sunnuntai 9. elokuuta 2020

Me ollaan Tomista huolissamme niin - Janne Saarakkala: Sen pituinen se



Me ollaan Tomista huolissamme niin.

Ai ketkä me? No siis ainakin minä. 

Me tuli siitä, kun Kasevalla on se biisi, jossa lauletaan, että me ollaan Penasta huolissamme niin. Aloin lauleskella sitä, kun luin Tomista, joka on Janne Saarakkalan esikoisromaanin Sen pituinen se yksi kolmesta päähenkilöstä ja mulle se tärkein päähenkilö.



Sen pituinen se on kerrottu Erikan, Valtterin ja Tomin näkökulmien kautta + bonuksena vielä epilogista löytyvä neljäs näkökulma, joka kuuluu Erikan pojalle Nerolle.

Kun tämäKÄÄN teksti ei ole mikään arvio niin voin rauhassa keskittyä siihen, mikä mua tässä romaanissa ihan kaikista eniten kiinnosti eli Tomiin. 

Tom on "kulkurimunkki", vapautta todeksi elävä homomies, joka jättää Suomen taakseen ja matkustelee Euroopassa laukussa leipää ja piimää vaan eikun siis partavettä ja vaihtovaatteita. Vaan.


Kun Tom oli pieni poika hänen nimensä oli Tomi ja häntä kiusattiin koulussa. Hänet pelasti Erika ja näiden kahden välinen ystävyys kestää kaiken niin myötä kuin vastamäessä. Tosin vastamäessä välillä ystävyyden langat pingottuvat ratkeamispisteeseen asti, mutta ne ovat jotain ihme ainesta ja kestävät kummiskin.



Tom on Tom of Finlandin miesten huonetta ja sukua, ja näen hänet myös kohtaamassa Jean Genet'n kuvaamia, tupakkaa suupielestään roikottavia homomiehiä. Noin ylipäänsä homoudesta puhutaan Saarakkalan kirjassa tavalla ja tarkkuudella, johon en ole ennen törmännyt.



Tom on traaginen sankari riippumatta siitä, miten hänelle tulee loppujen lopuksi käymään. Hänessä ruumiillistuu vapauden idea, joka joutuu puristuksiin reaalimaailman vaatimusten kanssa. Tom on irrottanut itsensä kaikesta omistamisesta ja hänen kotinsa on hetken siinä paikassa, mihin hän laukkunsa iskee.


Niin voi elää, kun on nuori.

Mutta me kaikki vanhenemme ja ajan kulku lisää Tomin traagisuutta. 

Kuten joku on joskus osuvasti sanonut. Nothing fucks you harder than time.

Jo hyvissä ajoin Tomin tarinaa alan jännittää, mitä tapahtuu sitten, kun Tomista tulee vanhempi. Kun rintalihakset veltostuvat ja pakarat menettävät kiinteytensä. Hänen voimansa on hänen ruumiinsa. Ottava ja alistuva, miten kukin milloinkin hänet haluaa. 



Sen pituinen se pursuaa musiikki- ja kulttuurikuvastoa. Se kantaa mukanaan Madonnaa, Sielun veljiä, Ylioppilasteatteria ja Jouko Turkan vaikutuksia. Muun muassa. Sen sivuilla halutaan sinut Freestylen tutuksi tekemällä tyylillä.

Voitaisiinkin tässä kohtaa laulaa yhdessä:

"Vill ha dig i mörkret hos mig
Tiden den stannar när vi rör vid varann
Åh, jag lättar, jag flyger, jag svävar fram
Låt det aldrig ta slut"



Jos on Tomista huolissaan niin kuin minä kaikki peittyy hänen nahkatakistaan lähtevään ääneen. Se on tarkkaa kohinaa niin keskiössä kuin taustalla. Muualla. Se tyrkkii Tomia kohti uusia kaupunkeja. 

Tom on Nuoruustango, jolla pääasiallisesti ei ole muuta antaa kuin nuoruutensa ja nuoren ihmisen nautintoa tarjoava ruumiinsa. Tomin Descartes-muunnelma kuuluu: "Nauti, niin olet."

Jos on rakentanut elämänsä kuten Tom, ei vanheneminen sovi suunnitelmiin. Iän ja seksuaalisten kulkurikilometrien karttuessa Tomin on yhä vaikeampi pitää itseään edustuskunnossa.

"[...] Tomin on tehtävä hartiavoimin töitä hurmatakseen itselleen yöpaikka. On harjattava entistä ahkerammin hampaita, jotka eivät ole nähneet lääkäriä vuosiin, on ajettava parta aina vain huolellisemmin, oiottava vaatteita ja käytettävä enemmän hajuvettä, että kymmenen vuotta tien päällä ei paistaisi olemuksesta. On vaikea peittää sitä, että joutuu yhä useammin peseytymään julkisissa vessoissa kosteuspyyhkeillä."

Kyse ei ole pelkästään Tomin henkilökohtaisesta tragedista, vaan hänen kauttaan ihmisen osasta laajemminkin. Miten me vähitellen hiivumme. Miten voimanhetkistä tulee pelkkiä muistoja, kunnes aika peittää ne alleen ja käy vaikeaksi uskoa, mitä kerran tapahtui ja minkälainen ihminen sitä silloin olikaan. Miten itkunsekaisesti naurattaa omat unelmat ja naiivi usko siihen, mitä kaikkea odotti elämän tarjoavan. 

Vaan kuinkas sitten kävikään? Jää vain kolme sanaa. Sen pituinen se.




Janne Saarakkala: Sen pituinen se
405 sivua
LIKE (2020)


sunnuntai 2. elokuuta 2020

Kaarina Valoaalto: Banana Split

Banana Splitin "perusvirityksenä" on "paasaus, jankutus, jaarittelu ja höpötys."

Edellä oleva luonnehdinta ei ole minun näppäimistöltäni, vaan se on lainaus Kaarina Valoaallon teoksen sisäkannesta, jossa on leikkisästi todettu, että kyseisillä ilmaisuilla Valoaallon kokoelmaa on luonnehdittu lehdessä nimeltä Daily Express. Tämä on totta tai sitten ei.

Paasausta, jankutusta, jaarittelua ja höpötystä kutsutaan "kirjoittajan perisynneiksi", joista hän "kutoo karnevaaliasuisen, huppuunsa viritetyn tekstitykityksen." Kuuluuko olla huppuunsa vai pitäisikö olla huippuunsa? En tiedä. Jos kyse on painovirheestä, on se oivallinen. 

Kuten sisännesta löytyvä kuvaus jo vihjaa tuleman pitää riemukasta menoa. Tämä ei tarkoita ollenkaan sitä, etteikö teoksesta löytyisi myös räsymaton synkempiä raitoja. Erityisesti näin on silloin, kun matonkude on peräisin vanhenemisen vaatekappaleista. 



 Runon puhuja vertaa päänsisäistä kaaosta viisisuuntaiseen mielialahäiriöön ja luokittelee itsensä "kaistapääksi." Jokainen kaista on saanut  oman lukunsa kokoelmassa, joka jakautuu viiteen osaa aka kaistaan aka splitiin. Hallitseva tyyli on proosaruno, mutta osassa kokoelmaa runojen sisältä löytyy aforisminomaisia tiivistymiä.

hiljaisuus on melun esiintymiskammo
 [...{

Älkää hautoko murheitanne: ennenaikaiset ilot ovat surujen keskenmenoja.




Runominä asemoi runonsa ikään kuin jo ennalta virallisesti hyväksytyn runoskenen ulkopuolelle. Hän kutsuu runouttaan "käyrätorvifilosofiaksi, jonka törähdykset ovat valmiiksi salonkikelvottomia."

Tunnen erityistä syvää ja hyvää tyytyväisyyttä silloin, kun runous saa minut ajattelemaan jotakin, jota en ennen ole osannut ollenkaan tulla ajatelleeksi. Jotain, joka ei ole löytänyt tietään lähellekään pientä mieleäni. Näin käy Banana Splitissä, kun puhe kääntyy vainajien tuhkaukseen ja synnyttää kysymyksen siitä, "miten tulevaisuuden antropologi voisi loihtia ruukullisesta tuhkaa tutkittavia luita ja kalloja?"

Vastauksia em. kysymykseen voi laittaa tämän postauksen kommentteihin.






Elämä tappaa jokaisen. Toiset nopeasti, toiset hitaasti hiuduttamalla. Banana Splitin koskettavimmat osat liittyvät vanhenemiseen, kuten tämä kohta:


Ajan rampauttamia vanhuksia ruokaliinat leuan alle ripustettuina, markkinahakuisesti hoidettuina, kuivettuneiden köynnöskasvien tavoin enää pikku kärhöillään kiinni elämässä. Aluslakanoita tiukentamalla heidät saatiin sointumaan oman uurnansa tuhkaan. (s. 17)


En pääse tästä sitaatista yli. 
Kärhöt ojentautuvat, hipaisevat. 
Niitä ei pääse pakoon.




Banana Splitin kolmannessa splitissä 'Muotokuvia' Valoaalto tuo esiin kirjailijoita, jotka ovat inspiroineet häntä. Leduc, Mistral, Bukowski, Pessoa. Muun muassa. Ja Sirkka. Sirkka, joka niin monille runouden ystäville on rakas ja tärkeä. Sirkka, joka on syypää siihen, että minäkin joskus muinoin runoudesta innostuin.

Luen, että Sirkka sairastaa alzheimeria. Luen nopeasti. En halua, että asiat ovat nyt näin. Kärhöt puristuvat ympärilleni. 

Luettuani Sirkasta en oikein pysty enää keskittymään kokoelman loppuosaan, vaikka yritän monta kertaa. Sirkka on nyt kaikilla sivuilla. Toledossa oleva pitkä mies heittää varjonsa Banana Splitin sivuille ja ruumis leipoo piparkakkuja, yhä lisää piparkakkuja. Kehottaa maistamaan.




Banana Splitissä elämä vertautuu teatteriesitysten väliaikaan. Kokoelman loppupuolella tuntuu, että  kasvi- ja eläinmaailma alkaa peittää ihmiselämää alleen. Ilmassa on luopumisen sävyjä. Väliajan päättävä kello saattaa kilahtaa koska tahansa. 

vanhetessaan
ihminen laimenee käyttöasteeltaan lähes nollapisteeseen
lopullinen energia-arvo  mitataan ruumiin mätänemisestä syntyvien kaasujen 
potenssilla




Banana Splitissä lusikoi alati utelias ja maailmaa ihmettelevä subjekti. Runoissa esiintyy paikoin lapsille tyypillistä kirkasta ihmettelyä, joka puskee lukijaa kohti uusi horisontteja.

Nähdä unta - miten unta voi nähdä?

Valoaallon runojen synnyttämiä tunnelmia vasten sen nimi tuntuu sekä irvokkaalta että mitä mainioimmin elämän sirkusluonteen itseensä tiivistävältä. Sitähän se kaikki on ja joskus muutama nonparelli.



Kaarina Valoaalto: Banana Split
102 sivua
Poesia (2020)