Reader, why did I marry him?

Kävin ensimmäistä kertaa Turun kirjamessuilla. Seuraa raportti siitä, mitä näin ja koin ja ajattelin. Matka Turkuun sujui lähes mysteerisissä tunnelmissa, sillä seurana oli sitkeä sumu, joka synnytti tunteen siitä, että Turku on piilottanut itsensä, jotta Helsingistä tulijat eivät löytäisi perille.  Vaan me löysimme. Me 1, Turun piiloutumisyritys 0. Aluksi oli hermostunut olo, en oikein tiennyt, miten lähteä lähestymään messutarjontaa. Siispä syömään. Japanilainen katuruoka osoittautui hyväksi vaihtoehdoksi ja sen jälkeen olo olikin jo kotoisampi. Kiertelin messuilla ja bongasin antikvariaattiosastolta Don DeLillon romaanin Vaaka (Tammi 1989), joka puuttuu DeLillo-kokoelmastani. Eipä puutu enää.  Ajauduin keskusteluun toisen messuvieraan kanssa, joka esitti minulle klassikkokysymyksen, josta  menin lukkoon ja joka pyyhki mielestäni kaikki loistavat elämäni aikana lukemani kirjat. Hän nimittäin pyysi minua kertomaan, mitkä ovat 3 parasta lukemaani kirjaa.  Onnistuin ...

Tästä alkaa nyt teksti, jota ei pitäisi kirjoittaa, koska kirjabloggarin kuuluu olla alati tyytyväinen ja vaikka hän ei sitä olisikaan, hänen pitää ainakin esittää tyytyväistä. Ja hymyillä. Ja niiata. Ja kiittää. Ja pysyä sillä paikalla, joka hänelle on varattu. Helsingin kirjamessujen lauantaipäivä on jo useamman vuoden ajan alkanut mukavasti Bonnierin järjestämällä bloggariaamiaisella. Tilaisuus on bloggarien keskuudessa hyvin suosittu ja tänä vuonna kaikki halukkaat eivät edes mahtuneet mukaan. Koska tilaisuus tosiaan alkaa aamiaisella en sen vuoksi syönytkään kotona mitään. Virhe. Aamiaistarjoilu oli tänä vuonna karsittu kupilliseen jurgurttia, joka jätti paitsi nälkäiseksi, myös vihaiseksi. Tälläkö nyt pitäisi selvitä lounaaseen asti? Kirjamessut on pitkälti kestävyyslaji ja jotta pysyisi menossa mukana on tärkeää syödä ja juoda riittävästi. Bloggariaamiaisen päätarkoitus ei tietenkään ole aamupala, vaan kirjailijahaastattelut ja niitä oli ilo kuunnella tänäkin vuon...

Ihan alkuun pyydän anteeksi, että en huomannut ottaa kuvaa Kjell Westön kengistä, mutta kyllä ne siniset mokkakengät olivat. Se nyt ei sinänsä ole yhtään oleellista, mutta toisaalta erittäinkin, sillä kengät tekevät ihmisen. Tai no, tarvitaan ihmisen tekemiseen pari muutakin asiaa, mutta kengät ovat kuitenkin tärkeimmästä päästä. Lukupiiriä isännöi Otavalta Antti Kasper, jolla oli ruskeat kengät ja Schildts & Söderströmin puolelta Mari Koli, jolla oli mustat polveen ulottuvat saappaat. Myös edellämainittujen kohdalta todistusaineistoni on valitettavasti puutteelllinen. Kuten bloggauksessani Rikinkeltaisesta taivaasta ( klik ) olen todennut, eivät Westön kirjat edusta lähtökohtaisesti kirjallisuustyyppiä, joka saa minut lääpälleen, koska laajojen eeppisten tarinoiden sijaan olen enempi kokeellisen ja pienimuotoisemman kirjallisuuden ystävä. Westön kirjat ovat kuitenkin poikkeus kirjallisuusmaussani. Sen lisäksi - tunnustan nyt tässä, sillä viime aikoina tunnustaminen on ollut...

Tapanani on Kirjamessuilla käydä seuraamassa Parnasson kirjallisuuskeskustelua ja niin tein tänäkin vuonna. Keskustelun aiheena oli Kirjallisuus nyt! ja messukatalogin mukaan tarkoitus oli tehdä yhteenvetoa tämän vuoden niin koti- kuin ulkomaisestakin kirjallisuudesta. Paneelin moderaattorina oli tuttuun tapaan Karo Hämäläinen. Keskustelijoina kirjailija Heidi Köngäs, WSOY:n Anna-Riikka Carlson sekä tietokirjailija Ville Hänninen. Hämäläinen tosin joutui jättämään tilaisuuden kesken, mutta syy tähän oli mitä parhain, sillä hänen piti lähteä tilaisuuteen, jossa hänelle myönnettiin tietokirjailijapalkinto. Onnittelu Karolle! Kirjakeskustelua kuuntelen aina mielelläni, mutta tänä vuonna keskustelu jäi yleissävyltään vähän laimeaksi, eikä oikein pysynyt fokuksessaan. Tilaisuuden aluksi Hämäläinen pyysi kutakin panelistia kertomaan kolme tällä hetkellä pinnalla olevaa kirjallisuustrendiä, joiden he voisivat kuvitella tulevan dokumentoiduiksi, kun aikakaudestamme joskus tulevaisuudessa...