Reader, why did I marry him?

Jos tykkäät hyvistä kirjoista, niin minulla on sinulle hyviä uutisia. Ensi vuonna nimittäin saadaan Gummeruksen kustantamana suomeksi Han Kangin romaani The Vegetarian (Vegetaristi), josta tuonnempana käytän helppouden vuoksi myös nimeä Vege. Olin ehtinyt laittaa Vegen kirjastovaraukseen ennen kuin sain tietää tulevasta suomennoksesta. Kun ilmoitus tuli, että kirja odottaa minua varaushyllyssä en malttanut jäädä odottamaan suomennoksen ilmestymistä, sillä ilmassa oli vahvasti sellainen kutina, että Vege saattaisi olla isomman puoleinen kokemus. Kangin romaanin kanteen on painettu Guardianista poimittu ilmaus "An extraordinary experience" ja se summaa hyvin sen, mitä itsekin koin Vegeä lukiessani. Kun olin lukenut Vegeä ensimmäiset 50 sivua, tilasin myös jo toisen hänen kirjoittamansa romaanin Human Acts.* Siitä voinee päätellä aika paljon. On samea viini unien The Vegetarian maistuu oudolta unelta, josta ei oikein tiedä, onko se unta ollenkaan vai onko todellisuu...

Jokainen meistä tarvitsee jonkun, jota ihailla ihan suunnattomasti. Siksi tässä on Patti Smithin kuva (Ruisrock 2016) Ensimmäiset asiat ensimmäisiksi eli suurkiitos kaikille blogini seuraajille ja satunnaisille lukijoille Ilman teitä ei olisi pari päivää sitten vietetty blogini 3-vuotissynttäreitä. Aika on mennyt super nopeasti ja tuntuu, että vastahan sitä tämän blogin aloitin, mutta niin vaan on jo kolme vuotta tullut kirjoiteltua. Kuten moni jo tietääkin aloitin bloggaamisen luettuani Chimamanda Adichien romaanin Kotiinpalaajat tai jos tarkkoja ollaan niin luettuani alkuperäisteoksen Americanah. Tämä kirja kertoo Ifemelusta, joka on kuuluisa bloggari ja saa bloggaamisesta elantonsa. Paljon on vielä matkaa samaan asemaan ja siihen pääsemiseen ei taida tämä yksi elämä riittää. Tosin eipä tuo haittaa, sillä bloggaamisessa tärkeintä on tuoda esiin kiinnostavia kirjoja, jakaa kirjakokemuksia ja olla muuten vaan kaikin tavoin pyörryksissä kirjallisuudesta. Oli muistorikas ...

Jos joku nyt keksisi tarjota minulle aikamatkustusta, ostaisin lipun vähän kalliimmallakin hinnalla ja tekisin matkan vuoteen 1972, jolloin julkaistiin Eeva Kilven romaani 'Tamara'. Näin siksi, että haluaisin päästä kokemaan paikan päällä, miten ihmiset ottivat vastaan varsin reipasta seksuaalikuvastoa sisältävän 'Tamaran'. Lieneekö syynä häveliäisyys, mutta vuosikausia 'Tamaraan' on liitetty määre "eroottinen", vaikka oikeasti 'Tamaran' käärepaperista löytyy monin paikoin tavaraa, jolle erotiikka on pelkkä peitenimi. Kilpeä voidaan hyvällä syyllä pitää feminismin ns. toisen aallon äänitorvena, sillä jo neljä vuotta ennen 'Tamaran' julkaisua hän oli kirjoittanut pamfletin nimeltä Miesten maailman nurjat lait, jossa Kilpi toteaa mm.: "Äitien on nyt aika luopua vuosisataisista jähmettyneistä kuvioistaan, madonna ja lapsi -asetelmistaan tai pyykkipaljun ääreen kumartuneen, ryppyisen, harmaan, murheenmurtaman äidin ihannoimisest...

Kuolemattoman sielun kuoleminen on maailman hirvein asia. Kun pari Pirkko Saision lausetta laittaa seisomaan talon eteen, ne pyöräyttävät itseensä paitsi talon ihmisten surut ja ilot, maailman nykytilan ja vallitsevan henkisen ilmapiirin myös pöydälle unohtuneen puoliksi syödyn viilipurkin. Hyvin vähällä ja pienillä, vaivattoman tuntuisilla sanoilla Saisio saa lauseensa kantamaan valtavia ilman että ne ollenkaan pullistelevat tai muuttuvat ylipainoisiksi. Pirkko Saision uutuusromaani Mies, ja hänen asiansa (Siltala 2016) kertoo 60-kymppisen miesasianajajan elämän yhdestä viikosta ja siitä, miten hänen elämänsä suistuu kaaokseen. Romaanin alussa Miehen menneisyys tarttuu häntä kurkusta, kun hän saa tietää ystävänsä Pablon kuolemasta. Mitä pitemmälle viikko kuluu, sitä heikompaa on Miehen hengittämä happi ja siihen alkaa sekoittua kaikenlaisia kummia kaasuja, jotka tekevät arkielämästä vääristynyttä ja painajaismaista. * Lähtötilanteessa Miehen elämä on vakaassa kuosissa. H...

Nyt on niin kuivaa satiiria, että oliivikin käpristyy dry martini -lasin pohjalle. Edellä olevan lauseen kirjoitin muistivihkooni luettuani parisenkymmentä sivua George Saundersin novellikokoelmaa Sotapuiston perikato. Selvennyksen vuoksi sanottakoon, että kuivalla satiirilla tarkoitan tässä yhteydessä äärimmilleen vietyä satiirisen kertomisen tapaa. Lukiessani Saundersin teosta pidemmälle muuttuivat hänen luomansa maailmankuvat luonteeltaan yhä dystooppisemmiksi. Luin joskus parikymppisenä Nathanael Westin romaanin Heinäsirkan aika (The Days of the Locust, 1983) ja se herätti minussa suunnatonta kuvotusta. Sotapuiston perikadon vaikutus on hyvin saman tapainen. Oksettaa ja tekee mieli jättää koko teos kesken. Jättää se kesken nimenomaan siitä syystä, että tuntuu, että en jaksa kaikkea Saundersin kuvaamaa mustaa ja toivotonta. Ihmisillä menee Sotapuiston perikadossa huonosti, paitsi silloin kun heillä menee vielä huonommin. Siellä missä on synkkää, on hetken päästä vielä synkempä...

Jukka Viikilä, Juuli Niemi, Mari Manninen, Vuokko Hovatta, Jörn Donner, Baba Lybeck Oli valtava yllätys ja kunnia saada kutsu Finlandia-palkinnon jakotilaisuuteen, josta suuret kiitokset Kirjasäätiölle. Samalla hetkellä kun kutsu tuli sähköpostiini juoksin esimieheni luo kysymään, että saanko vapaata osallistuakseni tähän hienoon tilaisuuteen. Lupa heltisi ja niin suuntasin tänään Kansallisteatteriin. Olin etukäteen sopinut tapaavani bloggarikaverin Ateneumin kahviossa. Meitä kumpaakin jännitti itse tilaisuus jo siinä määrin, että palkinnonsaajajännitys meinasi jäädä tämän yleisen jännityksen alle. Tosin kyllähän sekin sieltä löytyi viimeistään siinä vaiheessa, kun istuin Kansallisteatterin suuren näyttömän katsomossa ja aloin pikku hiljaa uskoa, että olin ihan tosiaan paikan päällä. * Tänä vuonna en ole vielä lukenut ainuttakaan Finlandia-voittajaa. Kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon pokanneen Jukka Viikilän teos Akvarelleja Engelin kaupungista (Gummerus) on kyllä o...

Jeanette Winterson kirjoittaa romaaninsa Sexing the Cherry esipuheessa: "Muistatko määritelmän kalaverkosta kokoelmana reikiä, jotka on yhdistetty langalla? Olen kiinnostunut noista rei'istä. Lanka on kertomus, mutta vain aukoilla on väliä." Wintersonin sanat sopivat erinomaisesti kuvamaan niin Deborah Levyn novellikokoelmaa Black Vodka kuin Levyn muitakin tekstejä. Se, mikä on luettavissa kirjaimina paperilla on lanka, mutta mielenkiintoisimmat asiat Levyn novelleissa ovat aukkopaikkoja, joita lukija voi täyttää. "I like Swiss cheese because of the holes," toteaa osuvasti yksi Black Vodkan novellihenkilöistä. Black Vodka on kolmas Levyltä tänä vuonna lukemani teos. Tutustumiseni Levyyn alkoi hänen romaanistaan Uiden kotiin (Fabriikki 2016, Swimming Home 2011). Luettuani Booker-palkinnon lyhytlistallekin kivunneen romaanin Hot Milk (2016), aloin jo olla melko varma, että Levy on ottamassa paikkaansa lempikirjailijoideni joukosta. Tämä nyt lukemani novell...