Reader, why did I marry him?

Voiko kahta rakastaa samaan aikaan? Vastaan itse, kun nyt satun vastauksen tietämään. Rumpujen pärinää. Vastaus on: Kyllä kyllä kyllä ja erittäin hyvin voi. Ainakin jos ne kaksi sattuvat olemaan Pirkko Saisio ja Marja Packalén, jotka KOM-teatterin Valehtelijan peruukissa säteilevät toistensa karismaattisessa loistossa. Valehtelijan peruukki on toivon mukanaan trilogian keskimmäinen osa.  Saisio ja Packalén hurmasivat ensimmäisen kerran kymmenisen vuotta sitten näytelmällä  Odotus , jolle nyt näkeämäni Valehtelijan peruukki on jatkoa. Pitäköön paikkansa sanonta "ei kahta ilman kolmatta" niin että saisimme nähdä, miten tämä dokumentaarinen näytelmäsarja täydentyy kolmannella osalla. Esityksen ohjaaja Heidi Junkkaala haastatteli Saisiota ja Packalénia puolentoista vuoden ajan ja käsikirjoitus rakentuu näiden haastattelujen ja niistä tehtyjen improvisaatioiden pohjalle. Valehtelijan peruukissa Saisio ja Packalén esittävät itseään tai ehkä tarkemmin ilmaistuna ovat it...

Kuva: Patrik Pesonius Mitäköhän juuri näin? Olo KOM-teatterin Aterian jälkeen on sanotaanko nyt vaikka. Juu sanotaan. Olo on mielenkiintoinen. Sen kuitenkin tiesin tulivuoren varmasti, että tämän esityksen jälkeen en suuntaisi mihinkään hampurilaispaikkaan. Ai miks? No malta hetki. Jutun juju on se, että Aterian päähäiskät Meke (Niko Saarela) ja Koistinen (Juho Milonoff) ovat töissä hampurilaispaikassa ja puhuvat paljon paskasta, koska sitähän kaikki on - mukaan lukien ennen muuta myös heidän elämänsä. Jäbät innottaa mua ja siks laulan nyt: Me ollaan paskantajii kaikki / Kun oikein silmiin katsotaan / Paskantajii elämän / Ihan jokainen tral-lal-lal-lal-laa Se, että puhutaan paskasta ei tarkoita, että puhuttaisiin paskaa. Siinä on sellanen vissi ero. Joka tapauksessa Ateria ei ole fine diningista kuullutkaan. Se on pinnalta kreisikomedia miehistä, joiden elämä on (epä)järjestynyt hampurilaisten ympärille. Meke ja Koistinen ovat nykyajan Ohukainen ja Paksukainen ilman ...

"Ja tuli mitä tuli, onpahan kerran oltu ihmisiä mekin." KOM-teatterin Veriruusut perustuu Anneli Kanton samannimiseen romaaniin, joka kertoo punakaartin tytöistä ja naisista Suomen sisällissodassa. Se keskittyy Kanton romaanin Valkeakosken ja Lahden tapahtumia kuvaaviin osioihin. En ole Kanton romaania lukenut, joten odotukseni esityksen suhteen perustuivat eri suunnilta kuulemiini -lähes poikkeuksestta kehuviin - kaikuihin Kanton romaanista. Lainasin kyllä taannoin Veriruusut kirjastosta, mutta en sitten pystynytkään sitä lukemaan, sillä romaanin tematiikka ahdisti liikaa. Kun KOM-teatteri ystävällisesti kutsui kirjabloggareita seuraamaan Veriruusujen esitystä en kuitenkaan epäröinyt hetkeäkään, vaan halusin ehdottomasti nähdä tämän esityksen. Olen nyt sulatellut Veriruusuja muutaman päivän ja etsinyt sanaa, josta lähtisin sen kuvaamisessa liikkeelle. Sana on leikkinyt kanssani. Se on tehnyt tuloaan, mutta vetäytynyt kerta toisensa jälkeen takaisiin piiloon. Sanaa e...