Kirjamessujeni päähenkilö: Saara Turunen

Hannu Harju ja Saara Turunen

Tässä tekstissä kirjoitan kolmesta eri Kirjamessujen tapahtumasta, joiden päähenkilö oli Saara Turunen.


1. Saara Turunen ja Nuoren Voiman päätoimittaja Vesa Rantama

Saara Turusen romaanissa Sivuhenkilö käy ilmi, että naiskirjailijoihin kohdistetaan vielä tänäkin päivänä erilaisia odotuksia kuin mieskirjailijoihin. Naiskirjailijoilta myös kysytään toisenlaisia kysymyksiä kuin heidän mieskollegoiltaan. Surkuhupaisaa on, että naiskirjailijan Sivuhenkilössä osakseen saama kohtelu toistui Saara Turusen itsensä kohdalla myös kirjamessuilla.

Edellisestä hyvä esimerkki on, kun Vesa Rantama kertoi Saara Turusta haastatellessaan, että hän kokee, että Sivuhenkilö ei ole hänelle. Tähän Turunen vastasi kysymällä: mikä velvollisuus minulla on kirjoittaa juuri sinun kaltaisellesi lukijalle ja/tai ottaa erityisesti juuri sinut huomioon?

Vesa Rantama kirjoittaa hienoja runokritiikkejä ja arvostan hänen tekstejään ja häntä itseään niiden kirjoittajana. En myöskään näe, että Rantaman edellä oleva toteamus olisi niinkään negatiivista kritiikkiä Sivuhenkilöä kohtaan. Enemmänkin se kertoo mielestäni siitä, että kirjallisuuden ideaalilukija on niin pitkään ollut oletusarvoisesti mies, että kun vastaan tulee kirja, joka ei kyseistä lukijapaikkaa automaattisesti tarjoa, vaan osin peräti haastaa sen, se herättää hämmästystä.

Yleisellä tasolla on hyvä myös kysyä, miksi jonkun kirjallisen teoksen pitäisi olla kirjoitettu juuri minulle? Joskus totuus satuttaa. Minulle kävi niin Koko Hubaran Ruskeiden tyttöjen kanssa, kun Hubara toi esiin, että hänen kirjansa on kirjoitettu nimenomaan ruskeille tytöille, ei esimerkiksi ruskeiden tyttöjen valkoisille äideille (positio, johon itse kuulun).

On terveellistä ja tervetullutta joutua kokemaan, että jokin ei ole minulle kaikista etuoikeuksistani huolimatta. Sitä kautta voi saada edes hieman perspektiiviä myös siihen, miltä tuntuu niistä ihmisistä, joiden kokemus on jatkuvasti, että teos on kirjoitettu aivan toisenlaisille ihmisille kuin mitä he itse edustavat. On itsekästä vaatia, että kaiken pitäisi olla juuri minulle.


2. Saara Turunen ja Hesarin kriitikko Antti Majander

Yksi kirjamessujen odotetuimpia haastatteluja oli Saara Turusen ja Helsingin sanomien kriitikon Antti Majanderin välinen kohtaaminen.

Oli hyvä kuulla, että #METOO on vaikuttanut Majanderiin niin, että hän on alkanut kirjoittaa kritiikeissään sukupuolisensitiivisemmin. Majander vakuutti, että hän ei esimerkiksi enää käyttäisi sanaa "neito", kuten hän teki kritiikissään Turusen Rakkauden hirviöstä.

Mutta mutta. Ne kaikki Majanderin silmien pyöritykset ja tuhahtelut Turusen kysymysten edessä. Vaikutelmaksi jäi, että Majander haluaa istua tiukasti valtaistuimellaan. Olisin odottanut hänen myöntävän oman valta-asemansa ja siihen liittyvät ongelmat, joita väkisinkin aina liittyy kaikkiin valta-asemiin. Ei ole tervettä, että yhden ihmisen kritiikillä on niin suuri vaikutus kuin Majanderin kritiikeillä on. Hänen kritiikkinsä voi tuhota paitsi kirjan myös kirjailijan. Silloin ei voita kukaan, ei edes se kritiikko.

Tässä yhteydessä on toki hyvä muistaa, että valta ei ole sinänsä Majanderilla, vaan se on enempi hänen positionsa ominaisuus. Kuka tahansa Suomen suurimman sanomalehden pääkriitikkona olisi samassa tilanteessa kuin Majander. Tämä taas ei tarkoita, etteikö kyseisessä valtapositiossa olevan pitäisi kiinnittää erityistä huomiota siihen, miten valta hänen kauttaan ilmenee ja mitä vaikutuksia sillä on.

Pisteet Saara Turuselle tilan haltuun otosta.


3. Saara Turunen -lukupiiri

Paikalla oli Helsingin Tapanilan lukupiiri, jota vetää kriitikko Suvi Ahola. Tilaisuus alkoikin varsin topakasti, kun Ahola komensi muut ruotuun ja ilmoitti, miten asiat on ennen kirjamessujen lukupiirissä tehty ja miten ne tehdään myös tällä kerralla.

Ahola antoi sentään Saara Turusen kustannustoimittajalle Hannu Harjulle mahdollisuuden pitää lyhyen alustuksen. Sen jälkeen tapanilalaiset kertoivat, mitä mieltä he ovat Sivuhenkilöstä. Heti ensimmäinen lukupiiriläinen totesi reippaasti, että hän ei pitänyt Sivuhenkilöstä ollenkaan.  Käyttiköhän hän ilmaisua "kamala kirja" - en nyt ole ihan varma. On pakko vähän ihailla noin reipasta sanankäyttöä, vaikka itse asiasta olenkin ihan eri mieltä.

Muut tapanilalaiset olivat huomattavasti myönteisemmin äänenpainoin liikkeellä ja lukupiiritapaamiselle leimallista oli, että jatkuvasti joku yleisössä oli käsi pystyssä puheenvuoroa odottaen. Sivuhenkilö sai kiitosta mm. rehellisyydestä ja konstailemattomuudesta sekä vaikeasti kuvattavan asian, sosiaalisen epävarmuuden, onnistuneesta kuvauksesta.

Itse näen Sivuhenkilön puhtaasti kirjallisten meriittien lisäksi yhdeksi tärkeimmistä ansioista sen, että tällä teoksella Turunen ottaa haltuun tilaa (cis)mieshegemoniselta kirjallisuuskentältä. Setäspleinaus asettuu näin juuri niin ikävään valoon kuin mitä se onkin.

Koska tilaisuuteen osallistujilla oli tosiaan paljon sanottavaa Sivuhenkilöstä Turunen itse pääsi harmillisen vähän ääneen. Toisaalta voisin kuvitella, että hänen itsensä kannalta oli mielenkiintoista kuulla kaikkia niitä käsityksiä ja mielipiteitä, joita Sivuhenkilöstä tilaisuudessa esitettiin.

Suvi Ahola kutsui Turusen romaania feministiseksi manifestiksi. Tämä oli hämmentävää, sillä hetkeä aiemmin Ahola oli puhunut siitä, että sukupuoli ei Sivuhenkilössä ole tärkeä. Ehkä ymmärsin Aholan kommentin jotenkin väärin tai ainakin sen perimmäiset tarkoitusperät jäivät minulta hämärän peittoon.

Esiin tuotiin myös Sivuhenkilön usein musta huumori sekä puhuttiin omaelämäkerrallisuudesta, totuudesta ja fiktiosta sekä niiden välisestä rajankäynnistä. Tässäkin yhteydessä lienee hyvä muistuttaa, että Sivuhenkilö ei ole omaelämäkerrallinen tunnustuskirja, vaan nimenomaan romaani.

Itse pidän paljon romaaneista, jotka liikkuvat tekijänsä oman elämän ja fiktion kaltevalla pinnalla. Tämän tyyppinen kirjoittaminen vaikuttaisi olevan myös nousussa naiskirjailijoiden kohdalla, kuten osoittavat mm. Rachel Cuskin, Maggie Nelsonin ja Deborah Levyn teokset ja niiden osakseen saama suosio.

Suomessa fiktiivisomaelämäkerrallinen naiskirjallisuus on ollut pitkälti suomenruotsalaisten naisten laji. Sitä ovat kirjoittaneet mm. Märta Tikkanen, Tove Jansson ja Merete Mazzarella. Ahola mainitsikin Sivuhenkilön kirjalliseksi sukulaissieluksi juuri Janssonin henkilökohtaisimmat teokset. On hienoa saada tähän joukkoon myös suomeksi kirjoittavia nimiä, kuten Saara Turunen tai Laura Gustafsson.

Peter Sandström on joskus sanonut, että hän ei osaisi kirjoittaa täysin fiktiivisistä asioista, vaan hänen kirjoittamisensa lähtee toden ja koetun sekä keksityn sekoittamisesta. Rachel Cusk taas on todennut, että hänestä kokonaan fiktiivinen kirjoittaminen on alkanut tuntua epäaidolta.

Lukupiirissä tuli esiin myös kiinnostava huomio, jota Turunen itsekin kommentoi. Eräs paikalla olleista oli kiinnittänyt Sivuhenkilössä huomiota siihen, että sen minäkertoja on ns. ulkopuolinen minäkertoja, joka ei juurikaan kerro tunteistaan tai sisäisestä elämästään. Turusen mukaan tässä näkyy osin hänen näytelmäkirjailijataustansa, sillä näytelmässä teot ovat aina sanoja vakuuttavampia.

Turunen kertoi lähestyvänsä omaa elämäänsä materiaalina jonkin tietyn teeman tai aiheen kautta. Sivuhenkilön kohdalla niitä ovat olleet sivullisuus ja ulkopuolisuus. Aineiston rajaaminen on tapahtunut edellä mainittujen kautta.

Turusen "näytelmällinen" kirjoitustapa jättää lukijalle paljon tulkintavaraa. Esimerkiksi voisi ottaa vaikka pyörän, jolla Sivuhenkilön päähenkilö ajelee pitkin Helsinkiä. Romaanista ei muistaakseni löydy kuvauksia siitä, mikä pyörän merkitys romaanihenkilölle on, mutta lukijana voin tulkita sen vaikkapa vapauden symboliksi.

Erityisen kiinnostava oli Turusen näkemys sukupuolen ja häpeän välisistä yhteyksistä. Naiset kokevat häpeää miehiä enemmän ja tämä on seurausta yhteiskunnan rakenteista ja kirjoittamattomista normeista, joiden mukaan se ja tämä ja tuo asia ei ole naiselle soveliasta. Vaikka rajoja ylitetään ja tiloja otetaan haltuun naisena joutuu työskentelemään keskimäärin enemmän häpeän kanssa kuin miehenä.

Lopuksi haluan kiittää Saara Turusta messuesiintymisistä ja lukupiiristä. Joskus kun en meinaa uskaltaa, ajattelen tiettyjä ihmisiä. Sinä Saara olet niistä yksi. KIITOS!