Reader, why did I marry him?

  "Äiti ei ollut ikinä tehnyt mitään omaksi ilokseen." Monique pakenee kertoo Édouard Louisin äidistä Moniquesta, joka asuu Pariisissa alkoholisoituneen ja väkivaltaisen miehen kanssa. Tarinan alussa Louis saa puhelun äidiltään, joka kertoo miesystävänsä kohtelevan häntä usein vielä huonommin kuin Louisin isä aikoinaan (Louisin äidin elämästä miehensä saappaan alla voi lukea Louisin teoksesta Naisen taistelut ja muodonmuutokset ). Nimittelyä. "Huora, lutka, idiootti." Alistamista. Väkivaltaa. Louisin äiti ei ilahtunut siitä, kun poika kertoi perheen ja erityisesti äitinsä elämästä Naisen taisteluissa ja muodonmuutoksissa. Siskon kanssa Louisin välit menivät kokonaan poikki hänen perhekuvaustensa vuoksi. Äidin muutto pois häntä mitätöivästä väkivaltaisesta suhteesta on paitsi äidin elämän uusi alku, myös pojan ja äidin välisen lähentymisen ja sisaruussuhteen palautumisen alku. Louis ei luo äitinsä pakenemisesta sankaritarinaa. Hän ei esitä äitiään poikkeuksellisen r...

Minä rakastan Eristystilaa / Kapinoivia naisia, minä sanon sen kaikille. Että se tuntui tältä. Että se tuntui niin paljoa kaikkea vielä  odotettuakin enemmältä, koska  ... odotetaan hetki. Olen välttänyt kaikkea Kapinoivista naisista sanottua ja kirjoitettua. Olen välttänyt Monika Fagerholmin haastatteluja kirjastaan, sillä minä halusin että tämä romaani on järvi, ei vaan  meri, ehdottomasti meri. Ei ei ei, vaan valtameri, johon halusin mennä uimaan ilman yhtäkään etukäteen päätettyä uimaliikettä.  (Täysikuu, sekin vielä, haluan mennä mukaan ulvomaan.) Kapinoivien naisten lisäksi kerron siitä, joka on kuin sydämeni läpi viskattu keihäs, jonka lentorata kohti sydäntäni alkoi kolmisenkymmentä vuotta sitten. Mutta nyt ollaan Kapinoivien naisten sivuilla. Ollaan 1970-luvun puolivälissä, enimmäkseen. Tunnelma maailmassa. Ajassa, joka on ollut, mutta jota ei enää ole. Ajassa, josta vuodet ovat tehneet kuvitelman, joka lipuu kuin valokuvat Andrei Tarkovskin elokuvassa Peili...

Kun Peter Sandströmin kirjan nimi on Glory Days voi olla varma siitä, että glory tulee olemaan jotain ihan muuta kuin mitä se yleensä tarkoittaa. Niinpä hymyilytti jo ennen kuin olin lukenut sivuakaan ja mietin, minkälaista lempeän humanistista ironiaa ja huumoria Sandström on tällä kertaa kirjaansa ladannut. Olen lukenut kaikki Sandströmiltä suomennetut teokset ja Laudaturin olen lukenut sekä suomeksi että ruotsiksi. Olen pitänyt Sandströmin tuotannosta kovasti ja ei ole liioittelua sanoa, että olen joltisenkin asteinen Sandström-fani. Sitäkin ikävämpää on nyt joutua toteamaan, että Glory Days ei oikein kanna. Romaanin alussa päähenkilö, suunnilleen Sandströmin itsensä ikäinen mies (kuten hänen romaaneissaan yleensäkin), lähtee tapamaan 110 vuotta täyttävää äitiään. Matka on pitkä, kulkuväline on taksi. Miehen elämän nykyhetkestä retkeillään hänen lapsuuteensa ja naissuhteisiinsa sekä elämän tarjoamiin moninaisiin kommelluksiin. Osuvasti kiteyttäviä lauseita on paljon, mutta kerront...