Emmanuel Carrère: Jooga

"Jotta eläisin, minulla piti olla kertomus, eikä minulla enää ollut sellaista."

Emmanuel Carrère on maaiman paras elävä kirjailija, toteaa Karl Ove Knausgård Joogan liepeessä.

Nåjaa.

Paljonkohan Knausgårdille tuosta lausunnosta maksettiin vai heittelikö hän lämpimikseen tuollaisen toteamuksen? Toki ei ole mahdotonta sekään, että Knausgård tarkoittaa, mitä hän sanoo.

Jooga ei kuulu Carrèren tuotannon parhaiden kirjojen joukkoon. Itse asiassa minun on vaikea perustella edes itselleni, miksi ylipäätään luin tämän kirjan loppuun. Syynä saattaa olla se, että olen lukenut Carrèrea aiemminkin ja hänen romaaninsa Valhe ja Huviretki painajaisiin ovat olleet vallan kelpoja tapauksia.

Mutta tämä Jooga. Tämä on rimanalitus Carrèren tuotannossa.

Jooga jakautuu kolmeen osaa. Ensin Carrère kertoo joogaharrastuksestaan ja joogaretriitistä. Hän kuvaa melkoisen yksityiskohtaisesti meditaatiotuokioitaan ja niiden herättämiä ajatuksia. Carrère joutuu kuitenkin jättämään retriitin kesken Charlie Hebdo -tapahtumien vuoksi, joissa kuolee hänen ystävänsä.

Joogaosuuden jälkeen on vuorossa kuvaus Carrèren vaikeasta masennuksesta, sairaalajaksosta ja sähkösokkihoidoista.

Kolmas osa sijoittuu Leroksen saarelle, jossa Carrère auttaa sinne pakolaisina saapuneita.


Teos pyrkii vakuuttamaan, että kaikki on mennyt juuri niin kuin Carrère tässä kirjassaa kirjoittaa. Hänen kunniakseen on sanottava, että hän pistää itsensä armottomasti peliin ja kuvaa myös asioita, jotka eivät ole hänelle niin sanotusti kunniaksi.

Edellisestä huolimatta en pääse eroon fabrikoinnin ajatuksesta. Siitä, mitä tapahtui tehdään kertomus siitä, mitä tapahtui. Edellinen tietenkin tehdään kertomuksen ehdoilla. En osta Carrèren kaupittelemaa rehellisyydelle perustuvaa kirjoitustapaa, vaikka en sinänsä epäile, etteikö hän kuvaisi asioita juuri niin tarkasti kuin mitä niihin on mahdollista kielen kautta palata.

Carrère korostaa liiaksikin pyrkimystään rehellisyyteen. Hän vakuuttelee, että hänelle kirjallisuus on "maailma, jossa ei valehdella." Hän ei unohda mainita, että häntä on kehuttu hänen rohkeudestaan kirjoittaa epäimartelevasti itsestään. 

Mutta. Se, mitä kirjoitetaan, on valinta.

"[m]inä lopetan, milloin haluan, kerron ja vaikenen mistä haluan, päätän itse siitä, mihin asetan kursorin."

Saatan olla kohtuuton. Ja vaikka en Joogasta innostunutkaan oli sen lukeminen siitä huolimatta vaivatonta. Luulisin, että Joogalla on enemmän annettavaa lukijalle, joka on minua kiinnostuneempi Carrèren persoonasta.

Verrattuna Carrèrelta aiemmin lukemiini teoksiin on Jooga kirjallisten ansioidensa puolesta huomattavasti vaatimattomampi. Carrère puhuttelee lukijaa usein suoraan tyyliin kirjoitan nyt tätä, jota sinä parhaillaan luet. En innostu tästä lukijan mukaan ottamisesta. Se tuntuu väkisin puserretulta tehokeinolta.

En voi välttää myöskään ajatusta, että Carrère on koostanut Joogan ns. paremman puutteessa. 

Kurjinta on, että Joogan jälkeen ei tee mieli lukea enää mitään Carrèrelta. Toivon, että kyseessä on tunne, joka menee ohi.

Emmanuel Carrère: Jooga
312 sivua
Yoga (2020)
Suomentanut Kristina Haataja
Sammakko (2024)