Reader, why did I marry him?

Kuulin Nanni Balestrinin kirjasta Haluamme kaiken (Vogliamo tutto, 1971, suomentanut ja esipuheen kirjoittanut Janne Löppönen) ensimmäisen kerran, kun vuonna 2022 luin Rachel Kushnerin esseekokoelmaa The Hard Crowd , jossa Kushner kirjoittaa tästä teoksesta. Siitä lähtien olen palavasti halunnut lukea Balestrinin kirjan. On erinomaista, että yli 50 vuotta ilmestymisensä jälkeen Balestrinin teos on Poesian toimesta vihdoin saatu myös suomeksi.  Onneksi odotin suomennosta, enkä lukenut Balestrinin kirjaa englanniksi, sillä Janne Löppönen kertoo esipuheessa, että englanninkielisessä käännöksessä We Want everything kirjan englannintanut Matt Holden on tehnyt ratkaisun, jossa välimerkkejä käytetään englanninkielisen proosan tapojen mukaisesti. Tämä huomio on tärkeä, sillä Balestrinin kirjan rytmin kannalta on oleellisesta, että hän mm. ei käytä pilkkuja silloinkaan, kun kyse on luetteloinnista. Näin tekstiin syntyy omanlaisensa virta, joka muodostaa analogisen suhteen kirjassa kuvatun ...

Millä kriteereillä kirjallisuutta palkitaan? Pidetäänkö teoksen aihetta tärkeämpänä kuin sen kirjallisia ansioita?

 Näitä mietin lukiessani Samantha Harveyn romaania Orbital, joka voitti Booker-palkinnon viime vuonna. Orbital on rakkaudentunnustus maapallolle. Se kertoo astronauteista ja kosmonauteista, joiden kotimaat ovat Japani, Yhdysvallat, Iso-Britannia, Venäjä ja italia. Astronautit kiertävät avaruusaluksella maapalloa ja teoksessa kuvataan heidän jokapäiväisiä toimiaan, pohditaan filosofisia kysymyksiä mm. ihmisen asemasta ja Jumalan olemassaolosta sekä listataan maita ja paikkoja, jotka aluksella ohitetaan.

 ”[y]ou might regard in wonder these men walking on the moon, but you must never forget the price humanity pays for its moments of glory, because humanity doesn't know when to stop, it doesn't know when to call it a day, so be wary is what I mean though I say nothing, be wary.” Paikoin Harveyn romaania lukiessa olo on kuin Heurekassa. Sitä tuntee muuttuvansa pienen...

Ennen kuin olin lukenut sivuakaan Alkuhuudosta, olin kuullut, että Ossi Nyman on luopunut autofiktion kirjoittamisesta. Riemuitsin vähän eli käytännössä paljon. Kuten kirjan elokuvamainosta muistuttava kansi kertoo ovat Alkuhuudossa päärooleissa Toivo Pajumäki, Marjut Pelkonen ja Faith Gabriel. Romaanin miespäähenkilöiden nimet ovat kuorrutettuja. Toivo on paitsi erisnimi, myös toivo jostakin, Toivon kohdalla entisaikojen maailmasta. Faith Gabriel on naimisissa Marjut Pelkosen kanssa ja kuten hänen nimensä viittaa on hän uskon miehiä. Asiaa korostaakseen Nyman on vielä antanut Faithin sukunimeksi yhden arkkienkeleistä. Marjut Pelkosen nimestä ei voi päätellä suurempia ellei Pelkosen tulkitse viittaavan pelkoon ja niitähän meillä ihmisillä on, kuten myös Marjutilla, sillä onhan hänkin ihminen. Päärooleista pääroolein kuuluu Toivolle. Hän on 1970-luvun lopulla syntynyt bussikuski, joka mieluummin eläisi siinä yhtenäiskulttuurissa ja yhteiskunnassa, joka oli vallalla hänen lapsuudessaan....

Kansi on kirjan ovi. Aura Nurmen Karkuteillä romaanin "ovessa" lukee Janne Kuisma. Kuisman suunnittelema kansi on yksi hienoimpia, joihin olen pitkään aikaan törmännyt ja se ei ole pelkästään kansi, vaan se tarjoaa pysähtymisen hetkeä, lukuasennon ottamista ja pitkää syvää hengitystä. Nyt ei rymistellä kirjan sisään niin, että sanat ja lauseet singahtelevat paikoiltaan. Nyt astutaan varovasti, odotetaan hetki ja otetaan mukaan Edith Södergranin sanat: "Älä astu ruohikolle paljain jaloin: puutarhani on sirpaleita täynnä." Aura Nurmi on aiemmin kirjoittanut kaksi kehuttua runokokoelmaa. Villieläimiä (2016) ja Leijonapatsailla (2020). Jälkimmäisestä olen myös kirjoittanut ( click ) ja pitkälti siitä omaamieni muistikuvien pohjalta odotin Karkuteiltä jotakin hyvin erilaista kuin mitä se tarjoaa.  Tarkoitanko, että odotukseni eivät täyttyneet? Ei, sitä en todellakaan tarkoita. Karkuteillä on matkaromaani, jossa kuvataan kirjan päähenkilön Kaurin matkaa Japaniin. Romaa...

Manuel Puig (1932-1990) oli argentiinalainen kirjailija, jonka tunnetuin teos on vuonna 1976 ilmestynyt Hämähäkkinaisen suudelma  (El beso de la mujer araña). Romaanin on suomentanut Tarja Härkönen, joka on kirjoittanut siihen myös jälkisanat ja se on suomenkielisenä julkaistu Teos-kustantamon Baabel-sarjassa vuonna 2009. Puigin romaanin pohjalta on tehty myös samanniminen elokuva, jonka on ohjannut Héctor Babenco.  Hämähäkkinaisen suudelman lisäksi Puigilta on suomennettu romaani Särkyneen sydämen tango  (Boquitas pintadas, 1969, suom. Jarkko Laine) sekä niinikään Jarkko Laineen suomentama  Klassinen Farah  (Teoksessa Miesten kesken: miesten välinen rakkaus maailmankirjallisuuden valossa (toim. Jukka O. Miettinen)). Hämähäkkinaisen suudelma kertoo kahdesta vangista, jotka jakavat yhteisen sellin. Valentin on aktivisti,  joka on vangittu hänen poliittisen toimintansa vuoksi. Molina taas on saanut tuomion "alaikäisten poikien turmelemisesta". Molina on ...

Tämä teksti voisi kertoa siitä, että on aina riski lukea uudelleen romaaneja, joihin on jo hyvin nuorena kovasti ihastunut. Ehkä taika on särkynyt ja uudella lukukerralla jäljelle jää vain pettymys. Mutta ei, nyt mennään muualle.  Nyt lähdetään jahtaamaan halua, joka ohjaa lukemista omilla kiemuraisilla tavoillaan. Kukapa ei tuntisi niitä hetkiä, kun vaeltelee kirjahyllyjen edessä, ottaa käteensä teoksen jos toisenkin, mutta ei. Ei tämä, eikä tämäkään. Miksi valitseminen on niin vaikeaa? On hankalaa etsiä jotakin, josta ei tiedä, mitä se on. On edettävä pelkästään sen mukaan, että on vahva usko siihen, että kun etsinnän varsinaisen kohteen löytää, sen kyllä tietää, että tässä se nyt on. Kuulostaa ihan samalta kuin "sen oikean" etsiminen. Voi hyvin ollakin, että kyse on pohjimmiltaan samasta prosessista. Halun laskoksista, jotka eivät ole oiottavissa. Vaelsin Oodissa odottamassa ystävääni, joka oli myöhässä. Oodi on ihana ja inspiroiva kirjasto, mutta sen parhaisiin puoliin ei...