Reader, why did I marry him?

Voidakseni kirjoittaa Laura Gustafssonin Pohjasta minä blondaan ja suoristan hiukseni. Sutaisen silmiini mustaa kajalia, joka muuttaa ilmettäni niin, että vastaantulija ajattelee: jaahas, tuo taitaa olla seksin papitar. Vaikutelman tehostamiseksi pukeuden mustaan korsettiin ja punaisiin sukkanauhaliiveihin. Olen syömättä niin monta päivää, että menen laskuissa sekaisin ja heitän äitiyteni vastapäisen talon tiiliseinään. Tosin ihan turhaa kaikki edellinen, sillä ettehän te minua näe. * Laura Gustafsson on kuvannut Pohjan kirjoittamista seuraavasti: Kirjoitin Pohjan, koska se hävetti, pelotti kiihotti minua niin paljon. Päätin olla niin rehellinen kuin osaan ja näyttää itseni kaunistelemattomassa valossa. Ehkä sitä kautta lukijakin tunnistaa itsensä. Ihmiset kuitenkin ovat aika samanlaisia. Tämän kuvauksen perusteella odotin Pohjalta jotakin sen suuntaista kuin mitä tarjoilee Chris Krausin yltiörehellinen rakkausanatomia I love Dick ( klik ) tai Roxane Gayn ihonalainen "...

”Tämä on tärkeä kirja, se kertoo miehistä sodassa. Tämä kirja ei ole kovin tärkeä, se kertoo naisten ajatuksista.” (Virginia Woolf) Märta Tikkasen merkitys suomalaiselle kirjallisuudelle on kiistaton. Ilman Märtaa feministisessä kirjallisuudessamme oli järkyttävän kokoinen aukko. Tästä huolimatta Märtasta ei nykyisin paljon puhuta tai ainakaan ne ihmiset, joiden kanssa olen tekemisissä (mukaan lukien kirjabloggarit) eivät juurikaan Märtasta puhu. Koska hän on yksi suomalaisista suosikkikirjailijoistani olen päättänyt tuoda häneltä edes muutaman teoksen myös blogiini. BAR Finland 2 -kirjoituksessa esittelen Märtan romaania Personliga angelägenheter (Yksityisalue) ja nyt on vuorossa Två/Kaksi, joka on samalla ensimmäinen teos kesän 2016 ns. Rakkauden all female panel -sarjaa. Två/Kaksi on ensimmäinen Märtan kirjoista, jota olen samalla lukurupeamalla lukenut sekä suomeksi että ruotsiksi, joka toi lukemiseen kieltämättä oman säväyksensä. Teoksen nimi viittaa Märtaan ja Henr...

Tulinko juuri lukeneeksi kirjan, jota minun ei olisi pitänyt lukea? Pauliina Vanhatalon romaanit Pitkä valotusaika ja Korvaamaton ovat herättäneet minussa suurta ihastusta ja tämän vuoksi odotin kieli pitkällä hänen uusinta teostaan Keskivaikea vuosi. Roikuin kirjastojonossa ja mitä lähemmäksi jonon kärkeä etenin, sitä vahvemmin alkoi tuntua, että ehkä minun ei sittenkään pitäisi lukea Keskivaikeaa vuotta.  En osannut päättää. Viimeisenä mahdollisena päivänä hain teoksen varaushyllystä. Laitoin sen syrjään ja ajattelin, että olkoon siinä, en lue. Keskivaikea vuosi on modernia suomalaista tunnustuskirjallisuutta, jossa Vanhatalo kirjoittaa omasta masennuksestaan. Hän kuvaa masentuneen elämää erinomaisen tarkasti havainnoiden. Olla nainen, olla äiti, olla puoliso, olla kirjailija - miten sovittaa nämä roolit toisiinsa? Roolit, jotka kiskovat kantajaansa eri suuntiin ja tappelevat hänen ajastaan. Tehtävä on haastava ilmankin masennusta.   Lukiessani tunnen valt...