Reader, why did I marry him?

Tervetuloa Bar Finlandiin Tove Jansson! Ihanaa, että sinulla on päässäsi auringonkukkaseppele, sillä se sopii sinulle ihan mahdottoman hyvin. Olen säästänyt muutaman filtterittömän nortin. Pannaanko palamaan? * En viettänyt juhannusta saaressa, mutta melkein tuntuu kuin saaressa olisin ollut, kun luin Tove Janssonin kesäkirjaa. Yritin tällä kertaa lukea ensimmäisen sivun oikein nopeasti, koska sillä puhutaan irtohampaista ja nämä irtohampaat ärsyttävät minua aina suuresti. Löständer on suomeksi tekohampaat! Toivottavasti tämä käännösrikkaruoho korjataan seuraavaan painokseen. No niin, tekohampaat on nyt löydetty ja saatu takaisin isoäidin suuhun ja matka voi jatkua hänen ja hänen lapsenlapsensa seurassa. Siitä Kesäkirja paljolti kertookin. Siitä, miten isoäiti ja Sophia viettävät kesää saaressa. Vallalla on perin muumimainen tunnelma, jonka sydämenä palaa lempeä anarkismi. Takaisin lapsuuden metsään Kesäkirja on luontokuvauksen juhlaa. Sitä lukiessani muutun itsek...

Sain Eläköön essee! -haasteen Marjatalta . Toivoinkin salaa, että tulisin haastetuksi, sillä pidän esseistä kovasti ja huomattavasti enemmän kuin mitä tulen niitä lukeneeksi. Tendenssi esseiden lukemisessa on tosin ollut ylös päin, mutta jos lukeee neljä-viisi esseekokoelmaa vuodessa ei ole erityistä syytä paukutella rintaliivien olkaimia. Haasteen säännöt ovat seuraavat: 1. Anna kirjoituksellesi otsikko Eläköön essee! 2. Kerro haasteen alkuperä, Marjatan kirjaelämyksiä ja ajatuksia. 3. Kerro, keneltä sait haasteen ja linkitä hänen blogiinsa. 4. Kirjoita nämä säännöt postaukseesi. 4. Esittele 1 - 2 hyvää esseekirjaa, joko aiemmin lukemasi tai tuore lukukokemus. Voit kirjoittaa muutakin esseekirjallisuuteen liittyvää. 5. Haasta yksi tai useampi bloggaaja kirjoittamaan esseistä. Linkitä hänen blogiinsa/heidän blogeihinsa ja käy ilmoittamassa hänelle/heille haasteesta. Kohdat 1-3 tulin käsitelleeksi tämän kirjoituksen ensimmäisessä kappaleessa ja nyt siirryn kohtaan nel...

"Osterit avataan erityisellä osteriveitsellä, joka on noin 7–10 cm pitkä, litteä, teräväkärkinen ja tukevakahvainen veitsi. Veitsi ensin ujutetaan osterin sisään sivusta, minkä jälkeen veistä kääntämällä osteri aukeaa lähes itsestään. Tämän jälkeen jalka leikataan veitsellä poikki. Osterin tuoreus varmistetaan koskettamalla pikaisesti veitsellä kidusreunaa. Elävä osteri reagoi kosketukseen nopeasti supistumalla."* Rosa Meriläisen uuutuusromaani Osteri on kiintoisa tapaus. En oikein tiedä, mistä kohtaa työntäisin veitseni sen kidusreunaan, sillä otollisia paikkoja on useita. Etukäteen odotin, että Osteria lukiessani pystyisin vaivattomasti nostattamaan tammani kiitolaukkaan, mutta mitä vielä, hevoseni kompasteli esteellä jos toisellakin ja putoilevat okserit pitivät kamalaa ääntä. Meriläisen kirjoitustapa tökki kuin fallos. ( Tiedät varmasti, että ... No niin Sigmund. Paikka. Olepas hiljaa nyt. Lukija ohoi Reilu vuosi sitten riemuitsin Anu Kaajan novelli...

Lauren Beukesin Zoo City ei edusta kirjallisuudenlajia, jota yleensä luen. Kun sanon näin, lienee kohtuullista seuraavaksi kertoa, mitä lajia se sitten edustaa. Tämä tehtävä tosin on kaikkea muuta kuin helppo ja yksinkertainen. No, ainakin Zoo City on scifiä, koska se voitti Arthur C. Clarke palkinnon vuonna 2011. Lisäksi se on armottomanpuoleinen kaupunkiodysseia, jota maustavat fantasia, rakkaus- ja jännitystarina sekä loppupuolella teosta myös horror-vaikutteet. Kaiken kaikkiaan varsin mainio genrekeitos, jossa Etelä-Afrikan nykytodellisuus on jatkuvasti vahvasti läsnä. Luin puolisen vuotta sitten Niq Mhlongon romaanin Dog Eat Dog  , joka Zoo Cityn tavoin on varsin vimmainen kuvaus nykypäivän Etelä-Afrikasta. Vaikka nämä kaksi teosta ovat monella tapaa hyvin erilaisia, on niissä tiettyä yhteistä räkäistä kesyttömyyttä, jonka vuoksi kehotus suojalasien käytöstä on enemmän kuin paikallaan. Merkityt Beukesin romaanissa eläimellisiksi kutsutut ihmiset on merkitty eläimi...

Katsokaa tuota naista. Hän on Ruby Dell. Halveksittu, syntinen, kummallinen ja muutoinkin epäkelpo. Katsokaa nyt, hän kyykistyy ja virtsaa kadulle. Mokoma iljetys. Hän on palannut New Yorkista Libertyn kaupunkiin Teksasiin. Parempi kun ei olisi, sillä Libertyssä häntä ei kaipaa kukaan. Vaan kaipaapas. On yksi, joka näkee kuka Ruby todellisuudessa on. Joka näkee, että hän on ennen kaikkea ihminen. Hänen nimensä on Ephram ja hänen siskonsa Celia on hänen äitinsä. Ei oikeasti tietenkään, vaan itse itsensä Ephramin äidiksi korottanut sisarusten vanhempien kuoltua.  Siinä missä Ruby on silmätikku, on Ephram niitä, joita tuskin huomaa. "He was a moving blur on the eyes' journey to more delicate and interesting places." Rienausmusiikkia Pietarin kirkossa Joitakin vuosia sitten olin Roomassa, jolloin kävin myös Pietarin kirkossa. Se, mitä siellä koin on lähimpänä pyhää, mitä elämässäni olen kokenut. ’Rubyn’ sielunmaisema vei minut takaisin Pietarin kirkkoo...

On yksi asia, johon Eeva Joenpellon tuotannossa huomio kiinnittyy ihan väkisinkin. Tarkoitan hänen teostensa nimiä, kuten vaikkapa Vesissä toinen silmä, Vetää kaikista ovista, Kuin kekäle kädessä, Sataa suolaista vettä, Jottei varjos haalistu, Ei ryppyä, ei tahraa. Nimet ovat vahvoja, jollakin tapaa suorastaan arkaaisia ja ne herättävät minussa paljon tunteita ja nostalgiansekaista kaipausta sellaiseen maailmaan, jossa kunniallisuus oli arvo. Joenpellon teosten nimistä tulee ylevöitynyt olo. Kirjallisuutta kouluille Eeva Joenpelto -haasteeseen valitsin luettavaksi romaanin 'Ralli' (1959), joka edustaa Joenpellon vähemmän tunnettua tuotantoa. Teoksen kannesta löytyy hilpeä maininta: Kirjallisuutta kouluille. Tähän luokitteluun lienee päädytty siksi, että Ralli on koira. Olisi todella kiinnostavaa tietää, mitä Eeva Joenpelto itse ajatteli siitä, että hänen romaaninsa tulkittiin olevan oivallista luettavaa juuri koululaisille. Ralli-koira nimittäin on melkoisen symbolinen ...

Muistin kyllä jo aiemman lukukerran perusteella, että Purppuranpunainen hibiskus on hyvä kirja, mutta silti minulle tuli yllätyksenä, että tämä Adichien esikoisteos on ihan tuhottoman hyvä. Luulen, että kaikki ne afrikkalaiset kirjat, joita olen lukenut sen jälkeen kun ensimmäisen kerran luin Purppuranpunaisen hibiskuksen vaikuttivat siihen, että sain tästä teoksesta vielä paljon enemmän irti kuin ensimmäisellä lukukerralla. Joka kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee Purppuranpunainen hibiskus asettaa keskiöön perheen valtasuhteet. Isä Eugene on väkivaltainen despootti, jonka jälkiä hänen vaimonsa ja lapsensa ihossaan ja sielussaan kantavat. Lapsia on kaksi: Kambili ja Jaja. Heidän elämänsä Eugene on ohjelmoinut laatimalla lukujärjestyksen, joka kertoo mitä milloinkin tulee tehdä. Asiaan kuuluu, että lasten tulee olla koulussa luokkansa parhaita. Monesti Eugene itkee rangaistessaan lapsia erinäisin julmin tavoin, mutta hänen on tehtävä niin, koska hän haluaa toimia lastensa pa...