Reader, why did I marry him?

En osaa kuvitella suomalaista kirjallista baaria ilman Aino Kallasta, joten tämän kuun BAR Finland -postaus* on samalla myös klassikkohaastepostaus. Lisäksi, kun kyseessä on novellikokoelma, osallistun tällä postauksella myös Nipvet-blogin novellihaasteeseen . Kesä ja kärpäset. Tässä niitä tulee nitistettyä kerralla kolme. Luin edelliseen klassikkohaasteeseen Stendhalin romaanin Punainen ja musta , ja se oli sen verran kova tinki, että päätin armahtaa itseni valitsemalla tällä kertaa luettavakseni jotakin sujuvammin etenevää. Niin päädyin Aino Kallaksen novelleihin, jotka eivät kyllä - pakko tunnustaa - ole varsinaisesti klassikkoja. En kuitenkaan voinut valita Kallakselta esimerkiksi Sudenmorsianta, koska klassikkohaasteen sääntöihin kuuluu, että klassikon pitää olla kirja, jota haasteeseen osallistuja ei ole ennen lukenut. Lukemani kokoelma on painettu vuonna 1928 ja kellertävät pölyntuoksuiset sivut pitävät huolen siitä, että historian havina ei pääse lukiessa unohtumaan. K...

Roxane Gay -putkeni päättää hänen uusin teoksensa Hunger . Putki alkoi Gayn teoksesta Bad Feminist ja jatkui fiktiivisellä teoksella Difficult women . Nämä kolme luettuani minusta tuntuu kuin tuntisin Roxane Gayn. Hänestä on tullut läheinen sillä tavalla, että hänen kaikkinainen rehellisyytensä suorastaan pelottaa, sillä viimeistään Hungerin jälkeen hän on antanut itsestään lukijalle niin isoja paloja, että häntä on ilkeämielisten mitä helpoin loukata. On pakko kysyä, onko se sen arvoista? Onko edes järkevää antaa itsensä niin alastomana lukijoiden käsiin kuin mitä Gay Hungerissa tekee? En tiedä, mutta olen kuitenkin itsekkäästi iloinen, että hän on niin tehnyt ja yhtä lailla kuin iloinen olen vaikuttunut, vihainen ja surullinen, sillä Hunger läväyttää kasvoille kaiken sen paskan, jota rankasti ylipainoinen ihminen joutuu kokemaan. Suhteeni lihavuuteen on vaikea ja neuroottinen ja Gayta lukiessani olen asiasta jatkuvasti piinallisen tietoinen ja usein myös häpeissäni. Minua kammot...

Osamu Dazain (oikealta nimeltään  Shūji Tsushima,  1909-1948) No longer human on moderni japanilainen klassikko, joka on Japanissa toiseksi myydyin kirja kautta aikojen. Ensimmäistä sijaa pitää hallussaan Natsume Sosekin Kokoro, jonka luin reilu vuosi sitten ( klik ). Dazain romaani on ollut lukulistallani jo varsin pitkään, mutta tarvittiin hyllynlämmittäjähaaste, jotta sain sen vihdoin luetuksi.   No longer human on käännetty myös suomeksi nimellä Ei enää ihminen (Weilin+Göös), mutta koska olen tottunut lukemaan japanilaista kirjallisuutta pitkälti englanniksi (tästä syytän Murakamia ja sitä, että kun Murakami-huumani oli korkeimmillaan häntä oli käännetty suomeksi vasta vähän ja edelleenkään suomenkielistä käännöstä ei ole saatavilla lempi-Murakamistani, joka on The Wind-Up Bird Chronicle), ostin tämän Dazain romaanin englanninkielisenä. Tämä ei ehkä ollut järkevää, sillä kieli oli paikoin korostuneen koukeroista, minkä vuoksi aloin epäillä, oliko käännöksessä jo...

Let your indulgence set me free. Margaret Atwoodin Hag Seed on osa Virginia ja Leonald Woolfin vuonna 1917 perustaman Hogarth Press -kustantamon Shakespeare-projektia, jossa uudelleenkirjoitetaan Shakespearen näytelmiä. * Atwoodin teoksen pohjalla on Shakespearen näytelmä Myrsky (The Tempest). Romaanin lukemiseksi ei vaadita Myrskyn etukäteistuntemusta, mutta lukija voi halutessaan tutustua ennen lukemista kirjan lopusta löytyvään Myrskyn tiivistelmään. En ole lukenut Atwoodia vuosiin ja olen juuttunut ajatukseen, että Yli veden (Surfacing, 1972) on lähes tulkoon ylittämätön teos hänen tuotannossaan. Niinpä melkein jännitti pitkästä aikaa käydä käsiksi Atwoodin tekstiin ja pakko tunnustaa heti kättelyssä, että hänen kaikkinainen taituruutensa vakuutti heti teoksen alusta lähtien. Hag-Seed on teatterin taiteellisena johtajana toimivan Felixin tarina. Felixin, joka heti teoksen alussaa saa potkut ja jonka henkilökohtaista tragediakuormaa jo ennestään rasittaa sekä hänen vaimonsa ...

Niinkin voi käydä, että välttää jonkun kirjailijan teoksiin tutustumista, koska on etukäteen tunne, että täyttyy niistä kuin ilmapallo, joka pääsee lapselta karkuun. Mitä sitten tehdään, kun lennetään taivaalla ristiin rastiin pilviltä neuvoa kysymässä, eivätkä ne vastaa. Miten sieltä päästään takaisin paikkaan, jota kodiksi kutsutaan? Odotin Maaria Päivisen runokokoelmalta Sinun osasi eivät liiku: hyvällä tapaa huonotapaista retkottavan villiä energiaa - check hurjistuneita viettejä - check rakkautta, joka on jalkapohjaan painuva ruosteinen naula - check Kokoelma on jaettu viiteen osaan, joilla on paljon puhuvat nimet: 1) Neljäsosa minua on lähestynyt sinua, 2) Puolet sen sijaan kahdestaan, 3) Neljännes vartalosta repeytyy, 4) Sinun osasi eivät liiku ja 5) Osasi vetävät jokseenkin puoleena. Kokoelman lopussa Maaria Päivinen osoittaa kiitokset Sylvia Plathille, Wislawa Szymborskalle, Edith Södergranille ja Marguerite Durasille sekä kertoo, että haluaisi toisinaan syntyä Ai...

Avaan omalta osaltani Naistenviikon tällä postauksella Roxanne Gayn tarinakokoelmasta Difficult Women. S e on   lukijaansa osuva nyrkki, jonka vuoksi varoituksen sana on paikallaan. Se tulee tässä: Difficult Women saattaa aiheuttaa lukijassaan niin henkistä kuin fyysistäkin pahoinvointia ja ahdistusta, sillä Gay ei taputtele lukijaa päähän, kun hän näyttää, miten moninaisilla tavoilla naiset ovat tässä maailmassa tapettia ja lihaa. Istun parvekkeella läppäri sylissä miettimässä tätä postausta ja keksin lukemattomia asioita, joita tekisin mieluummin kuin pohtisin, mitä sanoa Difficult Womenista . Yksinkertaisinta (ja samalla valheellisinta) olisi todeta, että Gay liioittelee. Että asiat eivät oikesti ole niin kuin hän kertoo. Että tosimaailmassa naisia ei kohdella niin huonosti kuin tässä kokoelmassa. Valitettavasti mikään evidenssi ei tue edellä mainittua ajatusta. Ihmisten väliset suhteet ovat tässä kokoelmassa usein täynnä väkivaltaista alistamista, itsehalveksuntaa sekä r...

Ruususuolaa? Onkos se sitä ainetta, jota muinoin annettiin pyörtyileville naisihmisille? Eli jos minä nyt kävisin tähän retkottamaan, niin runoilija saisi minut virkoamaan? Uskallanko ottaa riskin? Tottakai, kuka sitä nyt haluaisi kuulua pelkurien huoneeseen ja sukuun. Asetun siis selälleni keskelle lattiaa niin, että kaikkiin seiniin on matkaa kolme metriä. Pitelen runoilijan teosta käsissäni ja luen. Katsotaan miten käy. Maailma on vakava paikka ja mitä enemmän uutisia seuraa, sitä ahdistavammalta tuntuu. Tämän vuoksi oli erityisen ihanaa heittäytyä Jarkko Jokisen luomaan naivistiseen maailmaan hänen kokoelmassaan Ajatukseni olisivat kaivanneet ripauksen ruususuolaa . Kokoelman nimestä seuraa kaksi kysymystä. 1) Olisivatko nämä runot erilaisia, jos Jokisen aivoihin olisi piikitetty ruususuolaa? 2) Onko Jarkko Jokinen runouden Alice Kaira? Vastauksista en ole kiinnostunut, mutta näitä kysymyksiä pyörittelin mielessäni Jokisen runoja lukiessani. Jarkko Jokinen on runoileva ratikk...