Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2018.

"Elämä on niin monivivahteista" - Jorma Korpela: Tohtori Finckelman - BAR Finland, 27

Jorma Korpelan Tohtori Finckelman  (1952) on kirja, jonka olen halunnut jo pitkään lukea. Itse asiassa niin pitkään, että en enää edes muista, miten ja miksi haluni sen lukemiseen syntyi. Kirjan kannessa todetaan, että tämä romaani on "uudistuvan kirjallisuutemme perusteoksia", joka on juuri sen tapainen asia, joka hyvinkin saisi minut innostumaan. Lukuhaluni syntyessä en kuitenkaan ollut edes tämän SKS:n klassikkosarjassa julkaistun version kantta edes nähnyt. Mitä luultavimmin kyse on siitä, että joku arvostamani kirjallisuustyyppi on jossakin sivulauseessa Korpelan romaanin maininnut ja niin se on tallentunut sille muistihyllylleni, jolle kerään kiinnostavia kotimaisia teoksia. Lähdin lukemaan Tohtori Finckelmania nimenomaan siitä näkökulmasta, että halusin tutkiskella, mikä siinä on uudistavaa suhteessa aiempaan kirjallisuuten. Asian tarkastelua mutkistaa se, että en tunne riittävän hyvin 1900-luvun ensimmäisten vuosikymmenien suomalaista kirjallisuutta, jotta voisin

Vain pepun väri on pysyvä - A.Igoni Barrett: Blackass

Nigerialaisen A. Igoni Barrettin Blackass on ovela kirja ja mitä enemmän lukemaansa miettii, sitä ovelammaksi se käy. Kaikennäköiset ajatukset siitä, mitä on afrikkalainen - tarkemmin ottaen nigerialainen - kirjallisuus voi Barrettin teoksen kohdalla suosiolla unohtaa, sillä tämä teos on jotain ihan muuta kuin stereotyyppisesti afrikkalaisiksi mielletyt romaanit. Blackass rakentuu muodonmuutosmyytin ympärille. Teoksen päähenkilö Furo, tuo oman elämänsä Gregor Samsa, on eräänä aamuna menossa työpaikkahaastatteluun, mutta ennen kuin hän ehtii lähteä kotoaan hänelle selviää hämmästyttävä asia. Hänen ihonsa on yön aikana muuttunut valkoiseksi, silmät vihreiksi ja hiukset punertaviksi. Entisestä mustasta miehestä ei ole jäljellä kuin musta takapuoli. Barrettin romaani imaisee mukaansa, mutta vahvan alun jälkeen kerronta alkaa junnata paikoillaan. Seuraa suht pitkä jakso, jonka välttämättömyyttä itse romaanin näkökulmasta on vaikea perustella. Puuduttavan jakson keskipaikkeille Barre

Haja-ajatuksia 4. Helsinki-Litistä

Osallistuin tänä vuonna neljättä kertaa Helsinki Littiin, joka on vakiinnuttanut paikkansa kirjakevään taianomaisimpana tapahtumana. On siis aika pohtia, mistä Litissä on kysymys tai mistä siinä mahdollisesti tulisi olla kysymys. Litissä kirjailija kohtaa kirjailijan. Joissakin keskusteluissa puhutaan ulkomaisen vieraan uusimmasta kirjasta, joka on luettavissa myös suomeksi. Toisissa keskusteluissa taas painopiste on kirjoittamiseen liittyvissä pohdinnoissa ja useimmiten on kyse näiden kahden yhdistelmästä. Maagisin keskustelu kautta Litin historian on brittiläisen Sadie Jonesin ja Juha Itkosen kohtaaminen pari vuotta sitten, eikä tämän vuoden Lit-keskusteluista löytynyt sille haastajaa. Miksi sitten juuri tämä keskustelu on niin erityinen? Vastaan omaan kysymykseeni toteamalla, että siksi, että se oli nimenomaan keskustelu, joka muodostui juuri siinä paikassa ja hetkessä ja eteni sen perusteella, mitä toinen keskustelukumppani sanoi. Tavallisempaa on, että keskustelut muodostuvat

Kivun nälkä - Essi Tammimaa: Isän kädestä

Tärkein syy, miksi luin Essi Tammimaan romaanin Isän kädestä loppuun on se, että halusin kirjoittaa tästä teoksesta bloggauksen. Jos hieman liioittelisin, voisin sanoa: jumalani, että minä taistelin saadakseni tämän kirjan luetuksi. Tammimaan teksti vastustaa lukemista. Se ei virtaa eikä vie mukanaan, vaan sanat ovat sivuilla kilometritolppia, joihin tuijotin kuumeisin silmin ja odotin niissä olevien lukujen kasvavan, mutta matka tolpalta toiselle oli pitkä, välillä äärettömän tuntuinen. Etukäteen pelkäsin, että Isän kädestä olisi kirja, jossa käytetään haplahintaiseti hyväksi sadomasokistiteemaa. Voi voi, en olisi voinut olla enempää väärässä. Tamminiemen teos on psykologinen romaani ja kaukana lukijan eroottisesta viettelykertomuksesta. Isän kädestä kertoo Ruutista ja Luukaksesta. Nimien raamatullisuus saa minut etsimään yhtymäkohtia  samannimisiin raamatun henkilöihin. Historiatietojen mukaan Luukkaan evankeliumin ja apostolien teot kirjoittanut Luukas oli ammatiltaan lääkä

Lävistyksiä (2) - Ward, Barker, Manninen

Jesmyn Ward: Sing, Unburied Sing Sing, Unburied Sing on ollut maailmalla iso juttu. Olen törmännyt siihen vähän väliä netissä ja lähes poikkeuksetta lukijat ovat olleet ihastuneita Wardyn romaaniin, joka kertoo erään perheen tarinan menneisyyden kautta eri kertojanäkökulmia hyödyntäen. Ward on rakentanut romaaninsa hienosti ja siinä onkin parhasta juuri se armoton tapa, jolla hän nostaa esiin menneisyyden vaikutuksen teosten henkilöiden elämälle. Wardyn romaanissa on paljon pinnanalaista tunnetta, joka sai minut muistelemaan kokemustani elokuvasta Brokeback Mountain, jonka nähtyäni itkin elokuvista kotiin päästyäni puoli tuntia aivan hillittömästi. Sing, Unburied Sing kasaa romaanin loppuun asti vahvaa tunneilmastoa, mutta se ei tuota katarttista reaktiota, vaan ikään kuin jättää teoksen ihmisten kokemukset piinaamaan lukijan mieltä. Ward on ottanut teokseensa mukaan maagisen realismin tason, joka tuo hurjasti lisää tulkintamahdollisuuksia ja jos lähtisin Sing, Unburied Singiä

Näitä kirjailijoita odotan eniten Helsinki Littiin - yhteenveto teoksista

Kuvassa kirjat, jotka löytyy omasta kirjahyllystä En missään vaiheessa suunnitellut, että lukisin kaikkien Helsinki Lit -tapahtumaan tulevien kirjailijoiden uusimmat teokset, mutta jossakin vaiheessa kevättä huomasin, että suurin osa niistä oli tullut luetuksi, joten päätin lukea loputkin. Poikkeuksena on Cristóvão Tezzan romaani Professori, josta juuri tänään sain tiedon, että se odottaa minua kirjastossa, mutta en valitettavasti ehdi sitä enää ennen perjantaina alkavaa Littiä lukemaan. Moni näistä kirjoista olisi varmasti jäänyt lukematta tai ainakin olisin lukenut ne vasta myöhemmin, elleivät niiden tekijät olisi tulossa vieraiksi Littiin. Minun kohdallani Littin ohjelmisto on toiminut, pakko myöntää, erinomaisena houkuttimena lukea nämä teokset. Tänä vuonna Littissä nimittäin on kovempi kattaus kuin kertaakaan aiemmin ja on tosi vaikea sanoa, ketä kirjailijoista haluaisin erityisesti nostaa esiin. Pitkällisen pohdiskelun jälkeen ja yhden kirjailijan osalta kolikkoa heittä

Hannele Mikaela Taivassalo & Catherine Anyango Grünewald: Scandorama

Alitajunta toimii merkillisillä tavoilla, joista se kuuluisa pirukaan ei ota selvää. Hannele Mikaela Taivassalon ja Catherine Anyango Grünewaldin sarjis Scandorama nosti alitajuntani himmeiköistä kortin, jossa lukee Rosebud. Orson Wellesin elokuvan Citizen Kane katsoneet tietävät, että Rosebud oli elokuvan päähenkilön kelkka, jolla hän lasketteli lapsuudessaan. Elokuva huipentuu kohtaukseen, jossa kelkka heitetään uuniin. Mitä ihmettä tällä on tekemistä Scandoraman kanssa? Scandorama on dystopiasarjis, joka kertoo maailmasta, jossa toiset elävät paratiisissa (Stohome City) ja toiset sen kääntöpuolella (Helsingy City). Maantieteellisenä alueena Scandorama kattaa Tanskan, Norjan, Ruotsin ja Suomen, jotka ovat osa Neuropaa. Stohome City on kauniiden ihmisten puhdas kaupunki, Helsingy City harmaasävyinen ja hapeton rauniokaupunki. Scandoramassa Taivassalo ja Anyango Grünewald kuvaavat kontrolliyhteiskuntaa, jossa puhdas pyrkii suojelemaan puhtauttaan ja pitämään ulkopuolellaan n

Miksi kirjoitamme? - Patti Smith: Omistautuminen

Pari vuotta sitten seisoin kuumana kesäpäivänä jonossa Sammakon kirjakaupan luona Turussa. Jonon syy oli Patti Smith, joka jakoi omistuskirjoituksia kirjakaupan uumenissa. Jono kiemurteli ja jännitykseni oli viedä jalat alta. Mitä sanoisin Patti Smithille? Voisinko sanoa: I love you. Miltä se nyt kuulostaisi ja voi apua apua apua, kohta näkisin Patti Smithin ja sitten seisoinkin jo hänen edessään ja hän hymyili minulle ja signeerasi kolme kirjaani. Sanoin ehkä thank you. Toivottavasti sanoin edes thank you. En pysty muistamaan, sillä tilanne oli niin latautunut, että mitkään tarkemmat yksityiskohdat eivät ole jääneet mieleeni. Ihailen Patti Smithiä suuresti ja palavasti. Olen lukenut häneltä aiemmin teokset Vain kakaroita sekä M train ja varsinkin jälkimmäisestä tuli minulle niin rakas, että se on saanut pysyvän paikan yöpöydälläni. Ei siis liene yllätys, että odotin kovasti saavani käsiini Smithin uutuudeen nimeltä Omistautuminen - varsinkin, kun sen mainostettiin olevan kirja

1918-haasteen koostepostaus

Tykkään julkaista lukuhaasteita, mutta lähes poikkeuksetta kyllästyn niihin ennen pitkää.  Usein on käynyt niin, että olen tullut lukeneeksi ihan kaikkea muuta kuin haasteeseen sopivaa kirjallisuutta, vaikka muutoin lukisinkin juuri sen tyyppisiä kirjoja, joita haasteessa perään kuulutetaan. Kummallista ja kertoo ehkä siitä, että olen lukijana kuriton ja kovin huono pitäytymään itselleni asettamissani suunnitelmissa. 1918-haaste ei ollut poikkeus ja pientä turnausväsymystä oli ilmassa jo varsin varhain ja tämän vuoksi palautin useampia aiheeseen liittyviä teoksia lukemattomina takaisin kirjastoon. Kustantamoille vaikuttaa olleen kunnia-asia julkaista sisällissotaan liittyvää kirjallisuutta ja kun vuosiluku 1918 on vilahdellut teoksen jos toisenkin kannessa niin ihmekös tuo, että on alkanut mennä ähkyn puolelle. Viime vuonna olin turvoksissa Suomi 100 -teemasta, joten toivon todella, että vuosi 2019 ei ole mikään kirjallinen teemavuosi. Vähäiset 1918-haasteeseen lukemani teokset o

Tuntemattomat syvyydet - Morten A. Strøksnes: Merikirja

Merikirja . Ei ole ollenkaan mun juttu, ajattelin, mutta päätin kuitenkin antaa Martin A. Strøksnesin kirjalle tilaisuuden ihan vaan sen takia, että kirjailija on tulossa Helsinki Littiin, joka muuten onkin jo ihan kohta. Merikirja . Teos, josta kuuluu pitää, jos on hyvä ihminen tai haluaa antaa itsestään kuvan, että on hyvä ihminen. Hyvä ihminen nimittäin pitää kertomuksista, joissa käsitellään luontoa, ihmisen suhdetta luontoon ja ihmistä luonnon osana. Minä en ole hyvä ihminen, mutta on silti vähän häpeällistä tunnustaa, että olen enempi kuumien asfalttikatujen ystävä, jossa jo pelkkä ajatus kesämökistä, järvenrannasta ja hyttysistä herättää halun juosta pakoon. Merikirja . Selkeästikin teos, joka on kuin tehty norjalaisille, jotka ovat luontokansaa ja vaeltavat kilometritolkulla kauniin maansa maisemissa ja syövät välillä rapiseviin voipapereihin pakattuja eväsleipiään, joiden päällä on geitostia. * Merikirja lähti kuitenkin liikkeelle tavalla, joka sai minut unohtamaan

Reetta Laitinen (toim.): Sisaret 1918

Olin jo etukäteen päättänyt, että haluan omalta osaltani huipentaa Suomen sisällissotaa käsittelevän 1918-haasteeni Reetta Laitisen toimittamaan sarjikseen Sisaret 1918 . Koska kirjan saaminen ajoissa kirjastosta näytti epävarmalta päädyin ostamaan tämän sarjiksen ja onhan tämä nyt totta vie jo ihan ulkoisestikin komea lisä kirjahyllyyn. Laitisen toimittama teos sisältää 10 lyhytsarjista, jotka porautuvat historiamme häpeätahraan, jota on lääkitty haavapulverilla vuosikymmenien ajan. Teoksen lähtökohta on oivallinen, sillä sarjikset pohjautuvat autenttisiin sisällissotakokemuksiin, joita tätä teosta varten on kaivettu esiin Kansan arkistosta ja Suomalaisen kirjallisuuden seuran tietokannoista. Sisaret 1918 kuvaa sisällissotaa naisten yksilökokemusten kautta ja mukana on sarjiksia sekä punaisten että valkoisten naisten puolelta. Tätä teosta lukiessani en saanut mielestäni ajatusta siitä, että mitäköhän tässä teoksessa pääroolissa olevat naiset ajattelisivat siitä, että heidän kok

Kiihottavaa ja pelotonta - Silvia Hosseini: Pölyn ylistys

Tässä kirjoituksessa paljastan salaisuuden, mutta teen sen vähän myöhemmin ja kysyn nyt aluksi, että  onko katsottava tv-sarjoja, jos haluaa kirjoittaa esseitä? Edellä oleva kysymys tuli mieleeni, kun luin Silvia Hosseinin Pölyn ylistyksestä hänen tekstiään, joka käsitteli tv-sarjaa Sons of Anarchy. Tosin osaksi laitoin tuon kysymyksen tämän postauksen ensimmäiseksi lauseeksi sen tähden, että en halunnut aloittaa toteamalla, että Hosseinin esseiden kiinnostavin teema on seksuaalisuus ja sen suhde mm. väkivaltaan (Sons of Anarchy -essee) ja uskontoon (Leonard Cohen -essee). Ihan toden teolla olen löytänyt esseet vasta äskettäin mm. Koko Hubaran, Tommi Melenderin ja Roxane Gayn myötä, vaikka toki olen niitä lukenut aiemminkin. Esseekokoelmasta bloggaaminen hermostuttaa aika lailla, koska koen vaikeaksi keskittyä kuvailemaan, mistä Hosseinin kokoelmassa on kyse. Sen sijaan haluaisin kertoa kaikista niistä pohdiskeluista, joita lukemani esseet ovat minussa synnyttäneet ja tämä pitää

Äitienpäivän lahjavinkki - Maria Veitola: Veitola

Aloin fanittaa Maria Veitolaa, kun seurasin hänen esiintymisiään Tähdet tähdet -ohjelmassa. Jos nyt oikein muistan niin ohjelman ensimmäisellä tuotantokaudella Veitola ei tykännyt oikein mistään kuulemastaan ja näkemästään. Moni arvosteli häntä ja mitä ilkeämmäksi arvostelu kävi sitä kiihkeämmin häntä puolustin. Ohjelman seuraavalla tuotantokaudella Veitola oli muuttunut "tuomioissaan" huomattavasti pehmeämmäksi ja fanitin häntä yhtä lailla tämän "muodonmuutoksen" jälkeen. Kun kuuntelin Veitolaa minulle tuli tavaksi sanoa, että tein asioita Marian kanssa. Niinpä esimerkiksi yhtenä päivänä, kun en saanut töistä lounasseuraa sanoin meneväni lounaalle Marian kanssa. Lounastin yksin ja kuuntelin Mariaa, enkä olisi voinut paremmassa seurassa olla. Minulle Veitola edustaa I don't give a fuck -ihmistä, joka vetää läpi elämän omalla tyylillään just niin, että ei liikoja välitä siitä, mitä muut hänestä ajattelevat. En tunne Maria Veitolaa henkilökohtaisesti oll

Punamustaa kohinaa - Susinukke Kosola: Varisto

Siinä kohdassa, missä Don DeLillon tuotanto loppuu alkaa Susinukke Kosolan Varisto . Tosin mun ei varmaan pitäisi lukea Variston kaltaisia kirjoja. Ai miks ei? No sen takia, että ne eli tässä tapauksessa just Varisto saa mut ihan hengästyksiin ja tärinään, koska a) se kuvaa piinallisen tarkasti sitä, miltä maailmassa oleminen musta useimmiten tuntuu b) jään pohtimaan ratkaisua Variston esittämiin kysymyksiin pitkäksi aikaa ja hermostun, kun mitään ratkaisuja ei ole c) parketti ei tykkää, kun kuljen ympyrää ympyrää ympyrää ... (mee pois Jii Karjalainen) d) en pysty luopumaan taistelusta ja Varisto saa mut kiillottamaan miekkaani vaikka tiedän, että yksi miekka ei maailmaa muuta varsinkaan maailmassa, jossa miekkaan hukkumisestakin on tullut liian työlästä e) 000010100001010101010100011010101010 * Kirjoitin Varistosta pitkän tekstin, jonka poistin. Se alkoi näin: Onks toi kannen Varisto kirjoitettu verellä? Jos se on, niin mitä se sit tarkottais? Tai jos se vaan es

Miten tullaan intellektuelliksi huoraksi? - Sara Stridsberg: Unelmien tiedekunta

En ole erityisen innostunut fiktiivisistä elämäkerroista, sillä usein ne herättävät minussa lähinnä kysymyksen kirjailijan motiiveista. Ihan vieras ei ole sekään ajatus, että päällimmäiseksi tunteeksi nousee, että kuuluisan ihmisen elämäntarinaa on lähinnä käytetty hyväksi kaunokirjallisen teoksen luomiseksi. Syntyy hankala tilanne, koska fiktiivinen elämäkerta luo väistämättä kuvaa siitä ihmisestä, josta se kertoo. Samalla se pitää itsellään kaiken vapauden ja irtisanoutuu totuudellisesta kuvaamisesta. Tässä joukossa Sara Stridsbergin Unelmien tiedekunta on ilahduttava poikkeus, sillä se ei edes yritä kertoa totuutta teoksen päähenkilöstä Valerie Solanasista. Suurella palavalla ihastuksella tein tuttavuutta Unelmien tiedekunnan kanssa ensimmäistä kertaa vuonna 2007. Drömfakulteten  osui käsiini flanööratessani kirjakaupassa ja kun silmiini osuivat vielä kirjaa selatessani nimet Valerie Solanas ja Andy Warhol oli selvää, että kyseessä oli kirja, jonka ehdottomasti halusin lukea.