The Road to Hell - Hanna Weselius: Pronominit

En ollut lukenut Pronomineja pitkällekään, kun aloin maistaa suussani Perecin. George Perecin. Ja tarkemmin Elämä. Käyttöohjeen.

Pronominit kertoo joukosta ihmisiä, jotka ovat lentokoneessa matkalla jonnekin. Mihin tarkalleen, siitä heillä ei ole tietoa. Siitä minullakaan ei ole tietoa, kuten ei siitäkään, mitä tapahtui, että he tälle oudolle matkalle lähtivät. Vieläpä ihan kilpailivat siitä, kuka mahtuisi lentokoneeseen mukaan. Myöskään heidän kansalaisuuksistaan ei anneta tietoa, mutta niitä on joka tapauksessa useita.

Matkustajat ovat pelastusmatkalla tai ainakin toivovat niin. Toiveen ja todellisuuden välillä ei välttämättä ole yhteyttä.

Weseliuksen romaanin alussa on lentokoneen kartta, jossa kerrotaan missä kukin matkustajista istuu. Ei heidän nimellään, vaan heidän istumapaikkansa mukaan. Siis tyyliin näin;: 21E Hybris, Hamartia ja Peripetia. 54E Kultakala. 9A Piispa tai taiteilija.

Juuri tuo kartta toi mieleeni Perecin Elämä. Käyttöohjeen, jota en vieläkään ole lukenut, mutta jota edelleenkin olen yrittänyt lukea.

Pronomineissa on suht runsaasti mysteeristä ainesta. Mitä tekee random-joukko ihmisiä, kun he matkustavat suljetussa tilassa. He puhuvat, voivat pahoin, juovat olutta, syövät banaanin. Muun muassa. 

Lentokoneen matkustamossa on kaksi osaa, jotka on peitetty pressuilla. Mitä niiden alla on? Sitä minäkin kyselin pitkään. Pressutetut alueet luovat romaaniin oman jännitteensä. Saattahan niiden alta paljastua mitä tahansa. Pommi tai ihmissusi tai vaeltavia pimeyden ritareita.

Jätetään pressut rauhaan.

Henkilökunta rajoittuu - lentäjien lisäksi, joiden oletan olevan koneen ohjaamossa - stuerttiin, joka yrittää vastata mitä moninaisimpiin tarpeisiin ja niitähän riittää. Ja mainitsinko jo, että ruumassa matkustaa valtavan kokoinen koira?

Matkustajat katsovat Titanic-elokuvaa, jossa kuten tiedämme, aikansa laivateollisuuden ihme on matkalla kohti jäävuorta.

Syntyy seuraava kuvio:

Maailman tila nyt - Titanic - Weseliuksen romaani - The Road to Hell

(tässä kohtaa pitäisi kuulla Chris Rean kähisevää laulantaa)

"This ain't no technological breakdown
Oh, no; this is the road to Hell"

*

"Kertomisessa se on todella olennaista. Että kysyy koko ajan itseltään, onko tässä järkeä, mutta ei ajattele, voisiko joku toinen kysyä samaa. Koska jos sitä ei ajattele, jos ei anna sille mahdollisuutta, kukaan ei kysy."

Opettaja opettaja, huomaatko, että käteni on pystyssä.

- onko tässä mitään järkeä?

Hupsista. Lentokone menetti korkeutta juuri aika lailla. Kallistuukin epäilyttävän tuntuisesti.

Onko järkee vai ei, kysyi jo Sleepy Sleepers vuosia sitten. 

Kysymyksessä on olennaisin kysymys ja on paljon, siis ihan hurjan paljon helpompaa, jos kyseistä kysymystä ei kysy. Jos kysyy, kannattaa varautua ... vähän ... kaikenlaiseen.

Weselius kuvaa monia lentomatkustajille tuttuja tilanteita, kuten taistelua penkkejä erottavan käsinojan hallinnasta. Ihan oman lukunsa saa suomalaiset jonotuskiihkoon syöksevät ämpärit, jotka tietenkään eivät ole pelkkiä ämpäreitä, vaikka sellaisina esittäytyvätkin.

"Ja niinhän se on, että kun kerran alat nähdä ämpäreitä, et sitten enää muuta näekään."

Pronominit on sisukseltaan perifilosofinen romaani. Kielellisesti se on paikoin vallan hauska, jos toki ahdistaviakin hetkiä sen parissa tuli koettua. Luulen, että se kuuluu asiaan, kun kyse on hmiskunnan (mahdollisesta) tuhosta. 

Tarinalla on kertoja, joka pitää tarinaa kasassa. Ja kyllä vaan ennen kertojatkin olivat kunnollisempia ja lisäksi varsin viisaita.

"Kirjoitettiin kertojia, jotka suorastaan helpon oloisesti löysivät kattavan sanan jokaiselle asialle ja tapahtumalle."

Nykyisin kertojilla on hankalampaa. Varsinkin, kun on tajuttu, että edes kertoja ei voi hallita kaikkea yhä monimutkaisemmaksi käyvässä maailmassa. Niin kertoja alkaa epäröidä ja muistuttaa meitä kuolevaisia, ja rajat meidän lukijoiden ja ihmisten ylipäänsä sekä kertojan välillä alkavat liudentua.

"Se, että minä [kertoja] olen tässä, rakentaa paikan sinullekin. Sinun paikkasi ei ole ihan tässä missä minä olen mutta se on hyvin lähellä tätä, sillä tavalla rinnalla, että sinä voisit olla juuri tässä ihan yhtä hyvin kuin minäkin.

Olemme toisistamme pääsemättömissä, matkustamassa samalla lentokoneella.

Hanna Weselius: Pronominit
377 sivua
WSOY (2025)