Olen fanittanut Anu Kaajaa hänen esikoisteoksestaan Muodonmuuttoilmoitus alkaen ja nyt ihan viimeistään hei kaikki ihmiset HALOO menetätte kamalasti, jos ette lue Kaajaa.
Katie-Katessa ei säästellä pornoa kuvastoa, jonka Kaaja yhdistää Kateen (Middleton), Katieen (Price) ja Katie-Kateen (skandinaavinen Åsa) sekä brittien kuninkaallisiin.
Katie-Kate on kuvaannollisesti läpeensä versaaleilla kirjoitettua tekstiä, jonka sanoman voisi kiteyttää vaikkapa seuraavaan lauseeseen
Nainen saa niellä kohtuuttomia määriä spermaa, mutta vain kohtuullisia määriä ruokaa.
Länsimainen ihminen on kyllästetty seksuaalisuudella kuin se olisi ihollemme pensselöityä vernissaa. Käsittelyä ei pääse pakoon, vaan se iskeytyy kimppuumme kaikkialta. Tämän vuoksi onkin vaikea suhtautua kovin vakavasti teoksiin, joiden kirjoittaja on keksinyt, että seksikuvaukset myyvät ja siinä tarkoituksessa hän on ripotellut teokseensa muutaman sukupuolielimen ja puolituhman kuvauksen poikasen/tyttösen.
Katie-Kate ei ole tällainen kirja. Se on kauimpana pikkusievästä näpertelystä seksin ympärillä. Se on kathyackeria. Se on hengästyttävä saavutus, joka tekee selväksi, mikä ihmisryhmä käyttää seksin ylivaltaa. Erityisen jysäyttävä on litterointi pornoelokuvaan sisältyvästä naisen ja miehen dialogista.
Kaajan romaania lukiessani tiesin jo, mitä ja miten tulisin siitä kirjoittamaan. Tulisin liitelemään korkealla ja kamppailemaan hengästymisen kanssa. Tulisin ironian kautta ylistämään Katie-Katen maasta taivaaseen.
Tämä teksti ei kuitenkaan ole se teksti, jota päässäni pyörittelin. Se taas johtuu siitä, että olen suunnattoman kuvotuksen vallassa, enkä halua tuottaa yhtään lisää seksikirjoitusta ja ilman sitä taas Katie-Katesta on melko mahdotonta puhua.
Oksettaa ja niin pitääkin. Katie-Katen jälkeen kuuluukin olla epämukava ja toivoton olo. Kaaja hieroo lihamarkkinoiden mekanismit suoraan lukijan naamaan. Olen puolustuskyvytön, enkä voi lopettaa lukemista ennen kuin olen päässyt teoksen loppuun.
Katie-Katen jälkeen minua mummottaa. Haluaisin lukea kirjan, jossa kuvataan ruskeassa sukkahousussa olevaa silmäpakoa niin, että se saa maailmani värisemään. Jossa päivän suurin päätös liittyy siihen, mitä teelaatua juodaan. Jossa perheenäidin esiliinalla on ratkaiseva merkitys. Jossa viherkasvin hyvinvointi on oleellinen asia.
Whatever.
Voisin kirjoittaa Katie-Katesta, että se kuvaa naisen esineellistämistä vahvan feministisellä, röyhkeällä ja totaalisen anteeksipyytelemättömällä otteella. Jos kirjottaisin niin, kirjoittaisin totta. Katie-Kate on Peeping Tom, jonka linssi paljastaa sukupuolten väliset valtasuhteet niiden kaikessa ällöttävyydessä.
Katie-Katen hallitsevin neste on sperma ja pornoteollisuusmiesten silmäkulmissa kiiluvat kosteiden setelien esiinnostattamat himotipat. Lukiessa tekee mieli kirota. Saatanan perkele tätä maailmaa.
Katie-Kate iskee vasten kasvoja prinsessaseksualisoituneen kulttuurimme.
Sain Katie-Katesta todellakin tarpeekseni ja minulle se on tämän romaanin suurin juttu. Vaikka alunperin pidinkin Kaajan romaania teoksena, joka sopii juuri kaltaiselleni feministiselle lukijalle en ole asiasta enää ollenkaan varma.
Kaajan romaani on toteutettu taidokkaasti, mutta siitä huolimatta väsyn väkisinkin sen jokapaikasta tunkevaan seksuaalisuuteen. No mutta sellainenhan tämä maailma on, joku sanoo ja on tietysti oikeassa. En vaan oikein keksi, miksi minun pitäisi altistaa itseni niin moninaiselle pahoinvoinnille, jota Katie-Kate minussa aiheuttaa.
Onko niin, että mitä raadollisemmin sukupuolten välistä epätasa-arvoa kuvataan seksuaalisen kuvaston ja pornon avulla sitä parempi romaani on?
Ei ole.
Rajansa kaikella. Palautan mielihyvin Katie-Katen takaisin kirjastoon, enkä aio sitä koskaan enää lukea. Julistaudun tylsäksi keski-ikäiseksi. Puen päälleni vekkihameen, pienikukallisen valkoisen paitapuseron ja ne kaikkein epäseksikkäimmät sukkahousut.
Katie-Kate osoittaa vakuuttavasti, miten hurjia maailmoja sanoilla voidaan luoda. Se on tinkimätön voimannäyttö. Punnerrus ja työntö, joka ei häpeä mitään.
Katie-Katen luettuani haluan maadoittaa itseni ruisleipätaikinaan. Kiitos Anu Kaaja, mutta please ei enää.
Anu Kaaja: Katie-Kate
262 sivua
Teos (2020)
Minusta tämä oli upea ja voisin jopa palata romaaniin uudemman kerran. Siis minä, joka kavahdan ja vierastan eritteitä ja pornoa. Kaaja taitaa ja osaa! Liiallista ja kuvottavaa kyllä, mutta tarkoituksella. Syntyy hieno kokonaisuus: vetävä kaunokirja, feministinen romaani, kritiikkiä moneen suuntaan ja lopulta niin ehkä romaani. Alkuvuoden parhaita.
VastaaPoistaehkä -> tarkoitin: ehjä (kyllä se ihan romaani on :D Ehjä romaani!)
PoistaVähän ohi aiheen (eikä kuitenkaan), sanon tässä esiliinan (suomalaiseen) kulttuurihistoriaan tutustuttuani, että sillä esiliinalla on (ollut) kyllä paljon suurempi merkitys, kuin perheenäidin päivän fiiliksen peilaus. Mikä kiintoisa asuste karmivalla twistillä. Naisen näet tuli ennen vanhaan käyttää esiliinaa, koska se oli (muun muassa) siveyden merkki. Se tarkoitti sitä, että esiliinatta kulkeneen (l. siveettömän) naisen sai luvan kanssa vaikka raiskata. Ym. ym. sontaa. En tämän tietoon saatuani ole enää osannut suhtautua esiliinaan pelkästään ehtoisan emännän söpönä vaatepartena - vaikka se nykyisin sitä kai onkin.
VastaaPoistaIhana ihana Omppu - just eilen lopetin Katie-Katen ja sanoitat kokemukseni 100-prosenttisesti! Ach ja oh my God, nyt ei tarvitse kirjoittaa omaa arviota, sen kun linkkaan vain sun juttuun! :-D Rakastin Kaajan kielenkäyttötaitoa ja lopun tuhansien eri dianoiden invaasiota monarkian kuoleman jälkeen, mutta pornosta olen saanut tarpeeksi minäkin, vaikka olinkin saanut siitä tarpeekseni jo ennen tätä kirjaa. Palautan kernaasti kirjaston hyllyyn levittämään spermanhajuista teesiään muille, mutta kaikin puolin olen iloinen, että luin, koska menin rakkaan boksini ulkopuolelle ja olihan se mahtava kokemus!
VastaaPoistaHyvä arvostelu. En ole lukeut kirjaa, mutta voin hyvin jo tämän perusteella todeta, että olotilat olisivat varmasti aika samanlaisia, mitä sinullakin kirjan luettuasi. Tosin aihe samalla hyvin mielenkiintoinen ja feministiset romaanit kiinnostavat. Jäi mietityttämään tuo litterointikohtaus myös. Kirja on sen verran tunteita herättänyt monessa, että taitaa olla kuitenkin luettava tämä teos.
VastaaPoistaHei! Katie Kate oli todellakin kokemus, uskomatonta sanataiteen iloa, jotenkin kirjallisuuden ulkopuolelle laajeneva kokonaistaideteos, vaikka laillasi olim myös helpottunut, kun sain sen loppuun. Mutta suomalainen kirjallisuus tarvitsee 'anukaajoja' jotka eivät mene siitä missä rima on matalin, helposti miellyttäen. Olin jotenkin ihan lumoutunut, vaikka samaan aikaan kuvotti. Tarkkoja havaintoja hän tekee, ja ehkä groteskia vähäisempi linja ei riitä. Harvoin kirja herättää näin voimakkaita reaktioita ja se on jo yksinään ansio. Kiitos tekstistäsi!
VastaaPoista