Kun avaan postipaketin, josta löytyy Miira Luhtavaaran uutuusteos Tuhkaksi tekemisen taika (Teos) jään tuijottamaan Pauliina Mäkelän suunnittelemaa kirjan kantta. Miten kaunis. Miten puhutteleva. Miten voimakkaat värit. Vaaleanpunainen My little Pony, jota hiuksista kiedottu letti ympäröi. Aikooko letti kuristaa ponin vai aikooko se tarjota mahdollisuuden kiivetä itsensä yli vapaammille vesille? Otan kannen herättämät tuntemukset mukaani, kun alan lukea kirjaa. On myös toinen tuntemus, joka syntyy siitä, että kirja tuntuu käsissä fyysisesti ihan samalta kuin Naja Marie Aidtin romaani Jos kuolema on vienyt sinulta jotakin anna se takaisin (S&S). Etsin Aidtin kirjan hyllystäni ja tosiaan ne ovat melkeinpä identtisen kokoisia. Tämän lisäksi kumpikin niistä herättää halun selata. Lukea sieltä. Ja lukea täältä. Luhtavaaralta on aiemmin julkaistu runoja ja Tuhkaksi tekemisen taika on hänen ensimmäinen romaaninsa. Teoksessa runonomaisuus on edelleen luontevasti läsnä ja siihen yhdist
Luin Deborah Levyn Kuumaa maitoa ensimmäisen kerran englanninkielisenä sen ilmestymisvuonna 2016 (Hot milk, Hamish Hamilton, linkki blogitekstiin ). Siitä asti olen halunnut palata Levyn romaaniin, sillä se on jäänyt mieleeni kummittelemaan. Muisto sen lukemisesta on ollut ollut tasaisin väliajoin mieleeni palaava kutsu: lue minut uudestaan. Lue minua syvemmältä. Antaudu minulle täydemmin. Edellisen lauseen kirjoittaessani minut valtasi ajatus, että suhteeni Kuumaan maitoon muistuttaa Levyn romaanin äidin ja tyttären välistä suhdetta. Kuten he ovat pääsemättömissä toisistaan, olen minäkin sidoksissa Levyn Kuumaan maitoon. Välillämme on valtaa ja kontrollointia. Arvaamatonta aallokkoa, jossa meduusat uiskentelevat, kuten ne uiskentelevat Kuumassa maidossa. Ja kyllä. Niiden haavat polttavat. Ja kyllä. Niiden läsnäolo houkuttaa seireenien lailla. Paluuni Levyn romaanin pariin ei kuitenkaan tapahtunut suotuisissa merkeissä. Lukeminen takkusi ja usein huomasin ajattelevani, että olenko lu