Tekstit

Näytetään tunnisteella syrjäseudut merkityt tekstit.

Rachel Cusk: Toinen paikka (Second place)

Kuva
  "Miksi kaikki on aina todellisempaa jälkeenpäin eikä tapahtumisen hetkellä?" "Why are things more actual afterward than when they happen?" Aloitin matkani Rachel Cuskin teosten parissa vuonna 2016, jolloin luin hänen romaaninsa (ja kuten myöhemmin kävi ilmi romaanitrilogiansa ensimmäisen osan) Outline (suom. Ääriviivat). Kirjoitin siitä mm. näin: "Outline ymmärtää minua. Se ymmärtää minua paremmin kuin moni ihminen, jonka tunnen. Se vastailee kysymyksiini ilman että minun tarvitsee niitä edes esittää. Se vastailee niihin kysymyksiin, joita harva haluaa edes kuulla, saati sitten pohtia. Se saa minut tuntemaan, että juuri sellaisena kuin olen, en ole yksin." Nyt olen uudenlaisessa tilanteessa, sillä Toinen paikka (Second place) on vaikeampi romaani kuin mikään aiemmin Cuskilta lukemani. Outlinen lisäksi olen lukenut häneltä myös teokset Transit (suom. Siirtymä), Kudos (suom. Kunnia) ja Coventry (ei suomennettu). Nyt en voi sanoa millään varmuudella, e...

Evie Wyld: Kaikki laulavat linnut

Kuva
Haisee märkä lammas ja lampaiden veriset sisälmykset. Sataa pahaenteistä sadetta ja puissa laulavat paitsi linnut myös epämääräinen paha, joka ympäröi sen talon, jossa Jake Whyte asuu. Tunnelmassa on jotakin goottilaista ilman että kyse on gotiikasta lainkaan. Epäilen, että tässä romaanissa ei tule hyvin käymään. * Evie Wyldin All the Birds, Singing oli vuonna 2014 Baileys-palkinnon ns. pitkälistalla ja jo tuolloin kiinnitin siihen huomiota ja laitoin sen mentaaliselle lukulistalleni. Ilahduin kovasti, kun huomasin että Tammi julkaisi tämän teoksen suomeksi Sari Karhulahden suomennoksena. Kaikki laulavat linnut veti puoleensa, mutta jokin pisti samanaikaisesti vastaan. Vasta kun Wyldin romaani tyrkytti itseään minulle kirjastossa nappasin sen mukaani. Tosin ehdin uusia lainani pariinkin kertaan ennen kuin tuli tunne, että juuri nyt minä haluan lukea nimenomaan tämän kirjan. Niin otin ja luin ja löysin vahvan maailman. Aloitin lukea Wyldin romaania illalla ennen nukkumaan me...