Siirry pääsisältöön

Helmi Kekkonen: Vieraat

Aloin lukea Helmi Kekkosen Vieraita jo kauan ennen kuin olin pitänyt tätä romaania edes kädessäni. Luin sen kantta. Luin kuumailmapalloja ja mietin yhtä viikonloppua vuosia sitten, kun olin mukana kuumailmapallokilpailun aputiimissä. Aina ja yhä uudestaan tämä Elina Warstan suunnittelema kaunis ja puhuva kansi tuli mieleeni ja sen mukana sanat: kuumailmapalloa voi ohjata vain nostamalla tai laskemalla sen korkeutta niin, että tuuli on mahdollisimman suotuisa.

Oikeastaan minä tein tulkintani Vieraista jo sen kannen perusteella. Olin vähän hölmösti jo etukäteen varma, että Vieraat on kertomus ihmisistä, jotka eivät koskaan täysin kohtaa toisiaan. Ihmisistä, jotka lentävät taivaan poikki lähekkäin, mutta aina niin, että toinen on vähän edellä ja toinen jäljessä. Jos kuumailmapallolle haluaa antaa synonyymin, sitä voisi Kekkosen romaanin yhteydessä kutsua puhumattomuudeksi. Se on vaikenemista, joka erottaa ihmiset. Se on kyvyttömyyttä lukea tuulta.

Vieraat on näkökulmaromaani, mutta se ei ole sitä itsetarkoituksellisesti, kuten niin monet nykyromaanit ovat. Tarkoitan, että näkökulmia (kuten myös aikatasoja) käytetään nykyromaaneissa paljon ikään kuin ne olisivat taikakeinoja, vaikka ne monissa tapauksissa eivät tuo itse tarinaan mitään lisäarvoa ja harmillisen usein pelkästään löyhentävät romaanin rakennetta ja tuloksena on epämääräistä sekavuutta. Vieraissa sen sijaan näkökulmat ovat hengityksen kaltaisesti tarinan palveluksessa ja niiden käyttö motivoituu romaanin teeman kautta. Kekkosen romaanissa näkökulmat tuovat julki asioita, joista romaanihenkilöt eivät keskenään puhu, vaikka juuri niistä heidän pitäisi puhua.

Olen lukenut Kekkoselta aiemmin Suojattoman, joka on jäänyt muistiini paitsi vahvana, myös harson kaltaisena, osittain jopa eteerisenä. Se on hyvä romaani, mutta kirjallisesti Vieraat on sitä kunnianhimoisempi ja samalla myös osoitus Kekkosen kirjailijanäänen löytymisestä aiempaa vahvemmalla tavalla.

Rrrakastan kirjoja, joissa jätetään sopivasti kertomatta. Vieraissa kerrotun ja vihjatun balanssi on erinomainen. Teos alkaa melkein tarinan lopusta, Senjan järjetämistä illalliskutsuista, jotka päättyvät cliff hangeriin, joka virittää odotuslangan teoksen loppumetreille asti. Tietyllä tapaa odotan läpi romaanin vahvistusta sille, mitä alussa uskon tapahtuneen. On pakko saada tietää. Tämä odotus tuntuu kesäpäivältä, jolloin myrsky kerää voimiaan ja täyttelee sateen saaveja.

Joku ehkä muistaakin, että Raija Siekkinen on minulle elämää suurempi. Hän on myös tähän mennessä ainoa kirjailija, jonka kohdalla olen joutunut jättämään bloggauksen kesken, koska sanat asettuivat sellaiseen yhteisrintamaan minua vastaan, että en päässyt läpi niiden muodostamasta muurista. Kuinka ollakaan, Kekkonen on valinnut Vieraiden motoksi Raija Siekkisen sanat: Elämä, niin täynnään pieniä alkuja ja loppuja, ja isompiakin alkuja ja loppuja, että joskus oli mahdoton sanoa, mikä alku kuului mihinkin loppuun.

Mistä ihmisten välinen vieraus alkaa? Onko myöhemmin löydettävissä joku yksittäinen tapahtuma, josta voidaan sanoa, että se oli ketjun ensimmäinen? Että jos siinä kohdassa olisi tehty toisin kaikki olisi mennyt eri tavalla? Vieraissa lasten ja vanhempien välillä on möykkymustaa. Aikuiset ovat hyväksikäyttäjiä ja omat intressinsä etusijalle asettavia.  Lapsena koettu tekee näkymättömiä paiseita ihoon ja ihmisen kasvaessa ne kasvavat mukana. Vaikka niitä ei paljaalla silmällä näe, ne estävät kantajaansa pääsemästä edes rakkaimpiensa kylkeen kiinni. Ne tekevät epävarmaksi. Saavat luulemaan, pettämään ja tarrautumaan.

Jokainen kirjan henkilöistä on omalla tavallaan onneton. Surullisin on niin kovin lasta haluavan Senjan kohtalo, jonka riipivyyttä lisää hänen vaikea äitisuhteensa. Sen mitä Senja ei tiedä, minä lukijana pääsen kokemaan. Pääsen kuulemaan Senjan äidin lausuvan: "Mutta en minä ollut äiti. Minä esitin äitiä." Tekisi mieli ravistaa häntä. Huutaa hänelle vasten naamaa: Mitä sinä tuota minulle kerrot. Selvitä asiasi tyttäresi kanssa.

Vieraat on älykäs romaani ja minua harmittaa, että Virginia Woolfin Mrs Dalloway (1925) ei ole paremmin muistissani. Kekkonen viittaa Woolfin romaaniin suoraan jo teoksen alussa, kun Senja lähettää miehensä ostamaan lisää kukkia. En tosin olisi tätä vihjettä havainnut, jos en samaan aikaan Vieraiden kanssa olisi lukenut Satu Mannisen runokokoelmaa Sateeseen unohdettu saari, jossa Manninen heti ensimmäisessä runossaan lainaa Woolfin romaanin ensimmäistä lausetta: "Mrs. Dalloway sanoi itse ostavansa kukat."

Vieraat on ihastuttavan kontrolloitu ja kielellisesti hurmaava, hurjimmillaan sen kuvasto on peiteltyä aggressiota täynnä.

Kun hän astuu takaisin makuuhuoneeseen hän pysähtyy nukkekodin eteen, työntää kaikki pikkuruiset huonekalut yksitellen nurin ja rutistaa heiveröisen sängyn nyrkkinsä sisällä palasiksi, piilottaa siinä maanneet nuket hyllyn taakse.

Tämä on niin valtava kuva, että se ei suostu pysymään kirjan sivulla 79, vaan alkaa kieppua ympäri huoneita, joissa asun. Tulee tungosta. Täsmällisesti, kuten hänen tapoihinsa kuuluu, paikalle astuu Henrik Ibsen ja pitää hiljaista monologia Nora Helmeristä. Virginia Woolf ei kuuntele häntä, vaan puhuu avioliitosta, joka on ohi. Tutkija huutaa akateemiseen äänensävyyn, että Mrs Dalloway on vastine James Joycen Odysseukselle. "Jatkuva preesens," kailottaa Gertrude Stein.

Heillä kaikilla on paljon asiaa, mutta he eivät tiedä, mitä minä tiedän, koska eivät olet lukeneet Helmi Kekkosen Vieraita. Nimittäin: ei saa koskaan lakata unelmoimasta tai uskomasta ihmeisiin. Sellaistakin voi tapahtua, että jonain päivänä ei olekaan kuumailmapallossaan yksin.


Helmi Kekkonen: Vieraat (2016)
195 sivua
Kustantaja: Siltala - kiitos arvostelukappaleesta


Helmet lukuhaaste kohta 9 Toisen taideteoksen inspiroima kirja

Kommentit

  1. Hienosti olet pukenut ajatuksia sanoiksi tästä upeasta kirjasta. Meillä on sama, rakastan itsekin kirjoja, joissa sopivasti jätetään kertomatta ja lukijalle tajuttavaksi. Juuri siksi tämä kirja oli niin mieleeni. :) /Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että sinäkin tykkäsit. Tämä oli minulle hyvin odotettu teos ja samalla viimeinen must-read viime vuoden kirjoista.

      Poista
  2. Todella hienosti kirjoitit tästä. Piti käydä kurkkaamassa mitä mieltä olin. Tunnuin pitäneeni, mutta tamä ei ole jäänyt mieleeni jostain syystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen lukenut tästä joitakin bloggauksia, mutta en nyt muista ulkoa, olenko lukenut sinun tekstisi. Luulen, että tämä on kirja, joka taas minun mielessäni tulee säilymään pitkään.

      Poista
  3. Tämä oli minustakin hyvä kirja. Ja kirjoitit siitä tosi hienosti. Mitäpä siihen lisäämään!

    VastaaPoista
  4. Arviosi tekee kunniaa hienolle kirjalle. Nyt tekee mieli lukea Raija Siekkistä, siitä on jo liikaa aikaa. Tässä Vieraissa on niin paljon samaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luepa ihmeessä Siekkistä. Vaikka novellihaastetta varten:D Minä aina epäröin Siekkisen lukemista, hän sekä houkuttaa että työntää pois. Pelkään aina jo hieman etukäteen, että mitä hänen lukemisensa saattaa synnyttääkään.

      Poista
  5. Omppu, olemme taas olleet samoilla vesillä, sillä luin tämän ihan juuri muutama päivä sitten loppuun ja hengittelen edelleen jonkinlaista balanssia odotellen. Upea kirja, joka jätti auki juuri niin kuin pitää ja solmi kuitenkin tarpeelliset. Toivottavasti viikonloppuna saisin omat ajatukseni bloggauksen muotoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No katos, jännä sattuma. Pitääpi tiirailla tarkalla silmällä, milloin kirjoituksesi ilmestyy. Tämä on kyllä iso teos.

      Poista
  6. Yllättäin pidin tästä, vaikka alku oli tahmea. Loppu kruunasi kaiken.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoista. Minusta tämä lähti tosi kiinnostavasti heti alussa käyntiin ja niin se ihan loppu. Se oli kyllä <3

      Poista
  7. Upea teksti! Vieraat odottaa hyllyssä vuoroaan, tosin nyt iski pieni epävarmuus kun en ole Mrs. Dallowayta lukenut, että pitäisikö se sittenkin lukea ennen... Katsotaan, katsotaan. Elina Warsta on kyllä ihanien kansien takana, huikeaa jälkeä tässäkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En sanoisi, että pitää lukea ensin Mrs Dalloway. Minua vaan jäi kiinnostamaan, mitä lisäkerroksia vielä olisi löytynyt, jos muistaisin Mrs Dallowayn paremmin. Tuo on niin totta, että Elina Warsta on kyllä tehnyt niin monia kerrassaan upeita kansia.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän