Reader, why did I marry him?

YLLÄRII !!! Maailma ilman toksista maskuliinisuutta on mahdollinen. Sen rakentamisen voi aloittaa vaikkapa lukemalla JJ Bolan teoksen Naamiotta - Milaista miehuus voisi olla? JJ Bola on kongolaistaustainen britti,  runoilija ja kirjailija. Naamiotta-teoksessa hän tuo esiin niitä tekijöitä, jotka pitävät patriarkaatin määrittämää naamiota tiukasti miesten kasvoilla ja estävät heitä hengittämästä vapaasti.  Bolan kirjoitustyyli on hieman halki, poikki ja pinoon -tyylinen ja se sopii tähän teokseen mainiosti. Hän ei kuitenkaan pelkästään esitä omia mielipiteitään, vaan pohjaa sanomansa tutkimuksiin ja artikkeleihin. Naamiotta toimii tiukkaan pakattuna johdantona niistä tavoista, joilla patriarkaatti helvetillistää kaikkien ihmisten arkielämää ja vaikuttaa tuhoisasti sukupuolesta riippumatta. On tärkeää, että myös miehet ja myös mustat miehet (kuten Bolan tapauksessa) kirjoittavat yleistajuisia teoksia patriarkaatin vaikutuksista ja sen aikaansaamista ongelmista meidän kaikkien hy...

Itävaltalaisen, italiaksi kirjoittavan Fleur Jaeggyn (s. 1940) teos Proleterka oli ensimmäinen kosketukseni Jaeggyn tuotantoon. Viimeiseksi se ei varmasti jää, sillä lukiessa Proleterkaa minussa tapahtuu yhdellä tavalla ja siitä kirjoittaessani minussa tapahtuu yhä uusilla tavoilla.  Kyseessä on sen kaltaisten, osin itsellenikin tuntemattomiksi jäävien prosessien sarja, jotka on varmin tae siitä, että olen lukenut erityisen hyvää kirjallisuutta. En löytänyt Jaeggya itse, vaan hänen lukemistaan suositeltiin minulle Instagramissa sen jälkeen, kun olin postannut Ingeborg Bachmannin teoksesta Malina . Suosittelu kertoo siitä, että minut on suosittelijan toimesta luokiteltu sen tyyppiseksi ihmiseksi, joka suurella todennäköisyydellä olisi kiinnostunut Jaeggyn kirjoista. Vaikuttaa myös siltä, että luokittelemiseni meni ihan oikein, sillä Proleterkassa on sitä jotain. Alku Proleterkan seurassa ei mennyt ihan putkeen, vaan kärsin ns. polyglot-ilmiöstä. Minä suomenkielisenä luin itävaltala...

Tapahtui asia, jota Salmenniemeä lukiessa ei ole aiemmin tapahtunut. Puseroni nimittäin, se alkoi pullistella surusta. Teos auttaa löytämään itsestämme ihmeen, joka on piileskellyt meissä koko ajan. Pelkään pahoin, sillä koskaan ei pelätä hyvin, että oma ihmeeni on väärää sorttia. Sellaista voi sattua ja tapahtua. Sen sattumista ja tapahtumista on pahin vaikea estää. Asiakaskoralli on neljäs teos Salmenniemen yksiväristen kansien teossarjassa. Käytin nyt tuollaista nimitystä, joka ei liene kovin hyvä. Käytin silti, kun en sunnuntaiaamuna klo 9.01 muutakaan nimitystä keksinyt. Sarjaperheen jäsenet: (oranssi) Uraanilamppu ( klik ) (vaaleansininen) Delfiinimeditaatio ( klik ) (persikkainen) Uhrisyndrooma ( klik ) ja tämä nyt käsittelyssä oleva (harmaa) Asiakaskoralli Ei hitto. Onko tässä nyt koossa ydinperhe. Isä, äiti ja kaksi lasta. Vanhin lapsi tietenkin poika, niin että lisääntyminen on tehty täydellisesti.  Se menisi sitten varmaan näin: Uraanilamppu=isä, Delfiinimeditaatio=poika...

Enostone kustannus sai viime vuonna jättipotin, kun Louise Glück palkittiin kirjallisuuden Nobel-palkinnolla.  Glückin teoksen Faithful and virtuous night käännös oli nimittäin jo kovaa vauhtia tulossa suomeksi Anni Sumarin näppäimistön kautta. Jättipotti tuli myös meidän lukijoiden osaksi, sillä saimme nobelistin teoksen hyppysiimme varsin pian sen jälkeen, kun Glück oli palkintonsa vastaanottanut. Ennen Nobel-palkintoa vuonna 1968 runokokoelmalla Firstborn debytoinut Glück (s. 1943) on ehditty palkita jo läjällä muita kirjallisuuspalkintoja (Pulitzer, National Book Award, Bollinger Prize) ja vaikka hän Suomessa on ollut tuttu vain suppeahkolle runoentusiastien piirille on hän maailmalla ehtinyt nauttia jo runsaasti ansaittua arvostusta. * Kokoelma käynnistyy runolla Vertaus , jossa Glück nostaa esiin kysymyksen päämäärän merkityksestä ihmiselle ja laajentaa tämän pohdinnan sitomisen ja vapauttamisen välisen vuoroliikkeen kautta mietiskelyksi siitä, mikä pitää ihmistä kiinni elä...

Malina on niitä kirjoja, jotka voi tiivistää pariin mitään sanomattomaan lauseeseen tai vaihtoehtoisesti kirjoittaa siitä väitöskirjan tai vähintäänkin gradun. Tämä tekstini liikkuu edellisten välimaastossa ja on sen vuoksi jo lähtökohtaisesti mahdoton ja mahdottomuutensa kautta peilaa Malinan naispäähenkilön psyykkistä maisemaa. Ingeborg Bachmann (1926-1973) kirjoitti väitöskirjansa Martin Heideggerista, joka ehkä kannattaa pitää mielessä Malinaa lukiessa.   Oma suhteeni Malinaan on hengästyttävä ja kipeä. Olen aloittanut sen lukemisen kaksi kertaa aiemminkin. Ensimmäisellä kerralla suomeksi ja toisella kerralla englanniksi. Omistin Malinan vuosia sitten, mutta tämän kirjan sisintä jäljitellen se mysteerisesti katosi ja niinpä päädyin ostamaan englanninkielisen kappaleen Lissabonista, sieltä ihanasta Livraria Bertrandin kirjakaupasta. Viime kesänä Malina tuli yllättäen vastaani kirpparilla, josta kotiutin sen kahden euron hintaan. Nyt varjelen sen paikkaa hyllyssäni huolella...

Ottessa Moshfeghin kirjoissa todellisuus on outo, eikä Death in her hands ole tässä suhteessa poikkeus.* Se alkaa sanoilla: Her name was Magda. Nobody will ever know who killed her. It wasn't me. Here is her dead body. Sanat on kirjoitettu paperilappuun, jonka 72-vuotias syrjäseudulla yksin koiransa kanssa asuva Vesta löytää metsästä.  Romaanin alku nostaa esiin kaksi kiinnostavaa tekijää.  Ensimmäinen näistä on itse Vesta, joka jo ikänsä puolesta on nykyromaanien päähenkilöiden marginaaliluokkaa. Jopa kirjallisuus vaikuttaa hylkivän vanhempia naisia, jos toki poikkeuksiakin tästä onneksi vielä löytyy.  Vesta on pitkälti eristänyt itsensä muusta yhteiskunnasta miehensä kuoleman jälkeen, eikä hänellä ole edes puhelinta. Tämän voi nähdä myös niin, että Vesta on ottanut elämänsä haltuun ja tehnyt itse oma-aloitteisesti sen, mitä yhteiskunta hänelle haluaisi tehdä / joka tapauksessa tekisi. Toinen merkille pantava seikka on, että Moshfeghin romaanin alussa löytyy vain vihje ...

Älä lue tätä kirjaa, jos haluat jatkaa elokuvien katsomista viattomin mielin. Tai kirjojen lukemista. Tai taiteen kohtaamista ylipäänsä. Ptruu! Onko tämä varoitus tarpeen? Onko se pelkkää liioittelua? Jaa-a. Asia selviää vain lukemalla Anu Silfverbergin esseeteoksen Sinut on nähty . Minulle tämä teos oli valtava kokemus. Lainaan Kathrine Mansfieldin sanoja, jotka hän kirjoitti luettuaan D.H. Lawrencen teoksen Aaron's rod : All the time I read this book I felt it was feeding me.*  Silfverberg ruokkii minua. Olen linnunpoika/tyttö/muu. Nälkäni on loputon, leukaluuni eivät väsy pitämään suutani auki. Ja herkkua tulee. Herkkua tulee yltäkylläisesti. Tämä tekstini, sanottakoon se vielä auki, ei ole kuvaus tai yhteenveto tai arvio Silfverbergin teoksesta, vaan niistä vaikutuksista, joita se sai minussa aikaan. Hyppäsin Silfverbergin Sinut on nähtyyn kuin olisin tehnyt hätälaskun pienlentokoneella. Kävi nimittäin niin, että avasin tämän kirjan ensimmäistä kertaa sattumalta sivulta 77, jos...