeseen. Samanaikaisesti sen kanssa luin nimittäin Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -trilogiaa. Kaiut Linnan teoksesta tulivat väkisinkin osaksi 'Malmia'. Linturin esikoisteos 'Isänmaan tähden' oli nostanut odotukseni korkealle ja kun vielä olin jonottanut 'Malmia' kirjastosta kuukausikaupalla oli sekin omiaan nostamaan lukuriman melkoisiin korkeuksiin. Oman säväytyksensä lukuodotuksilleni antoi se, että asun itsekin Malmin vaikutuspiirissä. 'Malmi, 1917' sijoittuu ajallisesti nimensä mukaisesti juuri Suomen sisällissotaa edeltävään yhteiskunnallisen kuohunnan vuoteen. Sen keskiössä on kaksi perhettä: maanomistajien luokkaan kuuluvat ruotsinkieliset Karlqvistit sekä suomenkielistä sivistyneistöä edustavat Puolakat, jotka muuttavat Malmille, kun perheen isä nimitetään alueen apulaisnimismieheksi. Karlqvistin perheestä kerronnan pääosassa ovat perhee...