Reader, why did I marry him?

Tähän voisi nyt rakentaa sellaisen isän, pojan ja pyhän hengen yhdistelmän, että ensin mainittu olisi Tytti Parraksen Jojo  (1968), keskimmäinen Eeva Kilven Tamara  (1972) ja pyhää henkeä edustaisi Anja Kaurasen (nyk. Snellman) Sonja O. kävi täällä (1981). Tällainen vertailu ei liene soveliasta, mutta yleisesti soveliaana pidetyn rajat ylitti moninkertaisesti ilmestyessään myös Kaurasen romaani, jota lähdin lukemaan uudelleen tarkastellakseni, miltä sen hätkähdyttävyys tuntuu nykynäkökulmasta ja miten tämä teos on kestänyt aikaa. Ensimmäisellä lukukerralla olin itsekin nuori ja elin villejä vaellusvuosia, jolloin sattui ja tapahtui asioita, joista osa tuli lähelle Sonja O:n kokemuksia ja joista monia ei erityisemmin tee mieli jälkikäteen muistella, vaan lähinnä ... päätään puistella. En muista, että olisin tuolloin kiinnittänyt juurikaan huomiota Sonjan perhetaustaan, joka nyt taas tuli lukiessa vahvasti esiin ja vei ajatukseni useamman kerran Pirkko Saision romaaniin Eläm...

Tyrmäävän jäätävä vai jäätävän tyrmäävä? Kumpi tahansa tai molempia yhtäaikaa. Joyce Carol Oatesin Kosto: rakkaustarina on ravisteleva kuvaus raiskauksesta kaikilla mausteilla. Tuntuupas hullulta ja oikeastaan aika pahalta kirjoittaa "kaikilla mausteilla" - kuitenkin juuri samalta kuin tuon kirjoittaminen tuntuu Oatesin lukeminen. Lukijassa tapahtuvat epämiellyttävät muljahdukset kohtaavat Oatesin taitavan ja säästeliään kirjoitustavan sekä tarinan, joka vaatii lukijaa ottamaan kantaan. Eräänä myöhäisenä iltana Teena Maguire palaa juhlista 12-vuotiaan tyttärensä Bethien kanssa. Hän päättää oikaista huonosti valaistun puiston poikki sillä seurauksella, että joukko nuoria miehiä hyökkää hänen kimppuunsa ja joukkoraiskaa ja pahoinpitelee hänet. Tämä ei ole juonipaljastus, vaan Oatesin pienoisromaanin lähtötilanne. Itse teos kertoo siitä, minkälaisia vaikutuksia raiskauksella on, miten naapurusto asiasta puhuu ja miten lehdet siitä kirjoittelevat. Kosto: rakkausromaani...