Reader, why did I marry him?

On taas se aika kuukaudesta, jolloin BAR Finland saa uuden vieraan.  Tällä kerralla minulla on suuri ilo ja kunnia toivottaa tervetulleeksi the one and only Pirkko Saisio sekä hänen romaaninsa Betoniyö. Laitetaas vähän läpyttimiä yhteen. Betoniyö on nimensä mukainen - kova maailma Itäväylän katveessa, jossa varovainen hellyys kohoaa sementin läpi rikkaruohon sitkeydellä. Se on kuuman kesäyön nopeasti ohimenevä hetki ja niin äkkiä on ilta kuten Quasimodon runossa. Pirjo Honkalo ohjasi Betoniyöstä kuudella Jussilla palkitun elokuvan vuonna 2013. Kävin katsomassa sen Kluuvikadun Maximissa, jonne se hyvin sopikin, sillä Maxim ei ole palatsi, vaan elokuvateatteri. Honkasalon luoma mustavalkoinen sukellus oli visuaalisesti karun tinkimätöntä ilmaisujuhlaa ja muistan ajatelleeni, että nyt on elokuva siinä tehtävässä kuin mihin se on tarkoitettu. En tiedä, miten hyvin tämä elokuva toimii kotikatsomossa, mutta jos saat tilaisuuden sen katsoa suosittelen vahvasti niin tekemään. * B...

Kuule, istuta vielä se omenapuu vaikka tuli jo tukkaasi nuolee (Juice Leskinen: Myrkytyksen oireet) Elina Hirvosen Kun aika loppuu on puheenvuoro keskusteluun, jossa pohditaan niitä syitä, mikä tekee nuoresta ihmisestä joukkomurhaajan. Tiedämme nämä  nuoret miehet, joilla pienestä pitäen ei ole ollut yhtään kaveria. Nämä nuoret miehet, joille ei ole tarjolla muuta apua kuin lääkkeet, jotka vain pahentavat heidän tilannettaan. Nämä nuoret miehet, jotka etsivät lohtua Nietzschestä ja internetin syövereistä. Nämä nuoret miehet, jotka ovat tulleet siihen tulokseen, että ihmisten tappaminen on palvelus ihmiskunnalle. Hirvosen romaanin Aslak on yksi heistä. Kun aika loppuu -romaanin ovelin veto on se, että se sijoittuu ajassa noin kaksikymmentä vuotta tästä hetkestä eteenpäin. Elämme siis juuri nyt, tällä nimenomaisella hetkellä, niitä aikoja, jolloin jotakin pitäisi tehdä, jotta ei kävisi niin kuin Hirvosen romaanissa käy. Ongelmana vaan on, että kukaan ei tiedä, mitä se jo...

'Popula' on ilotulitusta ja tragikoomista räiskintää, joka luotaa nykyihmisen pahaa oloa ja merkityksettömyyden tunteita. Ihmiset ovat solmussa niin itsensä kuin toistensakin kanssa, elämä pitkää putkea, jonka läpi kirjan henkilöt yrittävät valua miten kukin parhaaksi taitavat. Hassisen romaanin avainsanoja ovat äiti-tytärsuhde, vanhustenhoito, rasismi, väljähtynyt avioliitto, uusnatsit, alkoholismi, taidekäsitys, epätoivo, väkivalta. Nämä Hassinen puristaa tekstuaalisen lihamyllyn läpi ja tuloksena on sanallista jauhelihaa, josta omassa luennassani nousi päällimmäiseksi näkemys siitä, miksi ihmisestä tulee perussuomalaisten kannattaja. Teoksen päähenkilöt ovat naapurukset Pirjo ja Perttu, joilla on keskenään ihmissuhde, mutta ei parisuhdetta. Pirjo on lapsesta asti halunnut maalata tauluja, mutta hänen äitinsä on suhtautunut asiaan halveksien ja torjuvasti.  "Äläkä vain rupea kuvittelemaan, että sinä mihinkään Ateneumiin pääsisit opiskelemaan. [...] Älä sinä har...