Reader, why did I marry him?

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu pa...

Vihan kadut on moukari. Vitun väliä. Se on päivän mietelause. VITUN VÄLIÄ. Jos haluat paeta surkealta tuntuvaa elämääsi ja sukeltaa sisälle tarinaan lue Ryan Gattisin Vihan kadut (All Involved, 2015). Saatatpa tulla tulokseen, että asiasi eivät niin huonosti olekaan. Tämä teos on hypnoosi, joka vie mukanaan eikä päästä irti ennen kuin viimeinenkin sivu on luettu ja jää sen jälkeenkin epämääräisen muotoiseksi möykyksi päähän. Sitä huomaa katsovansa ihmisiä eri tavalla. Sitä huomaa kävelevänsä toisentyyppisin askelin. Sitä huomaa värähtävänsä jostakin, jota ei halua nimetä. Mielenkiintoiseksi Gattisin tarinan koukuttavuuden tekee se, että teos on täynnä raakaa väkivaltaa. Luit ihan oikein. Näin se on ja suuri osa väkivallasta on todella raakaa ja kuvottavaa. Vihan kadut voisi olla kamala kirja, jonka heittäisi kesken kädestään ja vannoisi, että siihen ei enää ikinä koske. Usko kuitenkin kun sanon, että kaikista väkivaltakuvauksista huolimatta ja samalla myös juuri ni...