Reader, why did I marry him?

Kun vuosia sitten ihmissuhteessa tuli päivä, jolloin aloin epäillä, että rakkaus ei sitä enää pelastaisi, minä kirjoitin nimikirjaimeni omistamieni kirjojen kannen sisäpuolelle. Stendhalin Punainen ja musta (Le rouge et le noir, 1830) oli yksi näistä kirjoista. * Marie-Henry Beyle (1783-1842), joka paremmin tunnetaan nimellä Stendhal oli ranskalainen kirjailija, jota Wikipedia kuvaa varsin hauskasti toteamalla, että hän on kuuluisa "romaanihenkilöidensä luonteen tarkkasilmäisestä analyysistä ja kuivahkosta kirjoitustyylistä."* Totta Mooses, kuivakkuutta löytyy myös Punaisesta ja mustasta aivan riittämiin. Luku-urakkani keskivaiheilla kiteytin kokemukseni muotoon: pito erinomainen, luisto puuttuu. Stendhalia on usein nimitetty modernin psykologisen romaanin varhaisimmaksi edustajaksi. Aikalaisten keskuudessa hänen vastaanottonsa oli nuivaa ja lukemani painoksen takakannessa todetaankin, että elinaikanaan Stendhalilla ei ollut kuin satakunta lukijaa. Laitetaan täh...

Mummoni serkku kertoi kerran, että nuorena tyttönä, kun hänellä ei ollut ketään, joka olisi häntä ymmärtänyt, hän painoi päänsä vasten lehmän lämminta kylkeä. Lehmä kuunteli, ymmärsi ja tarjosi lämpönsä. Timo K. Mukan Maa on syntinen laulu on raaka ja kaunis. Sen maailmassa rajat ihmisten ja eläinten välillä ovat horjuvia. Elämä retuuttaa molempia, raahaa pitkin pakkaskylmää pihamaata ja painaa alemmas ja potkaisee, mutta ihminen ja eläin nousevat. Synnyttävat elleivät kuole. Joskus ihmisen ja eläimen huudosta ei tiedä, onko kyseessä syntymän vai kuoleman ääni. Mukan romaani on sekä kertomus erään lappilaisen kylän ihmisistä että Martta Mäkelän seksuaalisen heräämisen kasvutarina. Jos kuka on nähnyt kirjan pohjalta tehdyn, Rauni Mollbergin ohjaaman elokuvan tuskin pystyy unohtamaan Marttaa näytelleen Maritta Viitamäen roolisuoritusta. Hänen katseensa päilyi lukemieni sivujen yllä. Katse, jossa on niin paljon, että enempää tuskin ihmisen katseeseen mahtuu. Maa on syntin...

Tänä vuonna Blogistanian Finlandia-palkinnon ehdokkaiden valitseminen oli vaikeampaa kuin ikinä ennen. Tämä johtuu siitä, että hyviä ehdokkaita oli ihan harvinaisen paljon. Tuloksen kannalta on lisäksi huomioitava, että en ole lukenut ollenkaan kaikkia vuoden 2016 aikana ilmestyneitä kotimaisia romaaneja eli alkuseulonta on tapahtunut jo sitä kautta. On myös aivan mahdollista, että hyviäkin teoksia on  jäänyt lukematta. Olin pitkään sitä mieltä, että luovun äänestämisestä kokonaan, mutta koska Blogistania on luonteeltaan leikkimielinen äänestys, jota ei pidä ottaa turhan vakavasti, päätin kuitenkin osallistua. Kun viime vuoden kotimaisten uutuuksien kanssa aikani kärvistelin päädyin kuuteen teokseen, joista yhtäkään en olisi halunnut jättää listalta pois ja myös näiden kuuden ulkopuolelle jäi moni vallan ansiokas teos. Kuusi välieriin selvinnyttä teosta oli: Hannele-Mikaela Taivassalo: In transit Leena Parkkinen: Säädyllinen ainesosa Peter Sandström: Laudatur Emma P...

Panen päähäni hatun, jotta voin ottaa sen pois. Nyt on kirjoitettava ihan hiljaa. Nyt on kirjoitettava niin, että ei ole yhtään kuohuvaa adjektiviia. Mr. Coates, minä luotan siihen, että kun sanon kiitos, sinä tiedät, että se sisältää kaiken. * Ta-Nehisi Coatesin Between the World and me on pitkä kirje isältä pojalle. Coates haluaa tässä teoksessa välittää pojalleen kaiken sen, mitä hän on oppinut elämästä eläessään mustana ihmisenä Amerikassa. Tunnustan rajoitukseni. Teos sisältää paljon sellaista, jota en voi täysin ymmärtää, koska olen valkoihoinen eurooppalainen. Se, minkä haluan tehdä ehdottoman selväksi on, että näin rehellistä tekstiä olen harvoin lukenut. Läsnä on mustien synkkää historiaa ja järjestelmällistä sortoa, mutta myös rakkauden kantavaa voimaa, omien virheiden tunnustamista ja viiltävän totuudellista reflektointia omasta paikasta maailmassa. Coates kirjoittaa vaikeista ja kipeistä asioista. Hän osoittaa, miten amerikkalainen unelma on rakennettu musti...

Jos näet tätä tekstiäni lukiessasi edessäsi epämääräisiä pisaroita, ne ovat tuskanhikeä. Tässä sitä nyt olen ja kirjoitan Uuno Kailaan runoista ja asia kammottaa minua suhteellisen paljon. Tappelen omia häpeäntunteitani vastaan ja hiljentelen niitä ääniä, jotka sanovat "mitä sinä nyt runoista tiedät," "mitä sinä niistä osaat kirjoittaa," "nolaat itsesi kumminkin." Nyt riitti. VAITI! te  mokomat. * Lukemani Uuno Kailaan kokoelmateoksen Runoja painovuosi on 1943 ja kyseessä on tämän teoksen 4. painos. Kailaan runot valikoituivat luettavakseni löydettyäni Kaarlo Sarkian runokokoelmasta 'Runot' Kailaan omakätisen viestin Sarkialle. Melkoinen aarre, joka on päätynyt haltuuni perintönä eräältä vanhemmalta ystävältäni ja josta olen ollut vuosia tietämätön. Löytöni sykähdytti minua niin, että halusin pitkän tauon jälkeen lukea runohaasteeseen ensimmäisenä juuri Kailasta. 'Runoja' on varustettu V. Tarkiaisen 14.11.1932 kirjoittamal...

Elena Ferranten Napoli-sarjan toinen osa on tulossa suomeksi maalikuussa nimellä Uuden nimen tarina (WSOY). Malttamattomana ihmisenä luin sen englanniksi jo viime vuonna ja jos Loistava ystäväni ei vielä sytyttänytkään polttavaa Ferrante-kuumetta, niin tämä toinen osa sen totta tosiaan teki. Kaiken lisäksi kakkososan lopetus oli sitä lajia, että olin typertyneen aah! huh! iik! -tunneverkoston vallassa. Maltoin kuitenkin mieleni ja säästin kolmososan Those who leave and those who stay (TWLTWS) lukemisen jouluksi, jotta pystyisin lukemaan sen mahdollisimman intensiivisesti. Oikea käsi suklaarasiassa ja vasemmassa Ferranten romaani. En nyt keksi montaakaan parempaa yhdistelmää. Ferranten romaanisarjan aiemmista osista tutut teemat, erityisesti yhteiskuntaluokan ja kielen merkitys sekä naisena elämiseen liittyvät haasteet, saavat tässä kolmannessa osassa entistä syvemmän käsittelyn. Itse asiassa tuntuu siltä, että vasta nyt Ferrante on todella vauhdissa ja hänen projektiinsa k...

Ottessa Moshfeghin romaanin 'Eileen' samanniminen päähenkilö on vastenmielinen ihminen. Vaan ei haittaa. Moshfegh tykittää tavalla, joka ei jätä kylmäksi, vaikka Eileenistä ei pitäisikään. Löysin 'Eileenin' 40 uutta feminististä klassikkoa -listalta, jossa sitä kuvattiin (vapaasti suomennettuna) seuraavasti: 'Eileenissä' naiset tekevät pahoja asioita ilman, että siihen liittyy mitään seksikästä tai että heidän naiseuteensa kiinnitettäisiin sen enempää huomiota, koska feminismi on myös naisten vapautta olla kamalia.* Moshfeghin romaani on kerrottu jo vanhemman Eileenin näkökulmasta ikään kuin nuoruuden muisteluna. Romaanin varsinaiset tapahtumat sijoittuvat vuoteen 1964, jolloin Eileen on 24-vuotias. Hän on töissä nuorisovankilassa ja asuu isänsä kanssa, joka on entinen poliisi, uskonnoltaan katolinen ja nykyinen kokopäiväjuoppo, joka on ympäristölleen vaarallinen sekopää. Eileenin äiti on kuollut ja koti rappion vallassa. "I hated almo...