Reader, why did I marry him?

Kaikki eivät ole Walesin prinsessa Catherineja, jotka pari tuntia synnytyksen jälkeen poseeraavat valokuvaajille ihan muina prinsessoina. Alatiesynnyttikö Catherine? Onko hänellä kuvassa verkkoalushousut? Nelli Ruotsalaisen ja Hanna Tyrväisen Jälkivuoto on omistettu ”poikkeusaikana odottaneille”. Poikkeus viittaa koronaan, joka tuo odottamiseen mukaan omat kiemuransa ja huolen tartunnasta. Jälkivuodon fyysinen muoto on vaikuttava.  Se on puettu ihanaan violettiin.  Se on painettu hvyälle paksulle paperille, mikä tänä päivänä on kaikkea muuta kuin itsestäänselvyys. * En ole ennen tätä kokoelmaa lukenut kirjallisuudessa jälkivuodosta. Ehkä siitä joku maininta on ollut, mutta ei ainakaan niin, että se olisi teoksen pääjuttuja. Ajattelen, että vähitellen naisen keho ja sen systeemit tulevat kirjoitetuksi. Aineistoa riittää vielä. Vaihdevuosiin liittyvistä kehollisista muutoksista esim. on kirjoitettu huomattavan vähän sen enempää fiktiota kuin runouttakaan.   Jälkivuodon tärkeyksiin kuuluu

Take my hand. Kävellään tätä tietä. Tätä islantilaista tietä tässä islantilaisessa tuulessa ja sateessa. Ei kompastuta näihin islantilaisiin kiviin. Avaan ns. huomattavasti parempiakin päiviä nähneen Volvon oven sinulle ja minulle. Minä ajan, sinä istut vieressä. Olemme menossa drive-in -näytökseen. Hullua, sanot sinä. Kuka täysjärkinen järjestäisi drive in -näytöksen Islannissa. Sää ja kaikki siihen liittyvä epävarmuus. Ei niin mitään järkeä. Mutta, sanon minä, ajattelepa, että drive in -näytös on jonkun unelman toteutuminen. Ai sen Valan, kysyt. Sen Valan, vastaan. Puhun sinulle unelmien tärkeydestä. Tuijotat maisemaa tuulilasin läpi kuin vihamiestä, vaikka maisema ei ole vihasi kohde. Eikä drive in -näytös, enkä edes minä.  * Vilja-Tuulia Huotarisen Drive in -romaanissa on monta valkokangasta. Yhtä niistä hallitsee aiemmin mainittu Vala, joka matkustaa Islantiin pää unelmia täynnä ja islantilaista sitkeyttä lähestyen on päättänyt järjestää Drive in -näytöksen.  Toinen valkokangas ku

Chloé S:n sanakirja on lajiketta, jonka lukemisesta nautin suuresti.  Lajiketta, jonka seurassa tekee mieli huutaa jee kasvavalla volyymilla. Heidi Väätänen (s. 1981) on Teatterikoulusta valmistunut dramaturgi ja kirjailija, joka lisäksi on opiskellut filosofiaa ja uskontotiedettä Helsingin yliopistossa. Edellä mainitut asiat tuntuvat / näkyvät / kulkevat hänen esikoisteoksessaan. Ei mitenkään suorasti, mutta väleissä. Tekstin liikkeessä. Kerronnan nautintoasteikkoa soittavassa otteessa. Niin ne tämän tyyppiset kirjat.  Laajasti lähestyen kokeelliset. Kirjat, jotka eivät perustu niinkään juoneen tai tarinaan, vaan ovat enempi silkkaa tekstuaalista juhlintaa. Väätänen ei tarvitse juonta pitääkseen lukijan mielenkiintoa yllä. Chloé S:n sanakirjassa kuvatut kohtaukset ja keskustelut itsesssään ottavat toiminnallisessa mielessä juonen funktion. Juonen kaltainen teosta eteenpäin vievä ja koossa pitävä voima syntyy tässä romaanissa henkilöhahmojen tekemisestä, puheista, oleskeluista eri mais

  "Käännän sivuja ruumiini sisällä. Kirja on paikka, sivu on huone." Susanna Hast on kirjailija ja lauluntekijä sekä taiteentutkimuksen dosentti, joka on perehtynyt erityisesti sodan kokemukseen ja ruumiillisuuteen. Ruumis / huoneet on hänen esikoisteoksensa. Teoksessaan Hast tutkii itselleen lapsena tehtynä väkivaltaa. Hän haluaa muistaa kaiken sen, jolta muistamattomuus on häneltä suojellut. Mennä kohti kipua. Mennä kohti koetun sisimpiä kerroksia. Mennä kuin kellariin, jonka päälle myöhempi elämä on rakentunut. Ruumis / huoneet on valtavan voimakas teos. Jo sen lukeminen tuntuu joka paikassa ruumistani ja huomaan ihmetteleväni tämän tästä, miten Hast on pystynyt tämän teoksen kirjoittamaan. Miten sanoilla voi rakentaa, miten kieltä voi löytää, miten panssarilasia voi murtaa.  Jo Hastin teoksen ensimmäiset sivut saavat minut tulvimaan. Ne nostavat esiin omia muistojani. Palasia, jotka eivät ole kauniin muotoisia. Palasia, jotka ovat reunoilta rikki, sisältäkin rikki. Palasi

Vuonna 1933 julkaistiin Gertrude Steinin kirjoittama The Autobiography of Alice B. Toklas (Alice B. Toklasin omaelämäkerta, Tammi 1980, suom. Raija Mattila), jossa Gertrude kirjoittaa Alicen omaelämäkerran ikään kuin Alicena / Alicen näkökulmasta. Teoksen kutsuminen Alicen omaelämäkerraksi on hilpeä ja hyvin gertrudestein-tyylinen veto. Mieleni tekisikin väittää, että  Leena Parkkisen Neiti Steinin keittäjätär on enemmän Alicen (osa)omaelämäkerta kuin Steinin teos, vaikka kyseessä onkin fiktio ja vaikka Alicen nimi ei teoksen nimessä esiinnykään. Ongelmatonta tämäkään ei tietenkään ole. Tulkitsen, että Parkkisen teoksen Alicen ja Gertruden elämästä kertovat osuudet pohjautuvat heidän itsensä tai heistä kirjoitettuihin teoksiin. Mitä tulee teoksen otsikossakin mainittuun keittäjättäreen, suomalaiseen Margitiin, on hänkin peräisin todellisuudesta, mutta hänestä saatava faktatieto rajoittuu Alicen merkintöihin Margitista ja ajanjaksoon, jonka Margit vietti Alicen ja Gertruden keittäjätt