Reader, why did I marry him?

Ilopangon vankilan naiset on kirja, joka muutti käsitystäni maailmasta. Vaikka tiesinkin etukäteen, että El Salvador, jossa Ilopangon vankila sijaitsee, on maailman korruptoituneimpia maita en ollut tietoinen siitä, miten huono naisten asema kyseisessä maassa on. Maija Salmen ja Meeri Koutaniemen teos antaa puheenvuoron naisvangeille, joita kukaan ei halua heidän kotimaassaan kuulla. Se antaa kasvot ja hengityksen naisten järjestelmälliselle sorrolle ja alistamiselle. Se herätti minussa raivoa, vihaa ja voimattomuutta, sillä kirjassa kuvatatut naisvankien haastattelut ovat niin täynnä epäoikeudenmukaisuutta, että en tiedä, miten päin sitä oikein olisi tämän kaiken luettuaan. El Salvadorissa sijaitseva Ilopangon naisvankila on yksi maailman pahamaineisimmista vankiloista. On suorastaan ihme, että Salmi ja Koutaniemi onnistuivat pääsemään tutustumaan tähän vankilaan, johon edes Punaisen ristin työntekijöillä ei ole pääsyä. Helposti se ei käynyt, sillä lupaprosessi oli hidas ja työl...

Olen blogannut reilut neljä vuotta ja mistään muusta teoksesta en ole kokenut niin vastenmieliseksi kirjoittaa kuin Han Kangin romaanista Ihmisen teot . Minä luin tämän kirjan poikkeuksellisen nopeasti - melkein kuin kelloa vastaan olisin lukenut ja ikään kuin itselleni uskotellen, että lukemalla nopeasti voisin helpommin unohtaa Han Kangin kertoman tarinan. Niin se ei kuitenkaan mene. Kangin luomat piinaavat kuvat eivät jätä minua rauhaan. Usein kysytään: Oliko se hyvä kirja? Tykkäsitkö siitä? Nämä ovat kysymyksiä, joihin Han Kangin Ihmisen tekojen kohdalla tuntuu väärältä vastata puoleen tai toiseen. Voinko sanoa, että kirja on hyvä, kun se on täynnä mitä raa'inta väkivaltaa. Kun sitä lukiessa maha kääntyy ympäri ja kuvotus nouse kurkkuun. Toisaalta, miten voisin sanoa, että kirja ei ole hyvä, kun se kertoo maailmalle siitä, mitä tapahtui Etelä-Koreassa Gwangjun kansannousussa vuonna 1980. Miten voisin sanoa, että tykkäsin ruumiista, verilammikoista ja ihmisen loputtoman n...

Blogistania-äänestyksessä kirjabloggarit äänestävät lukemiaan vuonna 2017 suomeksi, ruotsiksi tai saameksi ilmestyneitä kirjoja. Lisäksi sääntöihin kuuluu, että äänestettävistä kirjoista on pitänyt myös blogata. Äänestyskategorioita on neljä: Finlandia, Globalia, Kuopus ja Tieto. Tat-ta-ra-ra-tat-taa! Pitemmittä puheitta ja suuremmita selityksittä annan ääneni seuraaville teoksille: Finlandia:  3 pistettä: Tomi Kontio: Saattaa, olla (Teos) linkki 2 pistettä: Satu Taskinen: Lapset (Teos) linkki 1 piste: Harry Salmenniemi: Uraanilamppu ja muita kertomuksia (Siltala) linkki Finlandia-listaa houstaa  Hurja hassu lukija Globalia: 3 pistettä: Rae Armantrout: Kunhan sanon (Poesia) linkki 2 pistettä: Lucia Berlin: Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia (Aula &Co.) linkki 1 piste: Angie Thomas: Viha jonka kylvät (Otava) linkki Globalia-listaa houstaa Oksan hyllyltä Tieto: 3 pistettä: Nieminen & Vehkoo: Vihan ja inhon ...

Rae Armantrout (s. 1947) on yhdysvaltalainen runoilija, joka nousi suuren yleisön tietoisuuteen voitettuaan Pulitzer-palkinnon. Hän on ns. kielirunoilijoiden Language-ryhmän perustaja. Haluan esitellä Rae Armantroutin runokokoelman Kunhan sanon , vaikka rehellisyyden nimissä on heti alkuun todettava, että en ole tätä kokoelmaa ollenkaan vielä sisäistänyt. Tämä johtuu pitkälti siitä, että Armantroutin runoissa on niin paljon tutkittavaa ja löydettävää, että tämän kokoelman ns. haltuun ottaminen on pitkä ja jatkuvasti tulevaisuuteen siirtyvä prosessi. Tämä kirjoitus perustuu siten "keskusteluihin" Armantroutin kanssa muutaman viimeisen kuukauden aikana. Avatessani Armantroutin kokoelman ensimmäisen kerran ajattelin, että nyt on seinä vastassa. Tänään ihmettelen, että mikä ihmeen seinä, mitä oikein itsekseni horisin. Armantroutin kohdalla ongelmana ei ole ollenkaan se, että runoista ei aukeaisi mitään, vaan se, että niistä aukeaa niin paljon. Armantroutia pidetään kokeell...

"Elämä on salainen tehtävä." Passio ei ole kirjallisuutta. Se on huumetta, joka vaikuttaa vaikeasti nimettävillä tavoilla. Se sai minut kiemurtamaan itseni läpi, katoamaan ja eksymään, kunnes huomasin seisovani maa-alueella, jolle joku oli pystyttänyt kyltin "Löytöpaikka." Ehkä tosissaan, ehkä piloillaan. Koskaan ei voi tietää. Passio ei valikoitunut klassikkohaastekirjakseni suorinta tietä, sillä alunperin tarkoituksenani oli lukea Thomas Pynchonin Painovoiman sateenkaari . Sen ilmeisistä ansioista huolimatta kävi kuitenkin  niin, että jumituin sivulle 440 ja  pitkäksi käyneen lukutauon jälkeen en enää saanut Pynchonin romaanista otetta. Suosittelen kyllä siihen tutustumaan, sillä se on ... melkoinen. Minua pelotti alkaa lukea Passiota , koska aiemmin olen lukenut Lispectorilta teoksen Lähellä villiä sydäntä ja se ei mennyt tunnetasolla kovin hyvin. Lispectorin taitavuus jätti minut kylmäksi ja pitkästyin lukiessani. Se tuntui erityisen pahalta, koska o...

Luin Joel Lehtosen Mataleenan (1905) nyt ensimmäisen kerran, eikä minulla ollut sen suhteen erityisiä odotuksia. Hämmästyin kuitenkin aika lailla, kun Ossi Nymanin Röyhkeys käveli Mataleenaa vastaan. Kaikkea sitä voikin kirjallisuudessa sattua. En väsy korostamaan vanhemman kirjallisuuden merkitystä ja siitä Mataleena antoi taas oivan muistutuksen. Kirjallisuus rakentuu kirjallisuudelle, mutta yhtä lailla vanhempi teos voi kutsua keskusteluun itsensä jälkeen kirjoitetun teoksen, kuten kävi Mataleenan kohdalla. Mataleena ei nimestään huolimatta ole varsinaisesti kertomus Mataleenasta, vaikka toki Lehtosen teoksessa myös Mataleenan elämän päätapahtumat käydään läpi. Mataleenan tarinan kerrottuaan kertoja kuitenkin toteaa, että kyseessä on "valheellinen satu Mataleenasta ja unelma synnyinseutuni ihanassa suvessa." Enemmän Lehtosen romaani kertookin teoksesta kertojasta eli Mataleenan pojasta. Koska hänen nimeään ei teoksessa mainita kutsun häntä jatkossa yksinkertaisesti P...

"Miks feministit on aina niin helvetin rumia" Vuosi 1995 muistetaan siitä, että Suomi voitti jääkiekon maailmanmestaruuden. Vuosi 2015 taas muistetaan siitä, että silloin Suomeen tuli suuri määrä pakolaisia ja maahanmuuttajia, jonka seurauksena valemedia ja vihapuhe alkoivat kukoistaa ennennäkemättömällä tavalla. Raflaavasti voisi todeta, että kansa, jonka vuoden 1995 jääkiekkomaailmanmestaruus yhdisti hajosi 20 vuotta myöhemmin maahanmuuttajien äkillisesti lisääntyneen lukumäärän vuoksi ja jakaantui vihapuhujiin ja vihapuheen vastustajiin. Toki näiden kahden ryhmän väliin jää vielä kolmas porukka: hiljainen enemmistö, joka mahdollistaa vihapuheen jatkumisen. Vihan ja inhon Internet on suuri ja painava kirja. Tarkkaan mitattuna 25 senttiä kertaa 35 senttiä, vaikka teoksen fyysistä kokoa en nyt ensisijaisesti tarkoittanutkaan. Teoksen koolla ja painavuudella kyllä on siinä mielessä väliä, että tätä kirjaa tuntuu erityisen hyvältä pitää käsissään, koska teoksen massa va...