Reader, why did I marry him?

Jorma Korpelan Tohtori Finckelman  (1952) on kirja, jonka olen halunnut jo pitkään lukea. Itse asiassa niin pitkään, että en enää edes muista, miten ja miksi haluni sen lukemiseen syntyi. Kirjan kannessa todetaan, että tämä romaani on "uudistuvan kirjallisuutemme perusteoksia", joka on juuri sen tapainen asia, joka hyvinkin saisi minut innostumaan. Lukuhaluni syntyessä en kuitenkaan ollut edes tämän SKS:n klassikkosarjassa julkaistun version kantta edes nähnyt. Mitä luultavimmin kyse on siitä, että joku arvostamani kirjallisuustyyppi on jossakin sivulauseessa Korpelan romaanin maininnut ja niin se on tallentunut sille muistihyllylleni, jolle kerään kiinnostavia kotimaisia teoksia. Lähdin lukemaan Tohtori Finckelmania nimenomaan siitä näkökulmasta, että halusin tutkiskella, mikä siinä on uudistavaa suhteessa aiempaan kirjallisuuten. Asian tarkastelua mutkistaa se, että en tunne riittävän hyvin 1900-luvun ensimmäisten vuosikymmenien suomalaista kirjallisuutta, jotta voisin...

Nigerialaisen A. Igoni Barrettin Blackass on ovela kirja ja mitä enemmän lukemaansa miettii, sitä ovelammaksi se käy. Kaikennäköiset ajatukset siitä, mitä on afrikkalainen - tarkemmin ottaen nigerialainen - kirjallisuus voi Barrettin teoksen kohdalla suosiolla unohtaa, sillä tämä teos on jotain ihan muuta kuin stereotyyppisesti afrikkalaisiksi mielletyt romaanit. Blackass rakentuu muodonmuutosmyytin ympärille. Teoksen päähenkilö Furo, tuo oman elämänsä Gregor Samsa, on eräänä aamuna menossa työpaikkahaastatteluun, mutta ennen kuin hän ehtii lähteä kotoaan hänelle selviää hämmästyttävä asia. Hänen ihonsa on yön aikana muuttunut valkoiseksi, silmät vihreiksi ja hiukset punertaviksi. Entisestä mustasta miehestä ei ole jäljellä kuin musta takapuoli. Barrettin romaani imaisee mukaansa, mutta vahvan alun jälkeen kerronta alkaa junnata paikoillaan. Seuraa suht pitkä jakso, jonka välttämättömyyttä itse romaanin näkökulmasta on vaikea perustella. Puuduttavan jakson keskipaikkeille Barre...

Osallistuin tänä vuonna neljättä kertaa Helsinki Littiin, joka on vakiinnuttanut paikkansa kirjakevään taianomaisimpana tapahtumana. On siis aika pohtia, mistä Litissä on kysymys tai mistä siinä mahdollisesti tulisi olla kysymys. Litissä kirjailija kohtaa kirjailijan. Joissakin keskusteluissa puhutaan ulkomaisen vieraan uusimmasta kirjasta, joka on luettavissa myös suomeksi. Toisissa keskusteluissa taas painopiste on kirjoittamiseen liittyvissä pohdinnoissa ja useimmiten on kyse näiden kahden yhdistelmästä. Maagisin keskustelu kautta Litin historian on brittiläisen Sadie Jonesin ja Juha Itkosen kohtaaminen pari vuotta sitten, eikä tämän vuoden Lit-keskusteluista löytynyt sille haastajaa. Miksi sitten juuri tämä keskustelu on niin erityinen? Vastaan omaan kysymykseeni toteamalla, että siksi, että se oli nimenomaan keskustelu, joka muodostui juuri siinä paikassa ja hetkessä ja eteni sen perusteella, mitä toinen keskustelukumppani sanoi. Tavallisempaa on, että keskustelut muodostuvat ...

Tärkein syy, miksi luin Essi Tammimaan romaanin Isän kädestä loppuun on se, että halusin kirjoittaa tästä teoksesta bloggauksen. Jos hieman liioittelisin, voisin sanoa: jumalani, että minä taistelin saadakseni tämän kirjan luetuksi. Tammimaan teksti vastustaa lukemista. Se ei virtaa eikä vie mukanaan, vaan sanat ovat sivuilla kilometritolppia, joihin tuijotin kuumeisin silmin ja odotin niissä olevien lukujen kasvavan, mutta matka tolpalta toiselle oli pitkä, välillä äärettömän tuntuinen. Etukäteen pelkäsin, että Isän kädestä olisi kirja, jossa käytetään haplahintaiseti hyväksi sadomasokistiteemaa. Voi voi, en olisi voinut olla enempää väärässä. Tamminiemen teos on psykologinen romaani ja kaukana lukijan eroottisesta viettelykertomuksesta. Isän kädestä kertoo Ruutista ja Luukaksesta. Nimien raamatullisuus saa minut etsimään yhtymäkohtia  samannimisiin raamatun henkilöihin. Historiatietojen mukaan Luukkaan evankeliumin ja apostolien teot kirjoittanut Luukas oli ammatiltaan l...

Jesmyn Ward: Sing, Unburied Sing Sing, Unburied Sing on ollut maailmalla iso juttu. Olen törmännyt siihen vähän väliä netissä ja lähes poikkeuksetta lukijat ovat olleet ihastuneita Wardyn romaaniin, joka kertoo erään perheen tarinan menneisyyden kautta eri kertojanäkökulmia hyödyntäen. Ward on rakentanut romaaninsa hienosti ja siinä onkin parhasta juuri se armoton tapa, jolla hän nostaa esiin menneisyyden vaikutuksen teosten henkilöiden elämälle. Wardyn romaanissa on paljon pinnanalaista tunnetta, joka sai minut muistelemaan kokemustani elokuvasta Brokeback Mountain, jonka nähtyäni itkin elokuvista kotiin päästyäni puoli tuntia aivan hillittömästi. Sing, Unburied Sing kasaa romaanin loppuun asti vahvaa tunneilmastoa, mutta se ei tuota katarttista reaktiota, vaan ikään kuin jättää teoksen ihmisten kokemukset piinaamaan lukijan mieltä. Ward on ottanut teokseensa mukaan maagisen realismin tason, joka tuo hurjasti lisää tulkintamahdollisuuksia ja jos lähtisin Sing, Unburied Singiä...

Kuvassa kirjat, jotka löytyy omasta kirjahyllystä En missään vaiheessa suunnitellut, että lukisin kaikkien Helsinki Lit -tapahtumaan tulevien kirjailijoiden uusimmat teokset, mutta jossakin vaiheessa kevättä huomasin, että suurin osa niistä oli tullut luetuksi, joten päätin lukea loputkin. Poikkeuksena on Cristóvão Tezzan romaani Professori, josta juuri tänään sain tiedon, että se odottaa minua kirjastossa, mutta en valitettavasti ehdi sitä enää ennen perjantaina alkavaa Littiä lukemaan. Moni näistä kirjoista olisi varmasti jäänyt lukematta tai ainakin olisin lukenut ne vasta myöhemmin, elleivät niiden tekijät olisi tulossa vieraiksi Littiin. Minun kohdallani Littin ohjelmisto on toiminut, pakko myöntää, erinomaisena houkuttimena lukea nämä teokset. Tänä vuonna Littissä nimittäin on kovempi kattaus kuin kertaakaan aiemmin ja on tosi vaikea sanoa, ketä kirjailijoista haluaisin erityisesti nostaa esiin. Pitkällisen pohdiskelun jälkeen ja yhden kirjailijan osalta kolikkoa heittä...

Alitajunta toimii merkillisillä tavoilla, joista se kuuluisa pirukaan ei ota selvää. Hannele Mikaela Taivassalon ja Catherine Anyango Grünewaldin sarjis Scandorama nosti alitajuntani himmeiköistä kortin, jossa lukee Rosebud. Orson Wellesin elokuvan Citizen Kane katsoneet tietävät, että Rosebud oli elokuvan päähenkilön kelkka, jolla hän lasketteli lapsuudessaan. Elokuva huipentuu kohtaukseen, jossa kelkka heitetään uuniin. Mitä ihmettä tällä on tekemistä Scandoraman kanssa? Scandorama on dystopiasarjis, joka kertoo maailmasta, jossa toiset elävät paratiisissa (Stohome City) ja toiset sen kääntöpuolella (Helsingy City). Maantieteellisenä alueena Scandorama kattaa Tanskan, Norjan, Ruotsin ja Suomen, jotka ovat osa Neuropaa. Stohome City on kauniiden ihmisten puhdas kaupunki, Helsingy City harmaasävyinen ja hapeton rauniokaupunki. Scandoramassa Taivassalo ja Anyango Grünewald kuvaavat kontrolliyhteiskuntaa, jossa puhdas pyrkii suojelemaan puhtauttaan ja pitämään ulkopuolellaan n...