Reader, why did I marry him?

Voidakseni kirjoittaa tämän kirjoituksen minun oli noustava aamulla hyvin aikaisin, kun maailma oli vielä heräämisestä tuore. Kun aurinko vielä mietti, mihin asentoon se itsensä nostaisi ja ympärilläni oli nukkuvien kevyt hiljaisuus. Vaikka on kesä, tuntuu kuin kulkisin jäällä, josta tiedän, että se ei kestä. Toiselle rannalle on siitä huolimatta yritettävä. On uskottava ihmeisiin, on kannettava Sylvia Plathia reppuselässä ja huokaistava pitkä huokaus. * The Bell Jar (1963, Lasikellon alla) on ainoa amerikkalaisen runoilijan Sylvia Plathin (1932-1963) kirjoittama romaani ja se julkaistiin vain muutamaa viikkoa ennen Plathin itsemurhaa. Teos on vahvasti omaelämäkerrallinen ja se julkaistiinkin aluksi pseudonyymillä Victoria Lucas, koska Plath ei halunnut että teoksen päähenkilöä Esther Greenwoodia luettaisiin hänen omakuvanaan. En lukiessani yleensä pohdi kirjailijan läsnäoloa teoksessaan, vaan päinvastoin pyrin välttämään kaikenlaisten yhtäläisyysmerkkien vetämistä kirj...

Viimeaikaiset surulliset uutiset maailmalta saivat minut kaipaamaan naurua ja kreisikomediaa ja niinpä otin uudelleenlukuun Jari Järvelän romaanin Romeo ja Julian, jonka viime keväänä pelastin kirjaston poistomyynnistä. Kiinnostava lähtökohta oli myös se, että tämän romaanin samannimiset päähenkilöt tekevät uuden tulemisen Järvelän uusimmassa teoksessa Tyttö ja seinä . Romeo ja Julia on rakkaustarina ja kertomus pakomatkasta. Romeo - arkinimeltään Vantte - on 19-vuotias nuorukainen ja Julia puolestaan 13-vuotias, ei siis kovin aikuinen vielä ollenkaan. Kumpikaan heistä ei ole kotoisin Italiasta, mutta Julia ehti siellä kerran käymään ennen kuin isäpuoli osti matkailuauton ja siirtyi kotimaan matkailuun. Kummallakaan nuorista ei mene kovin hyvin, mutta sen jälkeen kun he rakastuvat menee sentään vähän paremmin. Romeo kuitenkin tekee pahan teon ja nuoret lähtevät yhteiselle pakomatkalle. HULLUTHEVOSET Erityisesti teoksen alkupuoli on hillittömän hauska. Kielellinen ilotul...

Jos sattuu olemaan kotona, kun tulee jano, voi kävellä keittiöön ja laskea hanasta lasiin vettä ja tainnuttaa janonsa. Useimmiten ei tule edes ajatelleeksi, miten onnekasta on, jos raikasta juomavettä on saatavilla suoraan hanasta. Lisäonnekasta on, että suihkussakin voi lorotella vettä mielin määrin (tosin jonkun äänen pitäisi kyllä soimata ja muistuttaa, että vettä ei ole tehty tuhlattavaksi). Puhdas vesi on meille itsestäänselvyys, mutta se ei ole sitä suinkaan kaikkialla ja harvinaisen vähän se on sitä Emmi Itärannan esikoisromaanissa Teemestarin tytär (2012), jossa eletään myöhempiä aikoja, jolloin vedestä on tullut luksusta, jota jokainen saa käyttöönsä vain tietyn kiintiön ja jonka väärinkäytöksiä vesivalvojat tarkkailevat. Teemestarin kirja on ollut suuri menestys niin koti- kuin ulkomaillakin. Lukemani pokkaripainoksen takakannessa kerrotaan, että kun se ilmestyi Yhdysvalloissa kesällä 2014 siitä otettiin heti kättelyssä 50 000 kappaleen painos. Englanninkielisestä kään...

Ihminen voi lukea sanomalehdistä epävakaista yhteiskuntaoloista, vallankumouksista ja sodista vaikka koko ikänsä ja tietää niiden todellisesta luonteesta siitä huolimatta huomattavasti vähemmän kuin lukemalla Marjane Satrapin omaelämäkerrallisen sarjakuvaromaanin Persepolis - Iranilainen lapsuuteni. Nousen nyt korokkeelle, otan megafonin käteeni ja julistan: Persepolis on häkellyttävin teos, johon olen törmännyt aikoihin. Se on tinkimätön, monisärmäinen, todellinen, mykistävä, hauska, julma, itkettävä, naurattava, hykerryttävä - kerta kaikkiaan uniikilla tavalla upea kuvaus siitä, millainen oli vuonna 1969 syntyneen Marjane Satrapin lapsuus Iranissa. Sarjakuvaformaatti nivoutuu loistavasti Satrapin historiankirjoitukseen ja tuo siihen oman moninaisiin suuntiin värisevän lisänsä. Pohjustin itseni Persepolista varten katsomalla Jafar Panahin elokuvan Taxi Teheran (2015), joka kuvaa elämää nykyajan Iranissa, jossa yhteiskunnallinen ja sosiaalinen kontrolli on ede...

Katsoin eilen John Crowleyn ohjaaman elokuvasovituksen Colm Toibinin romaanista Brooklyn. Kuinka ollakaan Kaisa V. oli juuri postannut tästä elokuvasta, joten sen sijaan, että olisin kirjoittanut ajatukseni Kaisa V:n bloggauksen kommenttiboksiin päätin kirjoittaa tästä elokuvasta muutaman sanan blogiini. Samalla tulen edistäneeksi Seitsemännen taiteen tarinat  -haastetta. Lyhykäisyydessään Brooklynin juoni on seuraava: Eilis Lacey ei löydä työtä kotimaastaan Irlannista ja lähteen sen vuoksi Amerikan ihmemaahan. Tarkemmin sanottuna New Yorkin Brooklyniin, johon niin monet muutkin irlantilaiset maahanmuuttajat ovat asettuneet. Uudessa maassa kaikki on vierasta ja Eilis huomaa, että pärjätäkseen hänen on opeteltava amerikkalainen jutustelun taito. Myyjänä hienossa tavaratalossa on asiakkaita miellyttääkseen osattava puhua kepeästi. Kova koti-ikävä vaivaa Eilisiä ja uusi elämä alkaa tuntua elämisen arvoiselta vasta kun hän löytää rakkauden. Kuinka ollakaan Eilis joutuu palaa...

Osoitteessa Ivy Exchange, Parnell Street, Dublin sijaitsee mainio Chaptersin kirjakauppa, jonka yläkerta on pyhitetty second hand -kirjoille. Vaarallinen paikka, jota voin suositella vain erityisen rautaisen itsekontrollin omaaville tai muutoin käy niin kuin minulle. Lähdin Chaptersistä kahdeksan uusvanhaa kirjaa kassissani. Yksi hankinnoistani oli Iris Murdochin romaani The Italian Girl (1964), joka osoittautui vielä paljon mielenkiintoisemmaksi kuin mitä osasin etukäteen aavistaa. Pikainen vilkaisu Helmetiin osoittaa, että Murdochia on myös suomennettu, mutta en muista, että juuri kukaan olisi puhunut hänestä enää aikoihin. Kannattaisi puhua ja puheensa tueksi lukea. The Italian Girl -romaanissa Murdoch virkkaa unenomaisen painostavia verkkoja, jotka saivat minut antautumaan tarinalle heti sen ensisivuilla. Teoksen alussa on yö. On talo ja talon lukittu ovi, jota äitinsä hautajaisiin tullut Edmund turhaa kolkuttelee. On varjoja. On pimeää. On kummauhkainen ja oudon epärealisti...

Outline on järkyttävän älykäs romaani, johon minä putosin kuin kaivoon, jonka pohja ei vieläkään ole tullut vastaan.  Sitä lukiessani tajusin myös yhtäkkiä, että sen lukeminen tuntui intensiteettinsä osalta juuri siltä kuin olin odottanut tuntuvan Elena Ferranten romaanin Loistava ystäväni lukeminen.  Löydät kyllä muutakin luettavaa kuin juuri tämän romaanin Outline ei ole kaikille. Ei, se ei ole edes useimmille, mutta niille joille se on, se on sitä harvinaisen paljon. Erityisen paljon se on kaikille niille, joissa asuu kirjoittamisen palo ja niille, jotka uskaltavat pysähtyä ja rapsutella omia niin sanottuja totuuksiaan. Se on sukellus vaatteet päällä ja nousu takaisin veden pinnalle alastomana. Se on yksi kertomus aiheesta 'miten kirjat syntyvät' ja miten ihmisen kyky pettää itseään on loputon. Nyt tulee paukku. Uskokaa tai älkää, Outline ymmärtää minua. Se ymmärtää minua paremmin kuin moni ihminen, jonka tunnen. Se vastailee kysymyksiini ilman  että minun...