Siirry pääsisältöön

#runo2020 -haaste - liikennevalot

Tässä tulee vuoden 2020 runohaaste.

Kuten tapanani on ollut julkaisen tänäkin vuonna runohaasteen, johon voi osallistua mahdollisimman helposti. Tarkoituksena on edelleenkin rohkaista ihmisiä lukemaan runoja ja kirjoittamaan niistä.

Pidetään mielessä, että runoja ei voi lukea väärin, eikä niistä voi kirjoittaa väärin. Vaiennetaan se ääni, joka väittää, että sinä, minä ja xyz emme osaisi lukea runoja tai kirjoittaa niistä.

Viime aikoina olen usein kuullut sanottavan, että runous elää tällä hetkellä vahvasti. Lavarunotilaisuuksissa tuvat ovat täynnä ja runoja julkaistaan valtavasti - tosin ei useinkaan niiden perinteisempien kustantamojen toimesta. Edelliseen on tietysti syynä se, että runojen julkaiseminen on bisnesmielessä kannattamatonta.

Rahako sitten on maailmassa tärkeintä? Siltä usein tuntuu nykyisin myös kirjallisuuden osalta. Huonoa ja mitäänsanomatonta kirjallisuutta julkaistaan yhä enemmän. Trendi tuntuu olevan myös, että kunhan onnistuu tekemään itsestään julkisuuden henkilön (tai on sellaiselle edes sukua) on huomattavasti helpompaa saada kustannussopimus. Kirjallisia ansioita tärkeämpää vaikuttaa olevan, että tulevalla kirjalla on jo valmiiksi mahdollisimman suuri potentiaalinen ostajakunta.

Koska kustantamot eivät voi toimia ilman voittoa, on ymmärrettävää, että ne joutuvat tinkimään kirjojen laadusta ja satsaamaan suurta yleisöä kosiskelevaan kirjallisuuteen. Jos eläisimme täydellisessä maailmassa hyvän kirjallisuuden kustantaminen nauttisi erityistä tukea.

Kaupallistuneessa kirjallisuusmaailmassa on entistä tärkeämpää puolustaa kirjallisuutta kirjallisuuden itsensä tähden ja osa tätä "pelastussuunnitelmaa" on runouden esiin tuominen, jota tämäkin haaste omalta vaatimattomalta osaltaan on.

*

Runo2020-haasteen toteutussuunnitelmana ovat liikennevalot:

MUSTA

PUNAINEN

SININEN


Haasteen voi suorittaa lukemalla haluamansa määrän runokokoelmia ja luokittelemalla ne yllä mainittujen liikennevalojen värien suhteen.

Mitä tarkoittaa musta? Sen päätät sinä
Mitä tarkoittaa punainen? Sen päätät sinä
Mitä tarkoittaa sininen? Sen päätät sinä


Haasteaika alka n.y.t ja päättyy 31.12.2020. Hashtag on #runo2020.


Tervetuloa mukaan!



Kommentit

  1. Kustannusala on kova ala niin kuin kaikki kaupalliset alat. Ymmärrän kassamagneettien hamuamisen, jotta niiden tuotoilla kustantaja voi julkaista marginaalilaatua. Mutta ei se taida kuitenkaan niin mennä.

    Onneksi on runoja luettavaksi ja onneksi niitä kuitenkin julkaistaan. Onneksi on sinnikkäitä osuuskuntia ja pienkustantamoita. Olen siis mukana haasteessa. Mietiskelen vielä, millaiset liikennevalot minulla palavat. Kiitos haasteinnovaatioistasi!

    VastaaPoista
  2. Ostin Oslosta yhdeksän kokoelmaa runoutta, pääosin 2000-luvun sellaista ja jotain vanhempaa. Kyseisessä kaupassa oli tavallista parempi runotarjonta, mistä olin hämmentynyt; ylipäätänsä siitä, että suoraan kirjakaupan hyllystä saa jotain kiinnostavaa tilaamatta mitään mistään. Ja halutessaan myös useamman vuoden vanhaa, tosin kaikkein vanhimman takia piti suunnata antikvariaattiin. Muutaman islantilaisen ja tanskalaisen kokoelman hankin sitten muualta. Sanoisin, että kyllähän hyvää kirjallisuuttakin edelleen saa, mutta harvemmin pääsee hypistelemään sitä. Pitää olla tuuria ja osata kaivaa netin syövereistä. Norjan pikkukauppa oli luksusta. Jaan silti tunteesi.

    Olen siis tänäkin vuonna mukana jakamassa pohjoismaisen runouden hienouksia.

    VastaaPoista
  3. Kiitos haasteesta. Liikennevalot saattavat toimia, jos saan tarpeeksi runokirjoja luettua. Olen mukana. :)

    VastaaPoista
  4. Tjooh. Jossain muodossa kyllä osallistun, vaikka sitä aina viehättävää "mennään kirjaston hyllylle, poimitaan kivan oloisia kirjoja"-linjaa ei nyt ulkosuomalaisena voikaan harrastaa niin hyvin...
    Sitten miettimään että haluanko lähestyä värejä systemaattisesti vai assosioinko vuoden varrella vapaasti ja vuoden lopussa mietin että onko valinnoissa ollut joku logiikka...

    Ja, no, kustannuspolitiikka, siitä en jaksa edes hermostua, olen hyväksynyt tilanteen että runous tulee suurelta osin pieniltä kustantamoilta. Samoin kuin esim. kiinnostava käännöskirjallisuus...

    VastaaPoista
  5. Olen samaa mieltä kaupallistuneesta kustannusalasta ja sen julkaisuperusteista. Pelkkä julkisuus tuntuu usein riittävän, kustannustoimittajat sitten kai "toimittavat" ne teokset? Markkinatalous on niin ihanaa, vaikka se olisi rikki, kuten Hesarissakin yhä vahvasti uskot(ella)aan...

    Runoutta olisi ihana lukea lisää, ja minusta se toimisi erinomaisesti myös e-kirjana – valitettavasti kirjaston kokoelmissa niitä on äärimmäisen vähän, ja sielläkin tuntuu se julkkisperiaate painavan.

    Silti, kaikesta huolimatta, koitan ottaa kopin ja ainakin kirjoittaa lisää runoudesta, siten miten minä sen lukijana koen.

    VastaaPoista
  6. Tartun haasteeseen, koska kaipaan hyviä syitä lukea enemmän runoja, ja haaste on aina hyvä syy! Värit alkoivat heti pyöriä mielessäni ja järjestyä monilla tavoilla - saa nähdä, mihin ja miten ne asettuvat. Kiitos inspiraatiosta, Omppu!

    VastaaPoista
  7. Ok, ja yritän! Ainakin pitämällä tämän mielessä, tosin yleensä unohdan haasteet noin vuorokaudessa... Mutta oikealla asialla olet ja kiitos siitä!

    VastaaPoista
  8. Mukana taas! Yksi kirja jo lainattuna ja #runo19-koonti vireillä. Ihana, kun kannat runouden soihtua. ❤

    VastaaPoista
  9. Hei!
    Luin viisi runoteosta. Sinisiä:Kaskinen - Immonen: Avarille poluille,
    L. Onerva: Iltarusko ja Anna-Mari Kaskinen: Joulun iloa. Khaled Hosseinin Meren rukous -kirjan määrittelin mustaksi,punaiseksi ja siniseksi, se oli niin moninainen, ja Joutsenet Jumalan kasvoilla. Udmurttilaista kansanrunoutta määrittelin punaiseksi. Hyvää runollista lukuvuotta myös 2021.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aino kun olit mukana. Tämä haaste jäi nyt vähän hunningolle haasteen emännän taholta 😅Lukekaamme runoja jatkossakin

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lauri Viita: Betonimylläri ja muita runoja - BAR Finland, 12

Jos nyt kävisi niin, että Alepan kassajonossa joku väittäisi, että Lauri Viidan Betonimylläri on paras koskaan Suomessa julkaistu esikoisteos, en alkaisi väittämään vastaan. Kirjan takakannesta löytyy seuraavia mainintoja: "Todella alkuperäinen, omalaatuinen kyky" (Lauri Viljanen, HS) "Hehkuvaa laavaa, joka vyöryy vastustamattoman sisäisen paineen alta." (Holger Lybäck, Finsk Tidskrift) "Suurta voi syntyä odottamatta, ja tässä näyttää tapahtuneen nousu suoraan huipulle." (Hämeen kansa) * Viidan esikoiskokoelman tyyppipiirteitä on runonsisäinen liikehdintä, jossa ylevä ja suuri muuttuu arkipäiväiseksi ja konkreettiseksi tai vaihtaa paikkaa usemman kerran.  Runo 'Alfhild' alkaa säkeillä: Äidit vain, nuo toivossa väkevät, Jumalan näkevät Ja päättyy säkeisiin: Niin suuri on Jumalan taivas ja maa, oi lapseni rakastakaa Näiden ylevien ja perinteisenkuuloisten säkeiden välissä isä ja äiti kulkevat peräkanaa ja morsiuspari ostaa p

Rakas Viro -haaste -jatkuu kunnes 100 panosta kasassa

Elämässä on ihan tarpeeksi haastetta ilman uusiakin haasteita, mutta siitä huolimatta en voi vastustaa kiusausta perustaa viroaiheista haastetta. Kyllä sitä nyt yhden haasteen verran pitää rakkaan naapurin synttäreitä juhlia. Tehdäänpäs tämä nyt mahdollisimman helpoksi eli homma menee niin, että Rakas Viro-haasteeseen voi osallistua millä tahansa Viroon liittyvällä panoksella, kunhan kertoo asiasta tämän postauksen kommenteissa / somessa. Voi lukea virolaisia kirjoja, novelleja ja runoja. Katsoa virolaisia elokuvia. Käydä Virossa teatterissa tai muussa häppeningissä. Käydä virolaisten taiteilijoiden näyttelyissä. Matkustaa Viron ja kirjoittaa siitä matkakertomuksen. Ottaa valokuvan jostain virolaisesta kohteesta. Halata virolaista  ystävää. Käydä Eeestin herkussa ostamassa possulimua. Äänestää Viroa Euroviisuissa. Tai mitä nyt keksitkin. Ilmoita osallistumisestasi ja panoksestasi tämän haasteen kommenteissa. Nostan panokset tähän varsinaiseen post

Astrid Lindgren: Ronja Ryövärintytär

Kakkiaiset olivat enimmäkseen kilttejä ja rauhallisia maahisia, jotka eivät tehneet pahaa. Mutta nämä, jotka seisoivat tuijottamassa Ronjaa typerillä silmillään, olivat selvästikin tyytymättömiä. Ne röhkivät ja huokailivat, ja muuan niistä sanoi synkästi: - Miks vaa hää sillai tekkee? Ja pian muut yhtyivät kuoroon: - Miksvai hää sillai? Rikkomaks katon, miksvai noinikkä, noinikkä? Meidän perheen rakastetuin klassikko on Astrid Lindgrenin 'Ronja Ryövärintytär' (Ronja Rövardotter, 1981). Siitä, että näin on, olen hyvin iloinen, sillä tuskinpa voisi tyttölapselle olla parempaa kirjallista esikuvaa kuin Ronja. Koska olen lukenut teoksen useampia kertoja tyttärelleni, on ollut mukavaa, että Lindgrenin tarina on niin iki-koskettava, että se puhuttelee kerta toisensa jälkeen myös aikuista lukijaa. Kun tyttäreni oppi lukemaan, 'Ronja' oli ensimmäisiä kirjoja, jonka hän luki itsekseen. Hän on katsonut moneen kertaan myös teoksesta tehdyn elokuvan. Yksi Ronja-huip