Kaija Rantakari: Salit
Se tapahtuu heti ensimmäisellä rivillä. peilaan itseäni vernissasta Matkin tietenkin, miten voisin olla matkimatta ja matkiakseni käyn monissa museoissa ja taidehalleissa, niiden saleissa sali salin jälkeen ja erityisesti pysähdyn sen yhden naisen eteen, jonka edessä seisomista en haluaisi lopettaa, vaikka kohta on jo eron hetki, sillä museo suljetaan viidentoista minuutin kuluttua. Pääni sisällä voin ottaa hänet mukaan. Sitä ei voi kukaan estää. Pääni sisällä hän on kokonaan minun. * Kaija Rantakarin Salit on runokokoelma kohtaamisista taideteosten kanssa. Stendahlin syndrooma par excellence. Päihtyminen teoksen edessä. Juopuminen ja heikotus, sydämen oudosti hakkaavat lyönnit kauimpana metronomin tikityksestä. Miten hän luulee voivansa määritellä, koska on ihminen ja se toinen ei ole. Vielä nyt roolit ovat näin. Ne johtavat harhaan. olet anemiaan pukeutunut valkea kuningatar, vuosiksi sivuun laskostettu uni nyt kaikkien...