Siirry pääsisältöön

Luetaan sateenkaari - koontipostaus (linkitykset tähän postaukseen)

Linkittäkää tähän postaukseen omat haastekoosteenne, niin käyn poimimassa niistä sateenkaarikuvat, jotka julkaisen erillisenä kuvapostauksena loppiaispäivänä. Ahkerimmat ovat jo ehtineet linkittäneet alkuperäiseen haastepostaukseen ja siirrän myös nämä linkitykset kuvapostaukseen.

*

Mitä tulee omaan suoriutumiseeni tästä haasteesta, niin luulenpa, että ilman haastetta en olisi tullut lukeneeksi yhtäkään niistä kirjoista, jotka olin tähän haasteeseen valinnut. Myönnän, että oli myös hetkiä, jolloin haastekirjan aloittaminen ei tuntunut yhtään houkuttavalta, kun mieli halasi muiden kiinnostavien teosten pariin. Yksikään haastekirja ei kuitenkaan osoittautunut pettymykseksi, joten loppu hyvin, kaikki hyvin.

Haasteeseen valitsemillani kirjoilla ei ollut mitään muuta yhteistä kuin se, että jokainen niistä oli potenut makuuhaavoja hyllyssäni lyhyemmän tai pidemmän aikaa. Matka alkoi antiikin Kreikasta Madeline Millerin The Song of Achillesin myötä. Historialliset romaanit ja varsinkaan näin varhaiseen historiaan/mytologiaan sijoittuvat romaanit eivät ole ominta juttuani ollenkaan. Millerin romaani oli kuitenkin varsin mielenkiintoinen, eikä vähiten siksi, että siinä ääneen pääsee myös Akillesin rakastettu Patroklus.

Akilleen laulu on kuitenkin paljon muutakin kuin herkkä rakkaustarina. Se on kertomus ja opetus ihmisluonteesta, ennen muuta siitä, mihin ansaan liiallinen ylpeys voi ihmisen johtaa. 

Muinaisesta Kreikasta matka jatkui Kanadaan Alice Munron seurassa. Lives of Girls and Women ei yllätyksekseni ollutkaan novellikokoelma vaan romaani: Del-nimisen tytön kasvua kuvaava kehityskertomus.

Garrettin ja Delin suhteen kautta Munro näyttää, miten vaikea ihmisten on hyväksyä toisiaan sellaisina kuin nämä ovat. Hän osoittaa, että ihmiset haluavat tehdä toisesta oman itsensä jatkeita ja riistää toiselta heidän itsenäisyytensä. Tämä on prosessi, joka on kaikkea muuta kuin sukupuolineutraali.

Kanadasta lensin Espanjaan. Siellä minua oli lentokentällä vastassa Javier Marias Rakastumisineen (The Infatuations). Se olikin aikamoista menoa se ja ihastuin suuresti Mariasin kerrontaan ja luin hänen romaaniaan paikoin suorastaan hurmiossa.

The Infatuations on rakennettu niin ovelasti ja monisyisesti, että selvyyttä siitä, mitä oikeasti tapahtui, ei voi saada. Mariasin romaani on tunne-elämän läpi puhaltava jännityskertomus, joka jättää iholle jälkiä, joita joku voisi erehtyä pitämään mustelmina.

Espanjasta matkani jatkui Nigeriaan, jossa minut poimi kyytiinsä Wole Soyinka. Olen lukenut Soyinkaa aiemminkin, mutta oli mukavaa tutustua hänen kerrontaansa uudelleen. Yllättävää teoksessa Aké - lapsuusvuodet oli naisasian vahva läsnäolo.

Suurimmasta Aké - lapsuusvuosissa esitetystä yllätyksestä vastasi naisasian esittely. Soyinkan kuvauksessa naisten liikehdinnälle toimi pontimena erään naisen kertomus siitä, miten verotus oli tehnyt hänen elämästään mahdotonta. Naisten taistelu oikeuksiensa puolesta esitetään varsin spontaanina ja osin myös kaoottisena toimintana.

Seuraava etappini sijoittui Britanniaan, jossa tein tuttavuutta Rose Tremainin Pyhän maan (Sacred Country) kanssa. 

Tremainin romaani simuloi taitavasti elämää. Henkilöhahmot sivuhahmoja myöten on kirjoitettu hengittäviksi, lihallisesti läsnäoleviksi ja monisärmäisiksi. Tuntuu vähän samalta kuin katselisi heitä ikkunasta ja näkisi heidän ajatuksensa pään päällä olevina puhekuplina. Henkilöiden ratkaisuja ja motiiveja Tremain ei kirjoita kokonaan auki, vaan tarjoilee heidän elämänsä lukijalle al dentenä.

Brittilästä siirryin Unkariin, jossa oli vallalla melko tukahduttava, mutta siitä huolimatta kirjallisesti loistokas meno. Imre Kertészin Tappio on taidokas kudelma ihmiselosta diktatuurissa, jossa totuus on monin verroin tarinoita ihmeellisempää.

Kertész paljastaa, miten elämämme rakentuu tietynlaisten tapojen ja olettamusten pohjalta ja miten ne ovat mielekkyyden kokemisen edellytys. Tappiossa vallitsee siinä mielessä anarkia, että mikä tahansa voi merkitä mitä vaan tai olla merkitsemättä. Elämän tukirakenteista on tullut se kauhunsekainen huuto, jota Edvard Munch kuvaa samannimisessä taideteoksessaan.

Matkani päättyi Illinoisiin, jossa vietin aikaa ILLC:n (Illinois Learning and Life Skills Center) nuorten seurassa. Näin asioita, joiden en toivoisi olevan totta tosielämässä, mutta valitettavasti näin kuitenkin on. Vammaiset nuoret ovat helppoa riistaa hyväksikäyttäjille. Martha Nussbaumin Good Kings Bad Kings on tärkeä ja hurja tarina, jonka lukeminen tekisi hyvää ihan jokaiselle.

GKBK:n viesti lukijalle on, että meidän on pidettävä huolta niistä, jotka itse eivät siihen syystä tai toisesta pysty.


Kaiken kaikkiaan tapasin haastematkallani monia unohtumattomia tyyppejä ja taidokasta kerrontaa. Tämän haasteen jälkeen olen monta kokemusta rikkaampi. Kiitos kaikille sateenkaaren väreissä kanssamatkanneille!



Kommentit

  1. Täällä on minun koonti
    http://ullankirjat.blogspot.fi/2015/12/luetaan-sateenkaari-haasteen-paatos.html

    VastaaPoista
  2. Kiitos koosteestasi! Olen luopio tässä haasteessa: postaus jää tekemättä, mutta Instaan otin kuvan, koska väriloisto houkutti tallentamaan. Ja pahaksi onneksi lainasin siniset kirjani... Lukuisaa uutta vuotta sinulle! Postauksiesi lukeminen on aina elämys, olet niin taitava sanankäyttäjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä ja kiitos kauniista sanoistasi. Otan ne mukaan ensi vuoteen. Ilo on molemminpuolinen, minäkin niin tykkään lukea kirjoituksiasi. Hyvää uutta vuotta!

      Poista
  3. Minä kehno ja tuulinen kanssamatkaaja pääsin vain punaiseen raitaan asti. Merkittävä osasyyllinen on kyllä myös vajavainen kirjahyllyni, josta koko lailla tyystin puuttuvat oranssit selkämykset. Haasteesi idea oli silti hieno ja niin ihanan värikäs, ja ne kaikki muut värit minulla olisi mukavasti ollutkin mutta - noh, odotelkoon sateenkaaren pää minun kohdallani vielä löytymistään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä haaste kiinnosti todella monia, mutta vaikuttaa siltä, että useampikin on lähtenyt soitellen sotaan, mutta sitten kääntynytkin takaisin. Ymmärrän sen hyvin, koska itsekin olen enemmän suunnittelu- ja ideointi-ihmisiä kuin toteuttaja. Voitko Katja kuvitella, meinasin eilen tempaista uudeen haasteen. Keräsin siihen jo kaksi pinollista kirjojakin, joista voisi lukemansa valita. Pistin itseni kuitenkin jäihin ja mietin vielä asiaa.

      Vähän niinku että rakastan vihata haasteita. Tai jotain. Kiitos!

      Poista
  4. Täällä vihdoin minunkin koosteeni! http://catsbooksandme.blogspot.fi/2016/01/vuosi-2015-paketissa.html

    Haaste oli kiva, ja lopulta aika haastavakin kun meinasi unohtua loppuvuodesta. Viimeinen raita jäi minulla uupumaan, mutta ei se kauas jäänyt! Meni kuitenkin jo uuden vuoden puolelle, harmittavasti. Kiitokset vielä haasteen järkkäämisestä! :)

    VastaaPoista
  5. Tässä haastekoontini. Kiirusta piti, mutta valmista tuli: http://kaisareetta-t.blogspot.fi/2016/01/luetaan-sateenkaari-lukuhaasteen-koonti.html

    Kiitoksia Omppu mukavan haasteen järjestämisestä! <3 <3 <3

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lauri Viita: Betonimylläri ja muita runoja - BAR Finland, 12

Jos nyt kävisi niin, että Alepan kassajonossa joku väittäisi, että Lauri Viidan Betonimylläri on paras koskaan Suomessa julkaistu esikoisteos, en alkaisi väittämään vastaan. Kirjan takakannesta löytyy seuraavia mainintoja: "Todella alkuperäinen, omalaatuinen kyky" (Lauri Viljanen, HS) "Hehkuvaa laavaa, joka vyöryy vastustamattoman sisäisen paineen alta." (Holger Lybäck, Finsk Tidskrift) "Suurta voi syntyä odottamatta, ja tässä näyttää tapahtuneen nousu suoraan huipulle." (Hämeen kansa) * Viidan esikoiskokoelman tyyppipiirteitä on runonsisäinen liikehdintä, jossa ylevä ja suuri muuttuu arkipäiväiseksi ja konkreettiseksi tai vaihtaa paikkaa usemman kerran.  Runo 'Alfhild' alkaa säkeillä: Äidit vain, nuo toivossa väkevät, Jumalan näkevät Ja päättyy säkeisiin: Niin suuri on Jumalan taivas ja maa, oi lapseni rakastakaa Näiden ylevien ja perinteisenkuuloisten säkeiden välissä isä ja äiti kulkevat peräkanaa ja morsiuspari ostaa p

Rakas Viro -haaste -jatkuu kunnes 100 panosta kasassa

Elämässä on ihan tarpeeksi haastetta ilman uusiakin haasteita, mutta siitä huolimatta en voi vastustaa kiusausta perustaa viroaiheista haastetta. Kyllä sitä nyt yhden haasteen verran pitää rakkaan naapurin synttäreitä juhlia. Tehdäänpäs tämä nyt mahdollisimman helpoksi eli homma menee niin, että Rakas Viro-haasteeseen voi osallistua millä tahansa Viroon liittyvällä panoksella, kunhan kertoo asiasta tämän postauksen kommenteissa / somessa. Voi lukea virolaisia kirjoja, novelleja ja runoja. Katsoa virolaisia elokuvia. Käydä Virossa teatterissa tai muussa häppeningissä. Käydä virolaisten taiteilijoiden näyttelyissä. Matkustaa Viron ja kirjoittaa siitä matkakertomuksen. Ottaa valokuvan jostain virolaisesta kohteesta. Halata virolaista  ystävää. Käydä Eeestin herkussa ostamassa possulimua. Äänestää Viroa Euroviisuissa. Tai mitä nyt keksitkin. Ilmoita osallistumisestasi ja panoksestasi tämän haasteen kommenteissa. Nostan panokset tähän varsinaiseen post

Astrid Lindgren: Ronja Ryövärintytär

Kakkiaiset olivat enimmäkseen kilttejä ja rauhallisia maahisia, jotka eivät tehneet pahaa. Mutta nämä, jotka seisoivat tuijottamassa Ronjaa typerillä silmillään, olivat selvästikin tyytymättömiä. Ne röhkivät ja huokailivat, ja muuan niistä sanoi synkästi: - Miks vaa hää sillai tekkee? Ja pian muut yhtyivät kuoroon: - Miksvai hää sillai? Rikkomaks katon, miksvai noinikkä, noinikkä? Meidän perheen rakastetuin klassikko on Astrid Lindgrenin 'Ronja Ryövärintytär' (Ronja Rövardotter, 1981). Siitä, että näin on, olen hyvin iloinen, sillä tuskinpa voisi tyttölapselle olla parempaa kirjallista esikuvaa kuin Ronja. Koska olen lukenut teoksen useampia kertoja tyttärelleni, on ollut mukavaa, että Lindgrenin tarina on niin iki-koskettava, että se puhuttelee kerta toisensa jälkeen myös aikuista lukijaa. Kun tyttäreni oppi lukemaan, 'Ronja' oli ensimmäisiä kirjoja, jonka hän luki itsekseen. Hän on katsonut moneen kertaan myös teoksesta tehdyn elokuvan. Yksi Ronja-huip