Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2015.

Hanne Ørstavik: Vecka 43

Norjalaisen Hanne  Ø rstavikin  Vecka 43 on lumoava kokemus. Se käsittelee asioita, joista lukeminen saa minut suuremmanpuoleiseen hurmioon. Aiemmin lukemieni  Ø rstavikin  teosten pohjalta saatoin odottaa, että Vecka 43 olisi teos minun  makuuni. En silti osannut aavistaa, miten valtaisan maailman sen  minulle avaisi. Itse teoskin päätyi omistukseeni sattumankauppaa, kun löysin sen Helsingin Kampin linja-autoaseman kierrätyspisteestä. Olisi voinut hyvinkin kulua useampikin vuosi ennen kuin tämä teos olisi päätynyt lukuuni, mutta ollessani lähdössä saareen nappasin sen mukaani enempiä ajattelematta lähinnä siksi, että kyseessä oli kevyt pokkari. Kevyt painonsa vuoksi. Siis. Vecka 43 kertoo vähän yli kolmekymppisestä Solveigista, joka saatuaan valmiiksi kirjallisuustieteen väitöskirjansa päätyy opettajaksi pieneen korkeakouluun. Samassa koulussa toimii opettajana myös Hilde, jonka persoonaa kohtaan Solveig tuntee kummaa, toisinaan lähes pakonomaista vetoa. Taustalla

Aifric Campbell: On the floor

Burnout is final. That's how it goes. Ilma on täynnä sähköä. Särinää ja värinää. Nikkei, Nasdaq ja muut tärkeät indeksit poukkoilevat ja investointipankkiirit niiden perässä. Yksi heistä on Geri, jonka elämän muutti se, että hän onnistui nappaamaan haaviinsa työpaikkansa tärkeimmän asiakkaan. Tämä teko katapulttasi hänet muiden kuolevaisten joukosta kuin raketin. Nosti hänet osaketaivaalle, jossa ei tunneta yötä, eikä lasketa työtunteja ja jossa menestyäkseen on hyväksyttävä oman elämän pirtaan kiinnitetty hintalappu. Loppujen lopuksi kyse on vain siitä, kuinka täydellisesti on valmis panemaan itsensä peliin ja kuinka onnistuneesti pystyy vakuuttamaan itselleen ahneuden olevan hyve. Gerin entisen pomon lainaamia sanoja lainaten: Greed is all right, by the way. I want you to know that I think greed is healthy. You can be greedy and still feel good about yourself. Irlantilaisen Aifric Campbellin romaanin aihepiiri on kiinnostava. Romaaneja, joissa kuvataan naisia työ

Roberto Bolaño: 2666

Roberto Bolañon (1953-2003) romaani 2666 tappaa superlatiivit riittämättöminä ilmaisemaan tämän teoksen suuruutta. Jos minun pitäisi valita 10 parasta elämäni aikana luettua kirjaa, harkitsisin vakavasti Roberto Bolañon 2666:n ottamista mukaan tähän joukkoon. Varmaa on ainakin se, että on erittäin epätodennäköistä, että mikään muu vuoden 2015 käännösteos ohittaisi tämän järkäleen. 2666:sta kirjoittaessani olen vaikeassa tilanteessa, koska uskoisin olevan parasta, jos lukija tarttuu tähän teokseen ihanaisessa neitseellisyyden tilassa vailla mitään ennakkotietoja. Itse asiassa en edes haluaisi sanoa tästä teoksesta mitään. Haluaisin vaieta kuin sen kuuluisa muuri, joka ei vieläkään ole rapautunut. Bloggauksessa niin ei kuitenkaan ole soveliasta tehdä. Sanottakoon sitten vaikka näin: Älä lue tätä, jos haluat ajatella maailmasta, kuten olet tähänkin asti ajatellut. Älä lue tätä, jos kaipaat lukuromaania. Älä lue tätä, jos haluat uppoutua lukemaasi. Älä lue tä

Wole Soyinka: Aké - lapsuusvuodet

Wole Soyinka (s. 1934) on nigerialainen kirjailija, joka sai vuonna 1986 ensimmäisenä afrikkalaisena Nobelin kirjallisuuspalkinnon. Soyinka on kirjoittanut erityisesti näytelmiä, mutta myös romaaneja, runoja ja muistelmia. Hän on toiminut aktiivisesti nigerialaisessa politiikassa ja 1960-luvulla Soyinka vangittiin pariksi vuodeksi hänen poliittisten mielipiteidensä tähden ja vapautettiin pitkälti vasta kansainvälisen painostuksen jälkeen.* En osaa sanoa, odotinko tältä teokselta varsinaisesti mitään sen kummempaa kuin kuvausta siitä, minkälaista oli Soyinkan elämä pikkupoikana Nigeriassa. Ainakaan en olisi osannut odottaa, että tässä teoksessa törmäisin niin Hitleriin, Hiroshiman atomipommiin kuin vilkkaseen naisasialiikehdintäänkin. Näistä kuitenkin muutama sananen myöhemmin, kurkistetaan ensin Soyinkan lapsuuteen. Aké - lapsuusvuodet kertoo Soyinkan lapsuudesta aina siihen asti, kun hän on vähän yli 10-vuotias. Soyinkat edustavat keskiluokkaa. Isä on koulunjohtaja ja ä

Peter Høeg: Susanin vaikutus

Peter  H ø eg  kuuluu kirjailijoihin, joista pidän. Pitämiseni perustuu hänen teoksiinsa Lumen taju (Fr øken Smillas fornemmelse for sne, 1992) ja Rajatapaukset (De måske egnede, 1993). Jos pitää kirjailijasta, merkitsee se ainakin omalla kohdallani sitä, että on helppo lähteä lukemaan kirjailijan teosta myönteisen odotushorisontin vallitessa. Susanin vaikutuksen kohdalla juuri "suhteeni" H øe giin kannatteli lukemistani varsin pitkälle, mutta teoksen loppuun asti tämä kannattelu ei kestänyt. * Time-lehden kannessa komeilee suurenmoinen tanskalainen perhe. Laban Svendsen istuu flyygelin vieressä ja hänen vaimonsa Susan pitää kättään tämän harteilla. Perheen lapset, 16-vuotiaat kaksoset Thit ja Harald nojailevat viuluineen flyygeliin. Siinä se on. Täydellinen perhe täydellisessä muotokuvassa. Täydellisyyden toisella puolella on todellisuus, jossa Harald on pidätetty Nepalin rajalla salakuljetuksesta syytettynä, Thit karannut Kalkutasta temppelipapin kanssa, Laban lä

PP Wong: The Life of a Banana

PP Wong on Lontoossa syntynyt kiinalaistaustainen brittikirjailija. Suoritettuaan yliopistotutkinnon arkeologiassa hän työskenteli kuusi vuotta näyttelijänä teatterissa sekä sivurooleisssa elokuvissa. Nykyisin hän toimii kirjailijantyönsä ohella www.bananawriters.com -sivuston editorina. Sivusto on itä- ja länsiaasialaisten kirjailijoiden äänitorvi. The Life of a Banana on hänen esikoisteoksensa.* Tiesitkö, että Kiinassa asuu paljon banaaneja? Banaani on nimitys ihmiselle, joka on päältä keltainen ja sisältä valkoinen. The Life of a Bananan päähenkilö Xing Li on banaani, kuten myös hänen veljensä Lai Ker sekä heidän isoäitinsä, jonka luona he asuvat. Banaanin elämä Briteissä on täynnä konflikteja, koska banaani on keltainen, kun taas britit ovat valkoisia. Joskus myös vähän punaisia, mutta eivät koskaan keltaisia. Xing Li joutuu kultuuriselle törmäyskurssille niin koulussa kuin kotonakin. Väli, jossa hän yrittää löytää oman identiteettinsä on ahdas ja ristiriitoja täynnä. To

Mihail Šiškin: Neidonhius

Mistä Neidonhiuksessa on kysymys? Yksinkertaisin vastaus on: kaikesta. Elämästä ja kuolemasta ja kaikesta niiden välillä. Tämän romaanin suuruuden yksi puoli on juurikin se, että sitä ei voi tiivistää muutaman lauseen näppäräksi juonikuvaukseksi. Neidonhius on koettava itse. Enemmän kuin pelkkä lukukokemus, sen vastaanotto on antautumista syleilyyn. Luin Neidonhiuksen heti Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan -teoksen jälkeen, mikä aiheutti sen, että aluksi etsin villisti myös Neidonhiuksesta poliittisia viittauksia. Itse asiassa huomaan, että suhdettani venäläiseen kirjallisuuteen leimaa laajemminkin piilotettujen poliittisten kommenttien jahti. Koen vaikeaksi lukea venäläistä kirjalliuutta "vain" kirjallisuutena pohtimatta lukemaani ilman tarkastelua yhteiskuntapoliittisen linssin kautta. Erityisen haasteellista politiikan poisjättäminen oli Bulgakovin superpoliittisen Saatanan jälkeen, mutta Neidonhius todellakin ansaitsee tulla luetuksi kirjallisuutena, joka toimii

Milan Kundera: Merkityksettömyyden juhla

Merkityksettömyys, ystäväni, on olemassaolon ydin. Milan Kundera on yksi minulle rakkaimmista kirjailijoista. Jotain ehkä kertoo se, että kun hänen teostaan Kuolemattomuus ei vielä ollut ehditty kääntää suomeksi, luin sen malttamattomuuttani jo englanniksi. Kunderan seurassa olen tutkinut eurooppalaisen ihmisen sielua enemmän kuin kenenkään toisen. Merkityksettömyyden juhla koostuu seitsemästä, fiktiota ja esseistiikka sekoittavasta luvusta. Esseekokoelmassa Romaanin taide* Kundera toteaa, että jos haluaa vangita maailman kompleksisuuden, siihen tarvitaan "ellipsin tekniikkaa." Kunderalainen ellipsi jakaantuu seitsemään osaan. Edellämainitun esseekokoelman osassa "Keskustelu sommittelun taiteesta," Kundera havainnollistaa tätä ajatustapaa analysoimalla teostaan Elämä on toisaalla, pilkkomalla sen osiin moderato, allegretto, allegro, prestissimo, moderato, adagio ja presto. Itse käytän tässä päinvastaista tekniikkaa ja tiivistän Merkityksettömyyden juh

Selja Ahava: Taivaalta tippuvat asiat

Miten hienosti tämä teos alkaakaan. Nousee kuin lentokone halki sinisen taivaan, jota höttöiset poutapilvet kirjovat. Näkyvyys on erinomainen. Samanaikaisesti kuitenkin siellä samallla taivaalla muotoutuu jäälohkare, joka putoaa Taivaalta tippuvien asioiden päähenkilön, Saaran, äidin päähän. Selja Ahava on minulle uusi tuttavuus, sillä en ole lukenut häneltä mitään aikaisemmin. Mitä tulee tämän teoksen ns lukupaikkaan, niin Ahava joutui varsin kovaan seuraan, kun juuri tätä teosta ennen olin lukenut Bulgakovia ja Siskiniä. Neidonhius kun tuppasi tupsahtelemaan vielä Taivaalta tippuvien asioiden väliin ja Saatanakin teki omia lymyilyjään. Ahava on teoksensa motoksi ottanut Aristoteleen näkemykset siitä, mitä tarkoittaa teoksen alku, keskikohta ja loppu. Pistin Aristoteleen ajatukset takataskuuni, mutta valitettavasti ne unohtuivat sinne lukemisen tuoksinassa. Ihmettelin korkeintaan, mikä möykky se siellä taskussani oikein on. Ahavan romaanin alkupuolella elämää lähestytää

Kolme kirjaa -haaste

Kuvassa ne postauksessa mainitut kirjat, jotka löytyvät omasta hyllystä Kolme kirjaa -haasteeseen minut kutsui osallistumaan sekä Ulla että Kaisa Reetta . Kiitos teille molemmille tästä mukavasta haasteesta, jossa tarkoituksena on yksinkertaisest kertoa, mitkä kolme kirjaa haluaisi lukea uudelleen. "Tehtävänasettelu" saattaa vaikuttaa helpolta, mutta mitä enemmän mietin kirjoja, jotka haluaisin lukea uudelleen, sitä vaikeammaksi kävi päättää, mitkä nämä kirjat olisivat. Ensimmäinen rajaus oli, että päätin keskittyä vain niihin kirjoihin, joista olen blogannut. Itse asiassa tämä filtteri sulki pois suuren osa niistä kirjoista, jotka ovat uudelleenlukulistallani. Toinen rajaus oli, että päätin valita kirjoja, jotka olivat a) puhutelleet minua henkilökohtaisella tasolla erityisen paljon b) kaikkea muuta kuin tyhjentyneet ensimmäisellä lukukerralla c) jotka jättivät tunteen, että niitä haluaisi kaivaa syvemmältä. Yhteistä valitsemilleni teoksille on myös se, että ne ov