Reader, why did I marry him?

Tytöt Sipilän fläppitaulussa Emma Clinen romaani Tytöt rantautui Suomeen vahvan anglo-amerikkalaisen hypen saattelemana. Alunperin kiinnostuin Clinen teoksesta, koska olin kuullut sen käsittelevän tyttöjä ja heidän asemaansa kulttiyhteisössä. Tästä kuitenkin seurasi, että lähdin lukemaan sitä aivan väärästä ennakkoasetelmasta, mikä johti siihen, että ensimmäisten kymmenien sivujen jälkeen lähinnä nieleskelin pettymystäni. Joskus on hyvä, että antaa kulua hieman aikaa lukemisen ja bloggaamisen välillä, sillä tarina saattaa tekeytyä yllättävillä tavoilla. Myös Tytöistä löytyi muutamia varsin oivallisia kohtia, joskin ne ovat itse tarinnan kannalta enemmän sivupolkuja kuin highwaytä. Tosielämästä fiktioksi Tytöt edustaa sitä varsin muodikasta kirjallisuuden lajia, jossa fiktiivisen teoksen pohjana on tositapahtumat. Tässä tapauksessa kyseessä on yhdysvaltalaisen Charles Mansonin masinoimat veriteot vuonna 1969. Cline kertoo tytöstä nimeltä Evie, joka ajautuu mystiselle ranc...

Uskoin kirjallisuuskriitikko Hannu Marttilaa. Hän nimittäin kirjoitti mainion kritiikin Helsingin Sanomiin Rein Raudin teoksesta Rekonstruktio. Marttilan kuvauksessa tämä romaani näyttäytyi melko lailla täydellisenä. Mikä täky! Pakkohan sitä oli tuollaisen arvion jälkeen ottaa onki omaan käteen. Rikostutkinnassa rekonstruktiolla tarkoitetaan rikostilanteen uudelleenluomista sen selvittämiseksi, miten rikos tapahtui. Yleisemmässä mielessä rekonstruktiolla voidaan tarkoittaa minkä tahansa tapahtuman toistamista tai analyyttistä mallintamista alkuperäisen tapahtumien osatekijöitä tarkastelemalla.  Raudin romaanin tarinankertoja on Enn Padrik, syöpää sairastava mies, jolla on elinaikaa vajaa vuosi. Viisi vuotta tyttärensä Annin kuoleman jälkeen hänessä on herännyt halu rekonstruoida, mistä oli kysymys, kun 4 nuorta - Anni mukaan lukien - löydettiin itsemurhan tehneinä palavasta talosta. Aluksi olin tämän teoksen kanssa hieman ihmeissäni. Odotin, että milloin päästään its...

Edan Lepuckin romaanissa California (2014) eletään aikaa, jolloin maailma sellaisena kuin sen tunnemme, on tullut tiensä päähän. Yhteiskuntarakenteet ovat sortuneet: kongressi, koululaitokset ja internet lakanneet toimimasta. Kaikesta on pulaa ja hinnat ovat kohonneet pilviin. Terveydenhoitoa ei enää ole saatavilla kuin maksamalla joko käteisellä tai kullalla. Californian lohduttomuudessa on kaikuja Cormac McCarthyn apokalyptisestä romaanista Tie (The Road, 2006), mutta se sijoittuu ajallisesti lähitulevaisuuteen 2060-luvulle ja tämä luo teokseen häiritsevän ja ahdistavan paineen. Puhutaan ajasta, joka on hyvin lähellä. Kehityskulusta, joka on hyvin mahdollinen. Lepuckin luoma tulevaisuuskuva vaikuttaa käsinkosketeltavan todelliselta, eikä sen häiritsevyyttä voi hiljentää sijoittamalla Californian dystopia-genreen. Frida ja Cal ovat jättäneet taakseen Los Angelesin ja asettuneet asumaan kalifornialaiselle joutomaalle. He eivät tiedä, kuinka paljon muita ihmisiä on mahdollisesti ...