Reader, why did I marry him?

"Uskon, että hyvä kieli pelastaa heikommankin tarinan, mutta mikään tarina ei piilota heikkoa kieltä." Näin minä sen kirjoitin on  esseistisen pohdiskeleva teos kirjoittamisen merkityksestä Helmi Kekkoselle. Samalla se luotaa syvempiin ihmisyyden ja identiteetin kysymyksiin. Mitä kirjoittaminen ihmiselle tekee? Voiko ihmisestä tulla parempi kirjoittamisen kautta? Miten teksti ja kirjoittaminen luo ja muuntaa kirjoittajansa identiteettiä? Aluksi ei ole mitään, pelkkä tyhjyys. Tulee ajatus tai kuva tai kysymys tai kokemus. Tulee riivaaja, joka ei anna kirjailijalle rauhaa. Joka pakottaa, kunnes syntyy lause, toinenkin, alkaa matka kohti kirjaa. Sillä "If a story is in you, it has to come out", siteeraa Kekkonen William Faulkneria. Näin minä sen kirjoitin -teoksessa Kekkonen kuvaa ennen muuta Finlandia-palkintoehdokkaanakin olleen romaaninsa Liv! syntyä. Erityistä herkkua on, että teoksessa on mukana muutamia Kekkosen ja hänen kustannustoimittajansa välisiä sähköposte...

Tapahtui jotakin merkillistä, kun pidin ensimmäistä kertaa Helmi Kekkosen uutuusromaania käsissäni. Tapahtui Ferrante. Jokin teoksen nimessä. Tämän naisen elämän herättämä tunne Ferrantesta, eikä siinä kaikki. Heti romaanin alussa on hautajaiset. 15-vuotiaan Helenan äidin hautajaiset. Myös Ferranten romaanin Amalian rakkaus alussa on hautajaiset. Siinäkin päähenkilön äiti on kuollut ja kuukautiset alkavat kesken hautajaisten. Myös Helenan kohdalla kuvataan kuukautisia, niiden tuottamaa lähes halvaannuttavaa kipua. Eikä siinäkään kaikki. Katsoin pari viikkoa sitten elokuvasovituksen Ferranten Amalian rakkaudesta, jossa tytär pukeutuu punaiseen mekkoon. Myös Helena valitsee punaisen mekon hautajaisasukseen ja se on siinä mielessä kummallista, että Suomessa ei ole tapana pukeutua kirkkaisiin väreihin hautajaisissa. Kuvat menevät päässäni vähän päällekkäin. Amalian rakkauden aikuinen nainen ja 15-vuotias Helena punaisissa mekoissaan.  Lisäksi sekä Amalian rakkauden että Tämän naisen ...

Aloin lukea Helmi Kekkosen Vieraita jo kauan ennen kuin olin pitänyt tätä romaania edes kädessäni. Luin sen kantta. Luin kuumailmapalloja ja mietin yhtä viikonloppua vuosia sitten, kun olin mukana kuumailmapallokilpailun aputiimissä. Aina ja yhä uudestaan tämä Elina Warstan suunnittelema kaunis ja puhuva kansi tuli mieleeni ja sen mukana sanat: kuumailmapalloa voi ohjata vain nostamalla tai laskemalla sen korkeutta niin, että tuuli on mahdollisimman suotuisa. Oikeastaan minä tein tulkintani Vieraista jo sen kannen perusteella. Olin vähän hölmösti jo etukäteen varma, että Vieraat on kertomus ihmisistä, jotka eivät koskaan täysin kohtaa toisiaan. Ihmisistä, jotka lentävät taivaan poikki lähekkäin, mutta aina niin, että toinen on vähän edellä ja toinen jäljessä. Jos kuumailmapallolle haluaa antaa synonyymin, sitä voisi Kekkosen romaanin yhteydessä kutsua puhumattomuudeksi. Se on vaikenemista, joka erottaa ihmiset. Se on kyvyttömyyttä lukea tuulta. Vieraat on näkökulmaromaani, mutta...

Tämä on kirjoitus, jossa tutustutan toisiinsa Helmi Kekkosen Suojattoman päähenkilön Isan ja Marie Darrieussecqin romaanin All the way päähenkilön Solangen. Päätin kirjoittaa yhteispostauksen näistä teoksista, koska kummassakin niistä on päähenkilönä nuori, itseään etsivä tyttö, joka matkalla aikuisuuteen käyttää kompassina omaa ruumistaan. Suojaton on sumua, utua ja hämärää. Varjoja, heijastumia, valkoisen harson takana Isa. All the way on neonvärejä, painetta vasten kasvoja ja sukuelimiä. Kirkuvaa nuoruutta, jossa puhutaan seksistä ja kuukautisista Solangen taistellessa teini-ikänsä kanssa. Suojaton on ensimmäinen Helmi Kekkoselta lukemani romaani. Se on arvoituksellinen, psykologisesti tiivis  ja tunnelmaltaan vahva teos. Kekkonen kuvaa perhettä, jonka jäseniä ovat isä Tomas, äiti Hannele sekä lapset Isa ja Kai. Jokainen heistä seisoo omanlaisessaan kulmassa suhteessa perheeseen, joka Suojattomassa näyttäytyy akvarellina, jota kukin perheenjäsen pyrkii viemään kohti h...