Reader, why did I marry him?

Natalia Ginzburg (1916-1991) lyö radikaalin iskun heti teoksensa Kieli jota puhuimme esipuheen ensimmäisellä lauseella:  "Tässä kirjassa esiintyvät paikat, seikat ja henkilöt ovat todellisia." Ja jatkaa: "En ole keksinyt niistä yhtäkään." Se siitä fiktion suojaverhosta, jota monet kirjailijat käyttävät pako- ja piilopaikkana. Ginzburg kertoo, että aina kun hän huomaa, että hänen tekstiinsä on "kirjailijan tottumuksesta" tullut mukaan fiktiivisiä elementtejä, hän tuntee "pakottavaa tarvetta" tuhota ne.  Lukijalle Ginzburgin ohje kuitenkin on, että hänen teostaan tulisi lukea nimenomaan romaanina.  Hieman oikoen edellisen voisi tiivistää niin, että koska ihmisen muisti on sekä hatara että valikoiva ja täynnä aukkoja muuttuu todellisten tapahtumien kuvaus väkisinkin fiktiiviseksi - myös silloin, kun tekijä pyrkii kaikin keinoin fiktiosta eroon. Esipuhetta lukiessani ymmärrän, miksi Rachel Cusk on niin kiinnostunut Ginzburgin teoksista. Näitä kahta ...

Haluaisin vain muuttua näkymättömäksi, sulautua tuntemattomiin ilman että minun tarvitsee kohdata heidän katseitaan ja heidän kasvoilleen kirjoitettuja kysymyksiä. Inkognito on unkarilaisen transnaisen, teoksen tekijän Tibor Noé Kissin, tarina. En voi olla miettimättä, että sen taantumuksen keskellä, mihin Unkari on vajonnut Kissin kirjaa tuskin enää julkaistaisiin. Onneksi vielä vuonna 2010 asiat olivat Unkarissa paremmin ja Inkognito pääsi painokoneista läpi. Inkognito on jo aiheensa puolesta niin tärkeä, että sillä olisi paikkansa olla olemassa riippumatta ensi sijaisesti kaunokirjallisista ansioista. Heti alkuun onkin hyvä kuitenkin todeta, että Kissin teos on myös hyvää kirjallisuutta. Tibor ei ole vain Tibor. Hän on myös Noémi. Hän on Tibor/Noémi ja Inkognito kertoo hänen elämästään ruumiissa, joka antaa tilaa vain Tiborille. Tiborin/Noémin kotitausta on rikkinäinen ja epävakaa. Isä on arvaamaton ja väkivaltainen, saa juoppohulluuskohtauksia. Äiti on usein hänen tulilinjallaan ja...

On se hetki, kun voisin valita olla hiljaa. Se olisi ehdottomasti järkevää. En kuitenkaan pysty vaikenemaan, sillä olen kiusausten suhteen kuin Oscar Wilde. Voin vastustaa kaikkea paitsi juuri kiusauksia.  Kaikki alkoi siitä kun mä lopputilin sain (ole hiljaa Irwin)   törmäsin twitterissä Kosmoksen Mikko Aarnen twiittiin: Aarne kirjoittaa: "Kriitikon taidot tavallaan mitataankin vasta kun taideluoma ei osu juuri hänen makuunsa." ja jatkaa toisessa twiitissä: "Mutta jos kriitikko sanokaamme vaikka eläkeiän kynnyksellä kehuu "nuorisolaisten" internetromaania vaikka kaikesta näkee että hän ei ymmärtänyt siitä mitään, juttu on pikemminkin kiusallinen kaikille osapuolille." Haluaisin uskoa, että Aarne ei tarkoita olla ilkeä.  Kaikkein helpointa olisi ohittaa Aarnen twiitit olankohautuksella. En kuitenkaan kykene tekemään niin. Syitä on useita, joista yksikään ei ole varsinaisesti henkilökohtainen, koska nyt puhutaan nimenomaan kriitikoista, ei kirjabloggareista...

Jos yhtään seuraa internetsin kirjallisuussivuja ei ole voinut välttyä kehuilta japanilaisen Mieko Kawakamin romaanista  Breasts and Eggs .  Jonottelin kirjaa jonkun aikaa Helmetistä, mutta malttamattomuuksissani päädyin ostamaan sen. Kannattiko? Enimmäkseen ja kokonaisuudessaan kyllä, mutta en käyttäisi ilmaisua "breathtaking", kuten Haruki Murakami kirjan kannessa.  Kawakami joka tapauksessa nostaa romaanissaan esiin erittäin kiinnostavia naisen ruumiillisuuteen liittyviä kysymyksiä ja teos sisältää niin monia hienoja pohdintoja naisen roolista japanilaisessa yhteiskunnassa sekä naisille asetetuista vaatimuksista, että niiden vuoksi olen valmis antamaan muutamat heikkoudet anteeksi. Breasts and Eggsin päähenkilö on Natsuko, joka on kirjoittanut yhden romaanin ja taistelee toisen kirjansa kirjoittamisen kanssa.  Teoksen alussa kerrotaan, miten Natsukon sisko Makiko ja hänen tyttärensä Midoriko tulevat Tokiossa asuvan Natsukon luokse pariksi päiväksi. Vierailun perim...

YLLÄRII !!! Maailma ilman toksista maskuliinisuutta on mahdollinen. Sen rakentamisen voi aloittaa vaikkapa lukemalla JJ Bolan teoksen Naamiotta - Milaista miehuus voisi olla? JJ Bola on kongolaistaustainen britti,  runoilija ja kirjailija. Naamiotta-teoksessa hän tuo esiin niitä tekijöitä, jotka pitävät patriarkaatin määrittämää naamiota tiukasti miesten kasvoilla ja estävät heitä hengittämästä vapaasti.  Bolan kirjoitustyyli on hieman halki, poikki ja pinoon -tyylinen ja se sopii tähän teokseen mainiosti. Hän ei kuitenkaan pelkästään esitä omia mielipiteitään, vaan pohjaa sanomansa tutkimuksiin ja artikkeleihin. Naamiotta toimii tiukkaan pakattuna johdantona niistä tavoista, joilla patriarkaatti helvetillistää kaikkien ihmisten arkielämää ja vaikuttaa tuhoisasti sukupuolesta riippumatta. On tärkeää, että myös miehet ja myös mustat miehet (kuten Bolan tapauksessa) kirjoittavat yleistajuisia teoksia patriarkaatin vaikutuksista ja sen aikaansaamista ongelmista meidän kaikkien hy...

Itävaltalaisen, italiaksi kirjoittavan Fleur Jaeggyn (s. 1940) teos Proleterka oli ensimmäinen kosketukseni Jaeggyn tuotantoon. Viimeiseksi se ei varmasti jää, sillä lukiessa Proleterkaa minussa tapahtuu yhdellä tavalla ja siitä kirjoittaessani minussa tapahtuu yhä uusilla tavoilla.  Kyseessä on sen kaltaisten, osin itsellenikin tuntemattomiksi jäävien prosessien sarja, jotka on varmin tae siitä, että olen lukenut erityisen hyvää kirjallisuutta. En löytänyt Jaeggya itse, vaan hänen lukemistaan suositeltiin minulle Instagramissa sen jälkeen, kun olin postannut Ingeborg Bachmannin teoksesta Malina . Suosittelu kertoo siitä, että minut on suosittelijan toimesta luokiteltu sen tyyppiseksi ihmiseksi, joka suurella todennäköisyydellä olisi kiinnostunut Jaeggyn kirjoista. Vaikuttaa myös siltä, että luokittelemiseni meni ihan oikein, sillä Proleterkassa on sitä jotain. Alku Proleterkan seurassa ei mennyt ihan putkeen, vaan kärsin ns. polyglot-ilmiöstä. Minä suomenkielisenä luin itävaltala...

Tapahtui asia, jota Salmenniemeä lukiessa ei ole aiemmin tapahtunut. Puseroni nimittäin, se alkoi pullistella surusta. Teos auttaa löytämään itsestämme ihmeen, joka on piileskellyt meissä koko ajan. Pelkään pahoin, sillä koskaan ei pelätä hyvin, että oma ihmeeni on väärää sorttia. Sellaista voi sattua ja tapahtua. Sen sattumista ja tapahtumista on pahin vaikea estää. Asiakaskoralli on neljäs teos Salmenniemen yksiväristen kansien teossarjassa. Käytin nyt tuollaista nimitystä, joka ei liene kovin hyvä. Käytin silti, kun en sunnuntaiaamuna klo 9.01 muutakaan nimitystä keksinyt. Sarjaperheen jäsenet: (oranssi) Uraanilamppu ( klik ) (vaaleansininen) Delfiinimeditaatio ( klik ) (persikkainen) Uhrisyndrooma ( klik ) ja tämä nyt käsittelyssä oleva (harmaa) Asiakaskoralli Ei hitto. Onko tässä nyt koossa ydinperhe. Isä, äiti ja kaksi lasta. Vanhin lapsi tietenkin poika, niin että lisääntyminen on tehty täydellisesti.  Se menisi sitten varmaan näin: Uraanilamppu=isä, Delfiinimeditaatio=poika...